perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuntoutuksen haasteita Kiinassa - hankkeen alussa

Huiling Center

Guangzhou, Kiina 20. – 24.10. 2007
Koulutusprojekti

Matkaraportti/Hannele Merikoski


Taustaa
Kun puheterapeutit Tuula Pulli ja Sirkku Hildén kertoivat taannoin 2007 Kiinan matkastaan ja kokemuksistaan Huilingissa, kuulosti työ siellä mielenkiintoiselta ja todella innostavalta. Kun sitten sain tämän loistavan tilaisuuden lähteä itse kokemaan Kiinaa niin kuin he, olin tietysti innokkaana lähdössä kokeilemaan siipiäni. Saimme kokoon hyvän porukan ja ehdimme keskustella ja tavata hyvissä ajoin ennen matkaa. Suunnittelu oli toisaalta meille helpompaa kiitos Tuulan ja Sirkun loistavien videoiden ja sen että saimme käyttöömme heidän kaikki esityksensä Kiinassa.

Mitä lähemmäs lähtö tuli sitä enemmän alkoi silti tuntua, että matka on todellinen hyppy tuntemattomaan. Mielessä oli niin paljon kysymyksiä liittyen kiinalaiseen kulttuuriin, arvoihin ja traditioihin. Esityksiäni laatiessani usein kysyin itseltäni, että voikohan näin sanoa, mitenköhän kiinalaiset suhtautuvat tuohon ajatukseen, tunnetaanko edes sellaista käsitettä jne. Tulkkaus aiheutti myös etukäteen päänvaivaa – mitä esityksissä pitää olla. Ensin tein tekstiversiot ja hieman kuvia ja lopulta vain otsakkeet ja enemmän ja vielä enemmän kuvaa – kun kuulijat kuitenkaan eivät lue englantia. Jossain vaiheessa päädyin olemaan hirveästi miettimättä kiinalaisten tapaa ajatella, kun en siitä kuitenkaan juuri mitään tiedä.

Helpotti suunnattomasti kun kiinalaiset ystävämme olivat Suomessa vierailulla. En nyt muista kuka heistä sanoi viisaasti, että ei kannata huolehtia siitä, että veisimme jotain heidän kulttuuriinsa sopimatonta – he ottavat vain sen minkä katsovat sopivan ja heidän oma kulttuurinsa on niin vahvaa ja vanhaa että ei sitä niin vaan muuteta – eikä tietenkään pidäkään.

Eli minkälaisilla eväillä ja aatoksilla sitten lähdin matkaan. Kannettavassa enimmäkseen kuvia ja videoita. Tia Munnen suunnittelijamme kuvittama kiinalainen tiikerilaulu pussukassa ja keskustelukuvia lapsille. Hämähäkkilaulun kuvat ja suujumppakansio sekä maton palasia, joihin voi kuvat kiinnittää. Pakkasin myös yhden yksinkertaisen puhelaitteen mukaan. Perhosia vatsassa, siitä mihin kokemukseni ja tietoni riittävät ja ennen kaikkea onko minulla jotain annettavaa, mistä on arjen työssä hyötyä.

Tutustuminen Huilingin toimintaan
Maanantaina tutustuimme Huilingin toimintaan. Kokoonnuimme Huilingin toimistolla ja kävimme läpi viikon ohjelmaa. Ohjelmaa oli alustavasti jo suunniteltu kiinalaisten Suomen vierailun yhteydessä. Tuula Pullin ehdotus oli, että jakaantuisimme eri keskuksiin, jotta päästäisiin paremmin kiinni siihen mitä kuntoutuksen arki on Huilingissa. Järjestelyt olivat suunnitelman mukaiset. Minun osuuteni oli Huilingin integroitu päiväkoti. Ensimmäisenä päivänä saimme kuitenkin upean mahdollisuuden yhdessä tutustua Huilingin eri toimintoihin.

Huilingin päiväkoti
Päiväkoti sijaitsi toimiston vieressä. Pihalla kävi riemukas vilske. Yhdellä ryhmällä oli menossa iloisen oloinen piirituokio. Ilahdutti vahvasti toiminnallinen ote tuokiossa. Lapset näyttivät nauttivan piirituokiosta. Pienten ryhmässä (2v) katseltiin kuvakirjoja. Esikoulutyyppisessä ryhmässä luettiin kiinalaisia loruja kuorolausuntana. Huomioni kiinnittyi erityislapseen, jota avustaja fyysisesti piti paikallaan ja välillä käänsi lapsen kasvot opettajaan päin – hänellä ei ollut kirjaa. Erillisessä pastellisävyin maalatussa huoneessa oli neljän erityislapsen eriytetty opetushetki menossa. Lapsilla koritehtäviä – muoviputkia, palikoita jne. Pikkupulpetit oli asetettu niin että katse oli seinää kohden. Siinä he sitten puuhastelivat.

Ensi vaikutelmana oli, että vahvuutena päiväkodin toiminnassa on juuri toiminnallisuus ja siihen liittyvä aikuisten innostuneisuus – todellinen läsnäolo. Lapsista välittäminen, kiinnostus heidän hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan oli aistittavissa. Erityisesti sykähdytti henkilökunnan iloisuus ja työstä nauttiminen! Päiväohjelma sisältää runsaasti liikuntaa ja kaikki lapset nukkuvat 1,5h. Integraatio on vielä vahvasti fyysistä integraatiota. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat fyysisesti läsnä mutta eivät varsinaisesti osallistujina. Liikuntatuokioissa nämä lapset olivat takarivissä avustajien pitäessä heitä kädestä ja hyvin osaavat lapset oli sijoitettu eteen. Siellä olivat myös pienet, sillä hekin vasta harjoittelevat.



Nuorten työkeskus (Training Center)
Seuraava kohteemme oli päiväkeskus, jossa asiakkaat tekevät tilaajille esim. helmirannekoruja ja pakkaustöitä. Työt vaativat hienomotoriikkaa, keskittymistä sekä pitkäjänteisyyttä. Työhön liittyen oli toimintakuvat käytössä, mutta ei juuri muissa tilanteissa. Saimme tilaisuuden käydä uudehkossa perhekodissa (Sunny House) lounaalla. Innokas työkeskuksen asiakas johdatti meidät kotiinsa. Lounas oli herkullinen ja perhekoti kodikas. Kuulemamme mukaan asukkaat osallistuvat arjen töihin perhekodissa. Tuli mieleen, että varmaankin myös perhekodissa voisi olla hyötyä puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytössä paitsi keskustelutilanteissa niin toiminnan ohjauksessa. Kuvien ja kommunikointitaulustojen käyttö sekä piirtäminen saattaisi jäsentää asukkaiden elämää arjessa ja vähentäisi näin osaltaan haasteellista käyttäytymistä.

Aikuisten päiväkeskus

Aikuisten päiväkeskuksessa oli iloinen vastaanotto. Aurinko paistoi ja pihalla oli uteliasta ja porukkaa. Kädestä vietiin ja innokasta pulputusta – Helou helou kuului vähän joka suunnasta. Keskuksessa oli lepotauko menossa. Asiakkaat notkuivat pöytien ääressä, joku lepäili pää pöydässä ja joku sohvalla sykkyrässä. Pääasiallisesti pieniä porukoita oli kerääntynyt sinne tänne. ATK huone oli vaikuttava – tosin siellä ei ollut ketään. Tuli mieleen oma hokemani – erityislapsi ei tunne käsitettä ”vapaa leikki” – tarvitaan aikuisen tukea. Asiakkailla oli runsaasti juuttumista, samojen toimintamallien ja puheiden toistoa. Helou helou vastaanottaja piirtyi ikuisesti mieleeni. Keskuksen asuntolaa oli uusittu ja pyritty kodinomaisempaan ympäristöön. Henkilökunnan fyysiset haasteet osuivat pyörätuolin muodossa ns. silmään. Joitakin asukkaita nimittäin kannetaan portaita ylös. Missään ei ollut kanto/tai nostoliinoja tai laitteita. Haasteet myös kommunikoinnin suhteen olivat täälläkin suuret.

Huilingin ala-aste
Suomenkävijämme, Huilingin ala-asteen johtajaopettaja oli meitä innokkaana vastassa. Ensimmäisenä kiinnitti huomiota massiivinen määrä kuvia luokkahuoneessa. Ihania itse tehtyjä kuvia ja kommunikointialustoja. Seinällä oli tutunnäköinen (vrt. Pääjärvi) luonnonmateriaaleista valmistettu tuntokollaasi. Lapset olivat myös täällä lepotauolla – mallina sama kuin edellisessä keskuksessa. Oppilaat olivat luokkahuoneissa ja jotkut juttelivat, toiset lepäilivät ja osa muuten vain ”hengaili”. Innosta puhkuen tietysti olin menossa päiväkotiin seuraavana päivänä, mutta kylläpä olisi kiinnostanut nähdä miten kuvia arjessa käytetään ihan käytännössä. Onhan Suomessakin paljon PCS:llä tapetoitua seiniä ja laatikkokaupalla kuvia, mutta miten niitä eri vuorovaikutustilanteissa käytetään on
se tärkein asia.

Ja sitten lähdimme pää pyörällä iltaa viettämään kaupungille. Loputtoman vieraanvarainen ja avulias Ivymme johdatteli meitä kaupungin shoppailun saloihin. Nautimme yhdessä ihanan keskusteluntäyteisen illallisen. Pieniä jyväsiä kiinalaista kulttuuria tulee tutuksi pala palalta. Opin mm. sen että kiinalaiset eivät turhia hoe sie,sie (kiitos, kiitos) amerikkalaiseen tyyliin vaan vähäeleisesti koputellaan tarjoilijalle etusormella pöytään eikä
keskeytetä vierustoverin kanssa keskustelua kiittelemällä tarjoilijaa. Onpa suomalaiselle helppoa. Ei mitään turhia jaaritteluja. Kiinalaiset ovat vilpittömiä, mutta jos jotain mielipidettä kysyy kuten minkälaisia mielestäsi suomalaiset ovat, tulee vastauksena ympäripyöreitä kehuja ja et todellakaan voi tietää, milloin kiinalainen tarkoittaa mitä sanoo. Hmmmm Niin mielenkiintoinen ensimmäinen kiinalainen työpäiväni. Ja yöllä ei tahtonut nukkumisesta tulla mitään kun pää oli täynnä ajatuksia. Yön viimeisenä ajatuksena päätin: puhelaitetta en edes esittele – se on sitten joskus myöhemmin ajankohtainen.

Töihin päiväkotiin – ensimmäinen päivä
Aurinko paistaa ja ilmassa on suurta jännitystä. Tänään siis johdattelen päiväkodin porukkaa ajatuksiini ja kokemuksiini suomalaisesta päivähoidosta ja yhteisöllisen puheterapeutin roolista siinä. Olin päätynyt ajatukseen, että kaksi päivää päiväkodissa olisivat mahdollisimman käytännönläheistä, kokeilevaa ja osallistuvaa.

Päiväkodin ilmapiiri oli iloa ja intoa täynnä. Ei tullut mielenkään kysellä mikä on suhdeluku henkilökunnan ja lasten välillä. Lapsia oli paljon ja henkilökuntaa vähän. Henkilökunnan koulutuksestaan ei saanut selkeää kuvaa. Kouluttajan kannalta tietenkään mikään ei ole hedelmällisempää kuin se, että ihmiset nauttivat omasta työstään ja pitävät sitä arvokkaana. Tämä välittyi hyvin selkeästi.

Aloitin lyhyellä ja selkeällä teorialla siitä mitä on vuorovaikutus ja yhteisöllinen kuntoutus. Painotin sitä, että lapsia seuraamalla nähdään, mistä he ovat kiinnostuneita ja sitä kautta ovat motivoituneita oppimaan. Kiinalaisessa päivähoidossa on erityisen tiukassa käsitys, että vain erillisissä opetustuokioissa tapahtuu oppiminen. Toisaalta oppimista tukee vahva liikunnallinen osuus päivähoidon arjessa. Kaksivuotiaat tekivät yhteisessä jumppahetkessä sellaisia koreografioita ja sellaisella innolla, että se oli ihastuttavaa katsottavaa.

Ryhmätyöskentelyssä ensimmäisenä vaikeana asiana tuli eteen aikuisten kyvyttömyys kuvitella asioita. Kun aloitin suujumppatuokion (jonka tavoitteet ovat moninaiset: vuorovaikutus, pedagogiikka, suunmotoriikka, artikulaatio jne) sanomalla, että kuvitelkaa olevanne lapsia niin ensireaktio oli ettemme voi kun emme ole. Tässä kohtaa kävi jälleen hirvittävä pulputus kantoniksi, kunnes tulkki kääntyi puoleeni ja oli sen näköinen kuin mitään ei olisi tapahtunut ja että jatketaan. Päivän aikana moneen kertaan tuli mieleen, että kyllä olisi hieno homma kun pystyisi kommunikoimaan suoraan kurssilaisten kanssa. Suujumppatuokio kuvitellussa lapsiryhmässä sujui alun vaikeudesta huolimatta mukavasti. Yritin tuoda esille asennon merkitystä – pienoiset muovituolit eivät kyllä paljoa tukeneet hyvään asentoon, mutta Herra Kielinen sanoi päivää, juoksenteli ja viittoi kukat ja rotat. Tuokion jälkeen suoraan sanoen kyllä kouluttajalla hiki valui. Päällimmäisenä ajatuksena mietin, että mitenköhän tämä homma meni perille.

Seuraavaksi kävimme kuvien käytön kimppuun. Pienten lasten kanssa on tärkeää, että kuvien käyttö on toiminnallista ja lasta puhuttelevaa. Nyt kuvitelkaa, että olette lapsia ja laulamme lauluja, meni jo huomattavasti pienemmällä puhemyrskyllä kantoniksi. Pussukasta piti kokeilla ja tuntea mikä siellä voi olla. No siellähän oli hämähäkki ja ensimmäiset kaksi osallistuvaa aikuista saivat paniikkikohtauksen ja kiljuivat. Piti rauhoitella, että se on vain lelu. Ja käydä myös läpi sitä että aikuisen tulisi pysyä rauhallisena ja luoda lapselle turvallisuuden tunnetta. Ikean hämähäkki ei enää pelottanut ja päästiin lauluhetkessä eteenpäin. Tavoitteena oli omaksua kuvien mallittaminen painottaen rytmin käyttöä.

Sitten keskusteltiin kuvin. Osallistujat saivat kuvin kertoa mitä mieltä ovat tiskaamisesta, laulamisesta, askartelusta jne. Paljon ja vielä enemmän innokasta ja tunteikasta keskustelua kantoniksi – en ymmärtänyt mitään tietenkään. Tässä kohtaa olin kuitenkin tyytyväinen että neljäntenä päivänä aloin erottaa mandariinin kiinan kantonin kiinasta. Useaan otteeseen kysyin tulkiltani, että mitä porukat sanoo. Välillä kertoi – välillä ilmeisesti ei. Sanoi mm. yhdessä asiassa että osallistujat toivovat, ettei hän käännä kommenttia siitä, että Suomessahan on ilmainen päivähoito, joten siellä on ihan eri tilanne kuin heillä. Tulkin etiikka oli tietysti arveluttava, mutta sain sitten jonnekin sivulauseeseen kerrottua, että vaikka suomalainen koulu on maksutonta niin päivähoito ei ole.

Espoon Kahvakeskuksen suunnittelija Tia Munne oli tehnyt Janin ehdottaman Tiikerilaulun ihanin herkullisin kuvin. Oli kaksi tiikeriä, toisella ei silmää ja toisella ei häntää (meijööweibä – päiväkodissa oppii kiinaa!). Syntyi valtava kaaos. Porukat olivat lattialla kilpaa lajittelemassa laulun kuvia matolle. Pulina oli mieletön. Mielenkiintoista, kun ei ymmärrä mitään tuntuu kuin vieraaseen kieleen mahtuisi niin paljon enemmän sanoja ja äänen käyttö olisi hirveän paljon voimakkaampaa. Jälleen kävimme läpi mallitusta ja rytmiä sekä mahdollisuutta osallistuvaan laulutuokioon.

Kyllä oli päivän jälkeen mehut puristettu kouluttajasta. Oli kuin olisi ollut pyörremyrskyn kourissa ja itsellä hirvittävän sekava olo ja käsittämätön epävarmuus siitä, että saiko kukaan yhtään mitään. Se jää nähtäväksi. Henkilökunta sai tehtäväkseen vetää toimintatuokion käyttämällä jotain näistä uusista omaksumistaan välineistä ja tavoista käyttää niitä.

Toinen päivä päiväkodissa

Päiväkodin aamu oli jälleen täynnä vilskettä ja erilaista toimintaa eri puolilla kiinteistöä. Aamun ylläriksi näin kurssilaisille lyhyen elokuvan tyypillisestä suomalaisesta sukujuhlasta – poikani ylioppilasjuhlista. Onneksi se oli koneella, sillä illalla kovasti mietin, että näillä ihmisillä ei ole mitään tietoa mistä maailmasta tulen ja minusta tuo pieni pätkä lähensi maailmojamme – suku, ystävät ja erityisesti lapset ovat tärkeitä. Vaikka moderni Suomi ei ole niin yhteisöllinen kun perinteisesti kiinalainen kulttuuri, niin löytyy sitä meilläkin. Ehkä tämä on yksi niistä asioista, joista meillä on kiinalaisilta paljon opittavaa.

Aamupäivä kului piirtäessä. Kävimme läpi toiminnan ohjausta reaaliaikaisella piirtämisellä, opeteltiin Nopeaa piirroskuvakommunikointia samalla menetelmällä kuin lapsiryhmissäkin Suomessa. Keskustelimme piirtäen ja lopulta reaaliaikaisesti piirtäen sadutimme. Ja sepä oli taas hankalaa, kun ei voi kuvitella, että on olemassa vaaleansininen pupu, kun sellaista ei ole. Sitkeydellä kuitenkin pääsimme tarinan alkuun ja lopulta heiteltiin asuinpaikkaa kuuksi, kavereiksi avaruusolioita jne. Ja lopuksi pienellä tuella tarinalle löytyi onnellinen loppukin.

Mukanani oli pari videota, joissa näkyy puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttöä arjessa sekä päiväkodissa että lapsen kotona. Kuten muukin materiaali tämä jäi keskukseen, jotta voivat tutustua yksityiskohtiin ihan ajan kanssa. Yhteisöllinen kuntoutus erityisesti Kilon päiväkodin videossa näyttäytyy iloisena ja hyvin toimivana tapana tehdä työtä integroidussa päiväkodissa.

Päivän kohokohta oli kun menimme yhteen ryhmään seuraamaan Tiikerilaulun käytännön toteutusta. Ryhmässä oli kuusi lasta, joista yksi kantonin ja muut mandariinin kielisiä. Ainakin kahdella lapsella oli erityisen tuen tarvetta. Lapset oli sijoitettu puoliympyrään ja meidät vieraat sijoitettiin lasten taakse (tämä osoittautui virheeksi, joka minun olisi tietysti pitänyt huomata heti alussa).

Alku oli mieletön. Aivan kuin Tuula Pulli olisi edessäni aloittanut tuokion lasten ryhmässä. Opettaja käveli edestakaisin lasten edessä ja kas kummaa, takin sisältä kurkisti musta hännän pää (kaulahuivi) joka tuli aina pidemmäksi ja pidemmäksi, kun lapset napsuttivat huuliaan (suujumppaa parhaimmillaan). Lapset olivat innokkaita ja todella motivoituneita toimintaan. Seurasi pieni tauko, jonka aikana lapset kääntelivät ja vääntelivät niskojaan nähdäkseen vieraat – tietysti. Avustajat kääntelivät sitä mukaan lasten päitä ja vartaloita opettajaan päin. Sitten alkoi opetustuokio sanan varsinaisessa merkityksessä. Joka kuvaa käytiin todella useaan kertaan läpi – varsinkin kun kaksikielisyys oli ratkaistu niin, että jokainen asia aina sanottiin kantoniksi kantonin kieliselle tytölle erikseen. Jo meinasi aikuinenkin puutua. Pianoa alkoi soittaa yksi avustajista kun oltiin valmiita viimein laulamaan. Onneksi yksi kurssilaisista, musikaalinen nuori nainen otti pianon haltuun. Kuten aiemmin mainitsin opin laulua siinä samalla vaikken enää tosiaan muista kuin tuon ”meiöweibän”. Mitä pidemmälle tuokio jatkui sitä vaikeampi lasten oli pysyä aloillaan ja avustaja hyöri ryhmässä yhä suuremmalla teholla. Kun tilanne alkoi olla hyvinkin rauhaton, opettaja ohjasi laulusta piirileikin ja toiminnallisuus tuokion lomassa rauhoitti tilanteen hienosti. Kaiken kaikkiaan ohjattu toiminta oli loistava mahdollisuus nähdä, mikä on erityisen vahvaa – opettajan tapa lukea lapsia, oma motivoitunut ja lapsiin tarttuva innostunut tapa ohjata ryhmää. Toisaalta tuokiosta sai paljon tietoa siitä, mitä voidaan kehittää. Kun Tiikereiltä puuttui silmä ja häntä niin sitä varten kuvissa oli ne tarroilla, jotta lapset vuorollaan voisivat ne kiinnittää. Kuvat oli sijoitettu liian kauas ja liian ylös, jotta lapset voisivat ne hyvin nähdä. Niin ja itse jälleen muistan sen, että koskaan ei kukaan lasten takana. Se vaikeuttaa tarkkaavuudeen suuntaamista. Loputonta opettelemista itse kullakin – koskakohan sitä oppii.

Huomioita päiväkodin toiminnasta
Sitä on omaksunut tavan huomioida asioita ns. silmäkulmastaankin. Asioita joita tulevaisuudessa voi painottaa on erityisesti avustajien työskentely. Erityislapsia pidettiin kädestä pääasiallisesti kiinni. Pukeutumistilanteessa lapset istuivat tai jopa makasivat lattialla avustajan hoitaessa kokonaisuudessaan pukeutumisen. Lapsella ei ollut mitään omaa osallistumista.

Oppiminen oli aikuisjohtoista – lapsesta lähtevää omaa asioiden omaksumista, tutkimista ja itsenäistä ajattelua tai päättelyä voidaan tulevaisuudessa painottaa päiväkodin toiminnassa.

Suureksi kysymykseksi jäi minkälaisia ovat kiinalaiset sadut ja tarinat. Mitä lapsille luetaan iltasatuna. Miten lapsen mielikuvitusta ruokitaan vai ruokitaanko ollenkaan. Tämä asia pohdituttaa edelleen.

Keskustelut kurssilaisten kanssa vahvistivat ajatusta videon käytöstä toiminnan kehittämiseksi. Espoon Kahvakeskuksen viiden portaan videoanalyysi sopisi hyvin työkaluksi myös Huilingin päiväkodissa. Päiväkodin aikuisten työskentelyssä oli paljon hyvää ja vahvaa osaamista monilla osa-alueilla. Näiden vahvuuksien kautta voidaan toimintaa edelleen kehittää löytämällä uusia työskentelytapoja.

Viimeisen päivän yhteenveto
Illalla kaikki kolme asetuimme tietokoneen äärelle suunnittelemaan viimeisen päivän yhteenvetoa. Yhdelle kalvolle kukin kirjasi muutaman tiivistetyn asian liittyen kurssilaisten etukäteen antamiin kysymyksiin.

Haasteellinen käyttäytyminen tuntui olevan iso kysymys riippumatta siitä oliko kyse lapsista vai aikuisista. Omassa puheenvuorossani käytin esimerkkejä omista kokemuksistani ja toivon, että sitä kautta tuli vahva käsitys, siitä että lapsen tunteminen on tärkein asia on kyse sitten haasteellisesta käyttäytymisestä tai yleensä lapsen kehityksen tukeminen kaikilla elämän aloilla.

Puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käytön suhteen on vielä paljon kehitettävää. Sekä aikuisten että erityisesti pienten lasten kanssa. Kun ajatellaan että Suomessa esimerkiksi päivähoidossa on paljon koulutusta ja tietotaitoa, niin meilläkin varsinkin vapaissa vuorovaikutustilanteissa näiden keinojen käyttö ontuu enemmän tai vähemmän. Suomalaisessa päivähoidossa integroinnilla on kuitenkin vahvat perinteet – jo kolmisenkymmentä vuotta. Kiinassa tämä on uutta – toisaalta vahva motivaatio ja yhdessä tekeminen nopeuttaa omaksumista.

Sanotaan, että ihminen koostuu kohtaamisista elämässään. Jokainen kohtaaminen jättää meihin jälkensä. Kun osallistujat asettuivat puoliympyrään ja niin kauniisti viitttoen lauloivat meille kiitokseksi väkisin tuli kyyneleet silmiin. Puhetta tukevat ja korvaavat keinot ovat ihmeellisiä. Vaikka en kiinaa ymmärrä, niin laulun tulkinta viittoen, kehon kieli, ilmeet kertoivat siitä että on haikeaa erota ja toivottavasti kohtaamme uudelleen. Sitä minä todella toivon – opin paljon ja toivottavasti pystyin antamaan jotain, joka ehkä jää elämään arkeen.

torstai 5. helmikuuta 2015

Matkakertomus - BETT 2015 - the British Educational Training and Technology Show - Lontoo


BETT on maailman suurin opetusteknologian tapahtuma. Paitsi näyttelyt ja tapahtumat EXCEL -messukeskuksessa sen ympärille on muodostunut paljon erilaisia koulutuksia ja seminaareja. Kiinnostus tapahtumaan alkoi, kun vihjeestä aloin seuraamaan edellisten vuosien BETT -tapahtuman ympärillä käytyjä suomalaisten somekeskusteluja ja raportteja. Avainsäätiön Esteettömän viestinnän hankkeessa esteetön teknologia, viestintälaitteet ja viestintäohjelmat ovat merikittävässä asemassa. Työhöni on kuulunut mm. esteettömän teknologian koulutus ja olen ollut mukana kehittämässä erilaista koulutusta, tapahtumia ja seminaareja iPadiin liittyen. Perustamani someryhmä iPad kuntoutuksessa ja opetuksessa on foorumi yli 3500 iPadin käytöstä innostuneelle ihmiselle. Ryhmään kuuluu ammattihenkilöitä, vanhempia ja muita asiasta kiinnostuneita. Teknologia on koko ammatillisen uran kiinnostanut minua, ensimmäisestä Commodore64 lähtien. Kehitys alalla on nopeaa ja siksi on tärkeää pysyä ajan tasalla. Työnantajani Avainsäätiö olis suopea koulutusanomukselleni ja pääsin osallistumaan.

Ennen matkaa
Bett 2015 -tapahtumasovellus oli hyvissä ajoin saatavissa. Sieltä löytyi luennoitsijat, messualueen kartat ja firmojen esittelystandit. Myös erilaista yleistietoa. Sovelluksessa oli tietoa esittelyistä ja luennoista. Ilmoittautuminen oli sovelluksella todella helppoa ja oman nimilapun pystyi printtaamaan valmiiksi. Applen ja ilonaIT:n kautta tuli tietoa muista tapahtumista messujen ympärillä kuten perjantain Apple Summitista. Valintojen teko massiivisesta määrästä kaikkea mielenkiintoista oli tietysti hankalaa. Varsinkin kun luennotsijoista kukaan ollut ennestään tuttu. Jossain vaiheessa mietin, että onkohan koko tapahtuma oman työni kannalta ollenkaan niin antoisaa kuin olin kuvitellut. Matkaan lähdin hieman ristiriitaisin tuntein.

Matka alkaa ja saavutaan Lontooseen
Oli todella mukava lähteä "pakettimatkalle". Kaikki hienosti valmiiksi suunniteltu. Kentällä oli kiva nähdä joitakin tuttuja, varsinkin edellisellä Tanskan opintomatkailla olleita kumppaneita. Lento meni hurauksessa innokkaiden vierustovereiden kanssa keskustellessa, samoin bussimatka hotelliin. Hotellissa odotti varsinainen huonekaaos, mutta koska olen tunnetusti syntynyt onnellisten tähtien alla, sain omani ensimmäisten joukossa. Pikaisesti pudottamaan matkatavarat huoneeseen ja alkoi iltaseminaari. Kuulimme Kaarinan kaupungin TVT ratkaisuista opetuksessa. Kaarinahan on ollut edelläkävijönä iPadien käytössä kouluissa. Itse olen käynyt luennoimassa Kaarinan varhaiskasvatuksen henkilökunnalle jokusen vuosi sitten ja jo silloin Kaarinan lastentalolla älyteknologia opetuksessa ihastutti. Myös Turun norssi esittely toimintaansa ja luonnollisesti myös illan järjestäjä IlonaIT esitteli mm Smartfeed pelialusta ja julisti kilpailun alkaneeksi. Pelin voittajille oli luvassa hyvät palkinnot. Loppuillan täytti puheensorina ja viimein väsyneet matkaajat suunnistivat yöpuulle, sillä aamulla oli hyvin aikainen nousu.

Vierailu the Flitch Green Academyssa - ala-aste
Aamuvarhain lähdimme ajamaan bussilla Essexiin. Kävin ostamassa kahviosta mukaan kahvin, ja nuori mies tuumasi: "It's on the house". Ei voi tulla kuin hyvä päivä!  Matka kesti parisen tuntia. Vastassamme oli vierailusta vastaavat opettajat. Rakennus oli matala ja moderni. Aloitimme salissa ja opettajat kertoivat koulun toiminnasta. Tietotekniikka oli aluksi kannettavien varassa. Sitten tulivat iPadit ja niiden myötä ensin sovellushullaannus, joka sitten laantui ja alkoi kokonaisvaltainen ja suunnitelmallinen älyteknologian käyttö opetuksessa. Koska uskon vahvasti toiminnallisuuteen minkä tahansa asian oppimisessa, koulun toiminta-ajatus oli todella innostava! Käytössä oli kourallinen sovelluksia (mm. I can animate, Legoqnimaatio, BookCreator, QR -skanneri) , joiden käyttö oli mietitty perustaidoista vaativaan käyttöön. Pienimmästä isoimpaan videoitiin ja kuvattiin. QR-  koodit olivat kaikkialla ja kaikessa. Tehtävissä, lukujärjestyksissä, kerhoissa ja monissa blogeissa. Selkeästi ideana oli "less is more". Hyvin valitut sovellukset yhdistettynä iPadin perusohjelmistoon läpi koko yläasteen oli suorastaan nerokasta. Koulun ilmapiiriä kuvasi myös mukava epäjärjestys. Hiukan olivat vaatteet läjässä eteisessä. Elämä luokissa huiskin haiskin. Meteliä ja hälinää yllin kyllin. Mutta käytävillä ja yleisillä alueilla musiikkivälineitä, luuranko tutkimista varten sekä muovisia kehonpaloja ja vaikka sun mitä. Ihan vain sitä varten, että niitä saa tutkia ja niillä saa leikkiä. Ja ne olivat järjestyksessä!

Vierailu oli upeasti järjestetty. Jokainen yksityiskohta oli mietitty ja vierailun onnistuminen oli yhtä paljon oppilaiden kuin opettajienkin vastuulla. Upeaa oli nähdä kuin kaikki olivat hyvin ylpeitä koulustaan. Ilmeisesti vierailijoita käy paljonkin ja samaan aikaan meitä oli useita kymmeniä. Vierailijat oli jaettu pienempiin ryhmiin ja kutakin ryhmää opasti kaksi oppilasta. Meidän opaamme oli ihastuttavat Alfie ja Isaac. Isaac tuumasi heti alussa "Alfie, we have to take care that the group stays together all the time". Vierailun aikana näimme joka luokka-asteen erilaisia ryhmätyöskentelyjä. Tehtävät oli kuvitettuna ja selostettuna pöydällä. Monien tehtävien yksityiskohtia ja vastauksia löytyi myös QR-koodin takaa. Yhteistä kaikelle oli vahva tekemisen meininki.

Tutuistuimmi hyvin monenlaisiin ryhmiin.  Muutamia jäi todella hauskoina ja  ajatuksia herättävinä mieleen. Yhdessä ryhmässä lapset tekivät narusiltaa orankeille jäätelötikuista ja narusta. Pöytä oli käännetty väärinpäin ja jalkoihin viriteltiin siltaa. Yrityksen ja erehdyksen kautta, alkoivat tikut pysymään paikallaan. Silta sitten kuvattiin ja siirryttiin seuraavaan pisteeseen. Lapset tekivät töitä 4-6 lapsen ryhmissä. Musiikiopettajan tekemä tehtävän asettule oli niin monimutkainen, että putosi. Heti alkuunsa. Tehtävän asettelu QR koodilla. Sitten piti avata soittamalla ksylofoonilla nuottien takana olevat kirjaimet ja lopulta sitten päästiin katsomaan QR-koodilla oliko vastaus oikein. No ihan en varmastikaan ymmärtänyt koko juttua, mutta tuumasin opettajalle, että onpa hän viisas. Kaksi tyttöä yritti neuvoa minua ja lopulta vaan sanoin, että on tämä kyllä vaikeeta. "No, it's very easy!". Niin varmasti, kun osaa. Low Tech - No Tech - High Tech. Siitä oli kyse läpi koko vierailun. Pienille oli jäädytettyjä pikku dinosauruksia. Pöydällä oli kippo lämmintä vettä ja siveltimiä. Tehtävän asettelu kuvalla pöydässä ja ideana oli saada dinosaurukset "vapautumaan" jäästä. Ylivoimaisesti pikkuiset pojat ja työtöt ratkaisivat sen hakkaamalla jäät irti innokkaasti! Vähän sivelyä vedelläkin, mutta mitä ilmeisemmin se ei ollut niin hauskaa!

Yhteen pöytään oli tehty vesiliukoiselle pöydälle vihreällä vesiliukoisella tussilla viivat. Pari teki kuviojonon - mahdollisimman hankalan - ja kaveri teki sitten samanlaisen viereen. Vähitellen siirryttiin kuviotornin tekemiseen. Opettaja kävi välillä vahvistamassa viivoja? Yksi tyttö porukka harjoitteli innoissaan kolmea erilaista tanssia. Isommat tytöt oli niitä jumppatunnilla videoineet (käyttävät valmennus -sovellusta). Pikkuiset sitten opettelevat isojen tyttöjen videoilta mooveja.

Jostain kumman syystä yksi luokka oli kokonaisuudessaan Ruotsi -luokka. Siellä opetetltiin Tuotsin vientiä ja tuontia (kuten yksi tyttö sanoi: "what Sweden gives us like Volvos and stuff). Tytöt opettelivat juuri numeroita ruotsiksi ja minä opetin ne tasa-arvon vuoksi myös suomeksi. Lisäksi kävin läpi lyhyen oppimäärän Cockneyn rhyming slangia ja tytöt sanoivat kysyvänsä kotona vanhemmiltaan ymmärtävätkö he. 

Green Academissa oli paljon erilaisia tyylejä -  mm. Montessoria, Steinerismia, Reggio Emiliaa yhdistetty loistavasti. Oli puutarhanhoidosta oppilaskunnan parlamenttiin myös kerhotoimintaa. Maailmassa toisaalta ei ole mitään uutta, on vain uusia järjestyksiä. Lapset osallistuivat vaikka mihin, myös juhlatilaisuuden järjestämiseen. Isommille oppilaille oli annettu budjetti (Numbers sovellus). Jokaiselle oli annettu eri teema ja heidän piti tehdä esitys tavoitteena voittaa tapahtuman järjestäminen. Oppilaat olivat yhtä innostuneita kuin minä ollessani tilassa. Ihailin erityisesti puheterapeuttina sitä, miten vahvasti kaikessa tuetaan oppilaiden vuorovaikutustaitoja. Ei tarvinnut paljon kysellä. Pienimmästä suurimpaan kertoivat ja olivat uteliaita. Luontaisesti kokivat jotenkin mahdollisuudeksi se, että voivat oppia vierasmaalaisilta asioita. Kaiken kaikkiaan olin vaikuttunut. Varmaankin suomalaisessa opetuksessa on onnellista ja iloista sekä vuorovaikutustaitoja tukevaa oppimista ja asioiden omaksumista. Parikin kommenttia kuului BETT-matkan aikana, että onhan meilläkin. Aivan varmasti! Se, että koulun kirstuun kilahtaa rahaakin hienosta konseptista, ei ole huono juttu. Ihan kaikkien kouluun kuuluvien hyödyksi!

Huikean suuri BETT
Mitäpä sitä muutakaan illalla tekisi kuin lähtisi vielä messukeskukseen. Kätevästi bussi vei meidät Lontoon Excel -keskukseen ja aloitimme urakan. Tavoitteena tutustua pääasiassa erityisopetukseen liittyviin osastoihin. Skoogin - musiikkikuutioon juutuimme pitkäksi aikaa. Olin jo vempaimesta kuullut, mutta olipa hienoa kokeilla sitä käytännössä. Kätevästi laite toimi myös GargeBandin kanssa. Pienelläkin hipaisulla voi tehdä musiikkia. Osastot olivat täynnänsä erilaisia oppimispelejä. Useimmat jättivät kylmäksi. Ehkä se johtui siitä, että päivän koukuvierailu oli vienyt minut toisenlaisiin teknologiakuvioihin. Enemmän kiinnosti esim. laite, joka aisti liikkeen ja jolla pystyi tekemään   musiikkia. Ja koska istuminen on nyt julistettu pannaan, syystäkin, viehätti erilaiset liikunnalliset ratkaisut. Löysimmekin monenlaisia lattianäyttöratkaisuja, joista vielä aiomme ottaa selvää. Niin tässä kohtaa on hyvä kertoa ketkä me: jo tulomatkalla hitsauduin yhteen hienojen kuopiolaisten opettajien kanssa, Tarja Tolonen ja Suvi Orasuo. Kyllä matkan aikana tuli suunniteltua ja kehitettyä. Ja hyvinkin voidaan saada toteutettua osa. Mahtavaa jakaa ajatuksia samanhenkisten innostuneiden ihmisten kanssa. Väsyneinä, mutta onnellisina lähdimme kohti majapaikkaa. Iltaruuan söimme hyvin autenttisessa intilaisessa ravintolassa mukavassa porukassa maailmaa parantaen.

Apple -työpajat
Torstai aamuna suunnistimme Apple työpajoihin. Paikka oli Oxford Streetin tuntumassa.  Aamupäivällä olin kuulemassa Nigel Barlowta. Olin valinnut pajan n
Otsikon mukaan: Creative Approaches To Learning. Olin ajatellut, että siitä saisi loistavia välineitä yleensä opettamiseen. Tosiassa Nigelin tapa esittää asioita, saada ihmiset keskustelemaan ja pohtimaan asioita oli hyvin pitkästä aikaan äärimmäisen innostavaa. Hän kyseenalaisti ja provosoi. Mieleenpainuvia asioita oli miten asioiden näkemine uudella tapaa voi aluksi on hankalaa. Kuinka vaikeaa on hahmottaa valkoiset kirjaimet mustalla taustalla kun on tottunut lukemaan mustia kirjaimia. Se, että hyvät ideat ei juurikaan koskaan tule työpöydän vieressä eikä töissä vaan kylpyammeessa tai lenkillä. Hanke-elämässä mukana olleena jo pari vuosikymmentä ja työnohjaajana olen kovasti pohtinut, mitensaada eri yksiköiden henkilökuntaa mukaan uusiin hankkeisiin ja muutokseen. Meiningillä "tapa rutiinit ennen kuin ne tappavat sinut!". Nigelin tausta on erikoinen. Lakimies, joka hyvin nopeasti ajatui kehittämään Mindmappingia ja sittemmin on ollut itsenäinen yrittäjä Oxfordista, joka austaa ja elelee Montrealissa perheineen, koska kokeaaa englatilaiset ahdistavan vakavaksi.  Nigel analysoi työyhteisöä nelikentällä. Osa porukkaa on sivustakatsojia. Vaarallisia muutoksen kannalta, sillä he lähinnä kyttäävät ja ovat onnesta sekaisin, kun uutta yrittävät epäonnistuvat. No minähän tiesin, ettei siitä mitään tule tai onhan tuota ennen kin yritetty, mutta! Sitten ovat ns. elävätkuolleet. He lähinnä odottelevat, että työaika loppuu tai pääsevät eläkkeelle. Kunhan saa tehdä rutiininomaisesti rauhassa työt, niin kaikki on hyvin. Nämä ovat kuitenkin herätettävissä, vaikka saattaa vaatia suuria ponnistuksia. Pahimmat ovat kyynikot, joilla on tiedossa ihan kaikki syyt, miksei muutosta voi eikä kannata tehdä! Nämä yleensä eivät muutu eikä niihin kannata satsata. Ja sitten on pelaajat! Jo silmien pilkkeestä ja asenteesta työhön nämä on ne, jotka lähtevät innostuneina mukaan. Toki innostuksen laineiden lyödessä korkeimmillaan on hyv, että löytyy niitä, jotka kyseenalaistvat ja kritisoivat (eri asia kuin kyynisyys tietysti). Kysyin Nigelilta, että onko kyynikot "ankeuttajia". Siihen hätään en tiennyt, mitä ne ovat englanniksi. No niin Wikipediasta Harry Potter ja sieltähän Mentorit löytyivät kuvauksineen. Tässä kohtaa porukassa ilmeni Harry Potter osaamista huomattavasti enemmän kuin minulla. Sivuhuomautuksena: seuraavan päivän koulutuksessa Nigel oli käyttänyt esimerkkiä ja sain kiitosviestin aiheesta. Näin pienestä sitä on äärimmäisen otettu!

Nigel esitteli But-boxin. Työyhteisöissä tulisi päästä eroon mutta-kielestä. "Tuo on hyvä ideä, mutta... Kunnioitan ajatuksiasi, mutta.... Voitaisi tehdä, mutta! Eli jokainen, joka käyttää mutta-verukkeita esimerkiksi suunnittelukokouksessa laittaa sovitun rahamäärän kolikkokuutioon. Kysyin mistä tollaisen saisi. Nigel heitti sen minulle heti! Eli meidän pitäisi viljellä enemmän kommentteja kuten Entä jos? Miksei? Mikäpä ettei?

Itselleni hyvin tuttua ilmiötä "viimetippaa" käsiteltiin myös. Miten siitä pääsisi eroon. Ensin pitäisi analysoida tehtävä ja heitellä ihan mitä päähän pälkähtää ranskalaisin viivoin. Sitten tulisi jättää koko asia. Ja idea, Heureka voi syntyä ihan missä vaan (Sydneyn oopperatalon idea on syntynyt appelsiinia kuoriessa). Lopuksi kootaan ja idea joka sitten toimii tai ei.


Creating content Apple - työpaja 
Iltapäivän luento oli eri esittäjien demonstraatiota siitä miten teknoligiaa voi hyödyntää opetuksessa. Valopilkkuna ehdottomasti oli viimeisin eli tanskalaisten esitys älyteknoligian hyödyntämisestä ammatillisessa opetuksessa. Toiminta oli tuttua Tanskan vierailultamme. Jos kiinnostaa voi lukea blogistani tästä lisää. Uutuus oli iBooks Author. Hyvin laaja-alainen ja monipuolinen maailmansa, jolla voi luoda vaikka mitä. Rajana korkeintaan mielikuvitus. Ideoita syntyi tuhottomasti. IBooks Authorilla ei tosin voi luoda iPadilla vaikka tuotokset on katsottavissa millä alustalla vaan. 

Täynnä ideoita ja ahaa -elämyksiä kiiruhdimme taas Excel keskekseen. Eli korot kopisten pitkin Oxford Streetiä ja maanalaiseen. Halvin matka koskaan! Exelissä tavoitteena oli tällä kertaa erityisesti keskustella eisttelijöiden kanssa. Katselimme tietysti ihmeissämme myös erilaisia robotteja, 3D tulostusta, ja koodausjuttuja. Selkeästi niitä oli eniten ja niiden luona kävi kova huiske. Ihan henkilökohtaisesti en syttynyt - vielä. Ehkä jotain idean poikasta syntyi kun olimme "kännykkäautoradalla" , jossa kännykät oli kyydissä.  Olen avoin, mutta pakko oli priorisoida. Tutustuimme myös AR (Added Reality) ohjelmistoon, mutta oli kyllä aika alkeellista verrattuna esimerkiksi iPadin Dinosaur AR ratkaisuun. Tästä intoutuneena, päätin, että heti kun ehdin selvitän onko niitä tullut lisää. Ellei joku nyt ole jo selvittänyt?

Viimeiseksi, erittäin väsyneinä ja jalat tohjona pysähdyimme kahden ihastuttavan englantilaismiehen standille. Saimme kunnon kupit kahvia ja istumapaikan. He totesivat, että heillä ei ole meille mitään esiteltävää, kun kaikki oli puhtaasti englanninkielistä materiaalia. Mutta hyvää keskustelua syntyi ja lähdimme naruhissillä kohti kaupunkia. Illallista söimme Jamie Oliverin ravintolassa. Ei ollut Jamieta, eikä ruokakaan mitään sytyttävää, mutta kiva paikka ja hyvin ystävällistä henkilökuntaa.


Apple Summitt
Perjantaina, viimeisenä päivänä aamuvarhain suunnistin kohti King's Placea. Odotukset oli valtavat. Luvassa hienoja luentoja ja upeita työpajoja. Ja odotukset täyttyivät monin kerroin! Puheissa painottettiin teknolgian käyttöönotossa suunnitelmallisuutta, uudenlaista ajattelua ja eritoten sitä miten oppilaat saadaan itse ottamaan haltuun oppimisensa. Ihastutti monessa puheessa se, miten koulut ovat porrastaneet teknologian hyödyntämisen alkeista hyvin syvälliseen käyttöön. Monessa esityksessä kerrottiin "digitutoreista". Osaavammat ohjaavat.  Erityisesti ihastutti selkeät kokonaissuunnitelmat. Teknologian käyttöönotossa on oleellista, että opettajat saavat koulutusta ja ohjausta. Kylmiltään ei laitteita voi viskata kätösiin. On myös huomioitava, että kouluissa ja myös varhaiskasvatuksessa on toimivat verkot. Kuvat, äänet, videot ym on hyvin liikuteltavissa ja jaettavissa. Ennen kaikkea on tehtävä päätöksiä ja valittava. Tuli tiselle taas mieleen, että kun jokaisella on hyvin erilaisia omia agendoja siitä, mikä laiteympäristö ja mikä ei. Väittely saattaa olla hyvinkin kiivasta. Se on ainakin varmaa, että kaikki laitteet myydään katteella ja joku kerää rahat ja henkilökohtaisesti minulle on aivan sama vaikka käytetään mikroaaltouunia, kunhan se on helppoa ja palvelee tarkoitustaan!

Niin järjestelythän olivat mitä hienoimmat. Jokainen sai oman IPadinsä käyttöön päiväksi. Siinä oli luennot, kuvaus luennoitsijoista ja tietysti kaikki päivän aikana tarvittavat sovellukset. Muistiinpanot tulivat hienosti sähköpostissa ja olipa mahdollisuus kirjoittaa mielipiteitä esimerkiksi siitä, mitä oppimisen tulisi olla. Ja jaetulla näytöllä jokaisen kommentti näkyi estraadilla. Kynnys milipiteen eisttämiseen satojen kuulijoiden joukossa on niin paljon matalampi ja toisaalta oma nimi näytti siellä aika hienolta. Kaikki varmaan arvaa mitä kirjoitin "Joy of learnong". Alkoi yhä enemmän kyllästyttää suomalainen PISA hypetys. Miten saisimme onnellisia, iloisia, uteliaita ja taitavasti viestiviä oppilaita. Niin, monet nyt kommentoivat, että onhan meillä. Hyvä niin!

Suurin osaa päivää siis kierreltiin erilaisissa pajoissa. Aloitin Flitch Green Academyn pajassa. Sinne oli tullut meitä oppilaita ohjaamaan koulun digitutorit, ihastuttavat varhaisteinarit. Tehtävän antoi koulun yksi opettaja videolla. (Oppilaat tehneet iMoviella). Leikittiin matkatoimistoa ja hän oli asiakas. Asiakas halusi tietää minne hän matkustaisi kun sademäärä olisi enintään xmäärän ja lämpötila vähintään xmäärän. Ohjaajani ja kohtahan heitä oli kaksi olivay kanssani täysin työllistettyjä. Muilla meni paremmin, koska he olivat enimmäkseen lahjakkaita tilastotieteessä ja matematiikassa. No käytössä oli Numbers, Wikipediaa, tilastoja, karttoja ja vaikka mitä pylväikköjä. No määrätietoiset ohjaajani eivät tehneet mitään puolestani vaan käskyttivät ja näyttivät "Go there, find the maximum value, minimum value...". No huh! Kyllähän se sieltä sitten ratkaistu: Barcelona toukokuussa ja kaksi viikkoa. Olisinkohan minä oppinut koulussa jotain näistä asioista jos olisin syntynyt diginatiiviksi? Joka tapauksessa juttelin ohjaajieni kanssa, tyttö ja poika ja kehuin, että olette niin viisaita ja hienointa oli se, että mitään ei tehty puolesta. Itse piti miettiä otsa kurtussa. Sanoin, että tämä on joskus meille aikuisille vaikeaa. Puolesta tekeminen estää kaiken oppimisen!

Seuraavassa pajassa oli sitten kouluajan seuraavat kauhistukset: kemia ja fysiikka. Minulla oli niissä hyvät numerot. Ulkoa kun opettelin asioita. Koulun jälkeen näiden suhteen on ollut totaalinen muistinmenetys. Ihan perusfysiikan periaatteet on hukassa. Työskentelimme eri pisteissä. Mietettiin etikan happamuutta ja maidon emäksisyyttä. No niin ja arvioin maidon viitoseksi ja se olikin lähellä,nollaa. Anturi aineisiin ja iPadin sovellus mittasi. Seuraavassa arvioimme sydämen lyöntiä. Hienolla sovelluksella katsottiin sydämen toimintaa ja sitten mitattiin sykettä ottamalla iPadilla aikaa. Lihasten kinestesiaa ja painovoimaa filmasimme ja käytimme hidastamiseen käytimme urheilussa käytettävää sovellusta. Olipa kiva filmata nuorta miestä hyppimässä trampoliinilla. Aluksi pelkäsin että itse kukin joudumme hyppimään. Toisaalta olisin ehkä saattanut sisäistää opetettavan asian vieläkin paremmin. Viimeinen oli haiskin. Kolme nallea pistettiin hyppäämään aulassa kymmenestä metristä erilaisin laskuvarjoin. Filmaus käyntiin ja aikaa ottamaan. Ja Nalle, joka leijui maahan hitaammin, oli voittaja ja hienoa oli kuulua voittajaporukkaan. Sanoin opettajalle, että opin enemmän kuin koko lukion aikana. Ja jälleen mietin, että olisipa kiva mennä uudestaan koulunpenkille! Tai oikeammin lattialle.

Viimeisenä vuorossa koko yleisölle oli Nigel Barlow loppupuheenvuorollaan. Päivien anti oli kirkastunut. Olin inspiroitunut. Aloin katsella asioita monista eri näkökulmista. Tuli olo, että oikeasti mikään ei ole mahdotonta. Ei edes pyöröovista hiihtäminen - nykyisin kun nekin ovat niin suuria! Ja loppujen lopuksi on totta kuten Nigel sanoi, inNOVAatiot ovat harvinaisia. Olennaista niille on, että ne edustavat jotain ihan uutta. Hienoa on luoda erilaisia järjestyksiä ja ennen kaikkea sanoa itselleenkin MIkä ettei? Miksipä ei? ja Mitä jos?

Matkan jälkeen
Arki koittaa. Näin oman hankkeemme Esteetön viestintä - yhteinen asia loppumetreillä aikataulutus on saanut sähköisen allakankin voihkimaan. Erityisen onnellinen olen niistä ihanista ihmisistä, joita sain matkalla kohdata. Meitä suomalaisia oli paljon. Käsittääksenin noin 500. Yhteistä kaikille meille ja samanhenkisille ihmiselle kautta pallon oli näkemys siitä, että teknologia kuuluu opetukseen yhtä luonnollisena kuin kynä. Kuten opetuksessa tai kuntoutuksessakin suunnitelmallisuus, tavoitteellisuus ja menetelmien tunteminen on perustusta, jolle rakennetaan. Mutta itse näen myös, että heittäytymistä tarvitaan ja uskallusta. 

Parhaimmillaan teknologia on hyvä renki, pahimmillaan huono isäntä ja sana techne edustaa minulle sitä ihmeellisyyttä, mikä inspiroi!