Tämän päivän Helsingin Sanomissa perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja Marja-Leena Remes perää tasa-arvoa espoolaiseen lasten kuntoutukseen. Tämähän on ollut hänelle sydämen asia viimeksikin kun Kilon kuntoutusmallia lähdettiin purkamaan. Tasa-arvo on kaunis asia, mutta tässä kohtaa siitä on tulossa rumaa jälkeä!
Kilon päiväkodin mallia alettiin kehittämään 1996. Perusajatuksena oli minun ja edesmenneen neuropsykologi Kati Appelqvistin unelma yhteisöpohjaisesta kuntoutuksesta, joksi sitä tuolloin nimitettiin. Alkoi prosessi, joka oli hyvin haasteellinen ja todella uudenlainen tapa yhdistää varhaiskasvatusta ja lääkinnällistä kuntoutusta. Yhteisöllisen kuntoutuksen kehittymistä Kilon päiväkodissa on esitelty heti alkuajoista kansainvälisissä konferensseissa ja sen vaiheista on kirjoitettu lehtiin ja kirjoihinkin. Loistavalla mallilla oli epäilijänsä, jotka sittemmin ovat todenneet olleensa väärässä.
Remes virheellisesti sanoi, että päiväkoti olisi suunniteltu vaikeimmin vammaisille. Tämä ei pidä paikkaansa. Kilon yhteisöllinen kuntoutus ei sovi jokaisella vaikeasti vammaiselle pienelle lapselle. Lapsen ja perheen tilanne arvioidaan ja esimerkiksi suosituksia tulee erikoissairaanhoidosta, jossa tunnetaan Ns. Kilon malli. Malli on suunniteltu erityisesti liikuntavammaisille ja/tai lapsille, joilla on tarve erilaisiin viestintäkeinoihin. Malli on vahvasti lasta osallistava ja kaiken perustana on koulutettu, kuntoutuksellisen työotteen omaava henkilökunta.
Lähes 20 vuotta kehitetty malli ei ole syntynyt helposti ja halvalla. Toimintamalliin on saatu rahoitusta Kilon päiväkodin tuki ry.:n toimesta. On ollut useamman vuoden RAY rahoitus ja yksittäisiä lahjoittajia. Lisäksi Espoon kaupunki on panostanut toimintaan erityisesti alkuvuosina hyvin paljon. On koulutettu henkilökunnan lisäksi myös vanhempia. Lasten kuntoutus on yhteinen asia ja kun se toimii näin loistavasti pitää miettiä tarkkaan todelliset kustannukset erityisesti inhimillisestä näkökulmasta.
Remes toteaa, että lapset tulevat saamaan häiriöttä terapiapalvelut päiväkotiin. Tiedän, että tällaisia ulkoistettuja palveluja varten ei Kilossa ole tiloja. Tiedän myös, että erikoissairaanhoito kovin nihkeästi määrää terapioita, ainakaan useampia kerralla. Olisi hyvä idea, että jos KELA:n kustantamana kävisi vai yksi puheterapeutti, fysioterapeutti ja toimintaterapeutti kuntouttamassa kaikki lapset. Mutta se ei ilmeisesti ole mahdollista, kun tällöin KELA kiertäisi työnantajamaksuja. Tästä minulla tosin ei ole varmaa tietoa.
Itse olen toiminut sivutoimisena ammatinharjoittajana 90-luvun alusta. Yhä enemmän olen sitä mieltä, että kuntoutusta pitää kehittää vahvasti yhteisölliseen suuntaan. Erityisesti kun kyseessä on lapset, joilla on moninaiset haasteet kehityksessä. Koppiterapia on esimerkiksi huonoin vaihtoehto, kun lapsen ongelmat ovat vuorovaikutuksessa! Lisäksi lopullisessa kukkarossa tämä on kallein mahdollinen ratkaisueikä edes hyvä! Ja jos päiväkodissa kopeissa kuntouttaa moni eri terapeutti lapsia alkaa henkilökunta saada hyvinkin monenlaisia erillisä ohjeita. Kilon terapeuttien vahvuus on se, että yhteistyössä myös varhaiskasvatuksen tavoitteiden tiedostaminen on lisääntynyt.
Hyvinkää, Riihimäki, pienet kasvukunnat, joissa esimerksi puheterapiatarve on huutava, on onnistuttu kehittämään loistavia yhteisöllisen puheterapian malleja. Espoon Kilon päiväkodilla on tulevaisuuden avaimet ollut käsissä jo lähes 20v. Nyt ne laskimet käteen ja oikeasti lopetetaan tämä hölmöläisten homma ja mietitään mieluumminkin, miten. Kilon päiväkodin resurssikeskuksen osaamista levitetään, vaikka myydään konsultointia Kelalle.
Ja tasa-arvosta. Ihan tiedoksi: elämä ei ole! Toiset on SYK:ssä, toiset syrjääntyy.... Se, että nyt 10 vaikeasti vammaista saa kahden pienipalkkaisen terapeutin palvelut. Huom! Terapeutit toimivat koko päiväkodin hyväksi ja voin kertoa, että moni ns. tyypillinen lapsi hyötyy yhteisöllisestä kuntoutuksesta myös! Jopa ne R-vikaiset, kun porukassa tehdään Suujumppaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti