perjantai 19. lokakuuta 2012

Esteetön viestintä - iästä viis!



Pohdintojani ikääntymisen tuomista viestinnän haasteista:

Kun vanha ihminen astuu hoivakeskuksen ovesta sisään: siinä se sitten oli elämän viimeiset voileivät ja ruuat tehty, pyykit pesty, lakanat mankeloitu. Astutaan sisään maailmaan, jossa pahimmillaan sokeritkin on valmiiksi kuppiin laitettu. Kun ihminen oppii passiiviseksi, kun toimintakyky heikkenee ja omaan elämään osallistuminen ja vaikuttaminen kutistuu äärimmäiseksi pienuudeksi – sitä luonnostaan vaan passivoituu, tyytyy osaansa ja tyytyy olemaan kohde ja sivusta katsoja. Esteetön viestintä hanke pyrkii vaikuttamaan hoivakeskushankekumppanuudella siihen, että ihminen mahdollisimman pitkään, vaikkapa hyvinkin pienessä määrin voisi olla keskeinen osallistuja omassa elämässään. Ja pyrimme yhdessä hoivakeskuksien kanssa kehittämään työtä sellaiseen suuntaa, että perustyö, perushoitotilanteet nousevat ilon ja ylpeyden aiheeksi.

Osallisuus ja toimiva viestintä kulkevat käsikädessä. Aktiivinen ihminen osallistuu oman arkensa toimintoihin, on osallisena enemmän tai vähemmän sosiaalisessa kanssakäymisessä.

• Iän myötä tätä oman elämän hallintaa saattaa vaikeuttaa monet asiat ja kun viestintä  vaikeutuu, se vaikeuttaa ja jopa tekee osallistumisen mahdottomaksi

• Motoriikka hidastuu, ihmisen reagointikyky hidastuu – nopeassa viestinnässä vanha ihminen ei pysy mukana. Vuorovaikutuksen perustana on rytmi. Keskustelukumppanin on aina hyvä tarkkailla, miten hänet on ymmärretty ja kuultu

• Kuuloaisti voi heiketä ja erityisesti hälyisät ympäristöt tuottavat ongelmia. Vanha ihminen saattaa kahden kesken keskusteltaessa kuulla hyvinkin tai esim puhelin keskustelut ovat hänelle helppoja. Pienikin häly ympäristössä vaikeuttaa kuullun ymmärtämistä ja se että ei nää kumppanin kasvoja. Ihmiset saattavat puhua liian nopeasti ja mumista. Kun ihmisen kuulo ja kuulon hahmotus on haasteellista hän tiedostaa tilanteet, joissa kuulee. Tietää, että häntä helpottaa kasvojen, erityisesti huulion näkeminen. Ilmeet ja eleet tukevat keskutelua huomattavasti ja tietysti tarpeeksi varhain kuulokojeen mahdollinen soveltuvuus täytyy yksilöllisesti arvioida.

• Tuntoaisti saattaa olla poikkeavaa esim. erilaisista sairauksista johtuen. Samoin ihmisellä voi olla paljon erilaista kipua. Näiden asioiden huomioiminen on erityisen tärkeää, kun autetaan pukeutumisessa, peseytymisessä ja muissa perushoitotilanteissa. Tärkeää on huolehtia kiireettömyydestä ja siitä että omaa toimintaa tuetaan niin paljon kuin mahdollista. Pidetään huolta, että ihminen voi ilmaista itseään: vesi on liian kuumaa, mene pois, haluan olla yksin, voisitko auttaa, pärjään itsekin, saisinko kupillisen teetä saunan jälkeen…. Esim tällaista kuvaviestintää pitää olla tarjolla jos ei pysty syystä tai toisesta ilmaisemaan itseään puheella.

• Myös näköaisti pitää huomioida viestintää miettiessä. Näkemisen apuvälineitä on tarjolla ja niitä tulee käyttää. Viriketoiminnassa voidaan hyödyntää kosketusta, tuoksuja ja musiikkia.

• Erityisen tärkeää on saada mahdollisimman paljon tietoa kunkin yksilöllisestä historiasta, mieltymyksistä, harrastuksista, omaisista, työstä ja kaikesta, mikä voisi innostaa vanhaa ihmistä osallistumaan ja viestimään ympäristönsä kanssa.

• Hoitohenkilökunnan työ arjessa on rankkaa. Esteettömän viestinnän hankkeen tavoitteena on helpottaa henkilökunnan työtä kehittämällä toiminnallista viestintää. Kahvatuotteen Viiden portaan videoanalyysin avulla henkilökunta omaksuu itse taidon arvioida omaa työtään. Videot on kuvattu erilaisista perushoitotilanteista arjessa. On niin monta tapaa esimerkiksi olla mukana peseytymistilanteessa. Paras niistä on se, jossa vanha ihminen osallistuu itse niin paljon kuin suinkin mahdollista tilanteeseen. Huonoin niistä on se, jossa kaikki tehdään puolesta nopeasti ja tehokkaasti.

• Olemme hankkeen puitteissa mukana nyt kahdessa hoivakeskuksessa. Henkilökunnan sitoutuminen tuo toimivuutta työryhmään ja myös iloa sekä ylpeyttä perustyöstä. Yritämme mallittaa viestintää tukevaa osallistavaa toimintaa sen mukaan mistä asukkaat ovat kiinnostuneita ja myös mistä henkilökunta innostuu. Valoa ja iloa hoivakeskusten arkeen. Viemme arkeen puhetta tukevaa ja korvaavaa viestintää – kehon kieltä, viittomia, kuvaviestintää ja piirtämistä.

Tärkeitä asioita mietittäväksi ihan jokaiselle hyvästä viestinnästä: kunnioitus ja oikearytmisyys. Eräs rouva sanoi hoitajalle aamutoimien jälkeen: "olisin minä kyllä sinun kanssasi pitempäänkin jutellu". Niin arvokasta on ajan antaminen!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Suut suppuun ja Suujumppaamaan®

Viime aikoina puheterapiaan liittyen on paljon puhututtanut artikulaatioterapia ja suujumppa on sanana vilahtanut milloin missäkin yhteydessä. ”Ei ole tutkittua tietoa, onko siitähyötyä” on aika pitkälti ollut asenteena ja olen jopa kuullut puheterapeutin kieltäneen sen käytön. No suujumpan voi mieltää monella eri tapaa, vaikkapa puhtaasti kielen funktioiden harjoitteluna, jos niin haluaa.

Kahvatuotteet on rekisteröity tuotemerkki. Yksi niistä on Suujumppa®. Avainsäätiö ja sitä ennen Kilo –projekti on vuodesta 1998 järjestänyt materiaalin käyttöön liittyvää koulutusta. Suujumppaahan voi sanana käyttää kuka vaan ja se voidaan ymmärtää milloin mitenkin, mutta koen tarpeelliseksi kertoa, mitä me Avainsäätiössä sillä tarkoitetaan. Yhteisönohjauksessammehan sitä usein ohjataan ja kun koulutusta on laaja-alaisesti ja valtakunnallisesti pidetty, koen että tuotteemme kuvaus on paikallaan.

Taustaa

Suujumppa® on kehitetty erityisesti perheiden ja päivähoidon tarpeista lähtöisin. Puheterapeutti Sirkka Lehto-Juopperin innoittamana lähdimme Kilo-projektissa 1996 kehittämään toimintaa, joka voisi tukea puheterapeuttista kuntoutusta, myös artikulaation osalta. Espoolaisena aluevastuupuheterapeuttina pohdin, miten saisin kotiharjoitteluun hauskuutta ja innostusta. Omat kokemukseni äitinä, joka yritti saada viisi vuotiasta tekemään harjoittelua kotona, olivat vähintäänkin tuskastuttavia.

Sirkan koulutuksen jälkeen syntyi idea. Tehdään tästä kokonaisvaltainen menetelmä: toiminnallinen, motivoiva, joustava, ei paikkaan tai ihmisiin sidottu. Kilossa oli mahtava tiimi: fysioterapeutti, toimintaterapeutti, kaksi puheterapeuttia, valtaisa joukko varhaiskasvatuksen ammattilaisia, lasten vanhemmat ja tietysti lapset, jotka toimivat menetelmän testaajina.

Työssäni monivammaisten lasten kanssa olen - kiitos loistavien opettajien Lastenlinnassa - oppinut ymmärtämään asennon ja vireyden sekä tuntoon liittyvien monenlaisten asioiden vaikutuksen lapsen keskittymiseen ja asioiden omaksumiseen. Oli luonnollista, että näitä asioita otettiin vahvasti mukaan Suujumppaan®. Aluevastuupuheterapeuttina kiinnitin usein huomiota siihen, että myös lasten karkeamotorisissa taidoissa tuntui olevan puutteita esim. vartalon jänteydessä, koordinaatiossa jne. En nyt todellakaan väitä, että osaisin näitä testata tai arvioida muuta kuin mutu -tuntumalla. Terapiatyössäni olen saanut fysio- ja toimintaterapeutilta loistavia vinkkejä, miten saada jänteys kohoamaan tai minkälaisia toimintoja voi tehdä koordinaation edistämiseksi. Pystyvibran päällä seistessä esimerkiksi saa vartalon jänteyden kohomaan. Ja kas huulio näyttää heti aivan toiselta. Ja lapsi on innoissaan ”formulalla” ajamisesta. Tai trampoliinilla deekin potkii ihan eri meiningillä!

Suujumppassa® lähdetään perusajatuksesta, että se on yhteisöllistä ja soveltuu kaikille lapsille, iästä riippumatta. Ihan pienten kanssa voi ottaa vaikka iiiiiisoa ääntä tai iiiihan pikkiriikkistä tms. Sitä voi tehdä pienryhmissä, isoissa ryhmissä tai vaikkapa lapsen kanssa kahden. Sitä voi tehdä niin vanhemmat kuin päivähoidon tai koulun henkilökunta.



Suujumppa®. materiaalin kuvaus


Suujumppa®. on jaettu eri osa-alueisiin:

1. puhaltaminen

2. imeminen

3. huulion liikkeet

4. kielen liikkeet

5. D-harjoitukset

6. Suujumpan yhdistäminen leikkiin


Jokaisessa osiossa on listattu erilaisia lapsille hauskoja temppuja, leikkejä ja toimintoja. Korteissa on myös tyhjiä viivoja uusia ideoita varten. Esim Hyvinkään Hakalan lastentalon työntekijät kehittävät Suujumppaan® niin paljon uusia ideoita, että piti tehdä uusi kansio. Harjoiteita ei tehdä ”vain” harjoitteina. Aikuisen tulee tehdä niistä mielekkäitä ja jokainen voi tehdä niistä oman näköisiään. Esim. kun vadissa on saippuavettä ja lapset puhaltavat pilleihinsä niin, että se valuu valtoimenaan alas, siitä voi luoda tulivuorimaailman tai ihan mitä tahansa. Tehtävien voidaan sisällyttää käsitteistöä ja kun käsitteistöä käytetään toiminnallisesti, niiden omaksuminenkin on tehokkaampaa.



Tuokioiden on tarkoitus olla toiminnallisia ja lasta kiinnostavia. Lapset voivat tuunata omat istuinalustansa (esim. pefletti) ja aikuinen voi vaikkapa lorutuksen avulla määritellä, missä kukin istuu inkkariasennossa. Suujumppa tuokio on parhaimmillaan hauskaa ja lapsia innostavaa. Siihen voidaan sisällyttää kielellistä rikastuttamista, vuorovaikutustaitojen kehittämistä, akateemisia taitoja. Lapset voivat vaikka vuorotellen kiivetä neljännelle puolapuulle, käskeä muita sanomaan diddiddid niin kauan kuin höyhen putoaa. Voi miettiä onko tiskirätti pitkä vai lyhyt sana, onko sanassa kaislikko suhinaa.

Yksi aikuinen tuli kerran sanomaan minulle, että suujumppa on tylsää, lapset ovat siihen ihan kyllästyneitä. Voisitko tulla katsomaan mikä on vialla. No heti alkuunsa se selvisi. Aikuinen aloitti: no niin nyt on sitten taas Herra Kielistä ja se sanoo päivää…. Se vaan on niin että Suujumppan® vetämiseen vaaditaan teatteritaiteenomaisia kykyjä. Asenteet tarttuu, innostus tarttuu



Yleistä

Suujumppa®.on moneksi taipuva, hyvinkin ohjaajasta/ohjaajista riippuva menetelmä. Materiaali sinällään on toimiva, mutta koulutus täydentää sitä - tietenkin. Erityisen innostavana itse olen kokenut esim draaman yhdistämisen siihen. Ja olen nähnyt niin veret seisauttavan mahtavia Suujumppa® -tuokioita, että ihokarvat ovat innostuksesta pystyssä ja pitkään!

Muistan yhdenkin kolmivuotiaan pojan, jolla oli vartalon jänteys alentunut ja huulio löysä yhdistettynä toiminnalliseen syljen eritykseen. Parin kuukauden säännöllisen Suujumpan® ansiosta oli niin nätti suppusuu. Avustaja teki ryhmän lisäksi kaikkea niin hauskaa ja mukavaa arjen lomassa päivittäin joko kahden kesken tai muita lapsia leikeissä mukana. Vanhemmat kokivat jutut kotona mielekkäinä. Tosin äidillä oli kovat oltavat kun pikkuisesta hauskinta oli saunassa, kun hän purskutti toooosi kaukaa kylmää vettä äidin päälle.


Ja onko siitä hyötyä. No mistä on? Voidaan saman tien sanoa, että mitään mitä ei ole tieteellisesti mitattu ei voida pitää hyödyllisenä. Ja ainakin me puheterapeutit varmasti ajattelemme, että työstämme on hyötyä, vaikka siitä ei kerrassaan ole paljoakaan tieteellistä kovaa faktaa. Eikö olekin niin, että on olemassa vain yksi vaikuttavuustutkimus Suomessa, Marja Asikaisen väitöskirja eikä se anna kovinkaan mairittelevaa kuvaa vaikuttavuudesta.

Haittaa on siitä, että toisen työtä vähätellään ja jopa kielletään toimintoja, joista itse asiassa – käsi sydämelle – ei ole tarkkaa sisällöllistä tietoa. Ja mikään ei ole rikollisempaa kuin se, että tappaa toisen innon ja luovuuden.


Toivon mahtavia Suujumppa®. – tuokiota joka niemeen notkoon ja saarelmaan ja Suupoppi® raikukoon!!!


 

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Esteetöntä viestintää

Mielenkiintoista, miten nämä hankkeet aina vievät mennessään. Olen ollut hankkeissa mukana vuodesta -89. Ensimmäisenä oli Tietoteekki -hanke ja epilepsiaosaston kehittämishanke Lastenlinnassa. Kaikille hankkeille on ollut ominaista valtava innostus asiaan ja niiden vuoristoratamaisuus: välillä tuntuu, että hakkaa raivokkaasti päätään seinään, lannistuu kunnes taas joku pienikin onnistuminen tuo mielettömän energian ja uskon asiaan. Ennen kesälomaa on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään missä mennään. 

Esteetön viestintä -hanke käsittää koko ihmisen elinkaaren. Luonnollista on siis aloittaa lapsista. Sikälikin luonnollista, että lapsista minulla on eniten ja pääasiassa kokemusta ammattiurani aikana ja yhteisöllisen ajattelun mukaisesti vanhemmista ja muista lähiyhteisöistä. Punainen lanka itselleni on päästä irti ajattelumallista: "Meillä ei ole niitä lapsia". Kaikki lapset hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista viestintäkeinoista. Ne tukevat lapsen vuorovaikutustaitoja laaja-alaissti. Rikastuttavat ilmaisua, helpottaa ymmärtämistä ja oman toiminnan ohjaamista. Lisäksi erilaisten keinojen käyttö on luonnollista ja kivaa! Tämän kesän Viittomat ja Kuvat käyttöön -kurssi Turun Suvituulessa (Aivoliitto) oli kaikinpuolin jännittävä. Meillä oli näkymätön filmausryhmä, joka kuvasi kaikkea mahdollista kurssin aikana. Mahtavat perheet ja erityisen ihanat perheet antoivat kaikkensa. Hienoa oli, että saatiin kaikilta kuvausluvat, niin että filmauksia ei tarvinnut mitenkään rajoittaa. Monella vanhemmalla oli aluksi kuva, että erilaisten keinojen käyttö on hankalaa ja vaikeaa. Kun keinot otettiin käyttöön lauluissa, leikeissä ja peleissä kuvista tuli mielenkiintoisia, piirtämisestä erityisen hauskaa ja puhelaitteet ihastuttivat erityisesti. Sisarukset omaksuivat näppärästi uusia malleja keinojen käytöstä, useat heistä olivat kurssin lopulla viittomamestareita. Sadutuslaitetta (puhelaitetta) yksi pienistä toivoi synttärilahjakseen. Itselleni paras kiitos oli kurssin lopulla, kun vanhemmat tuumailivat, että ei ole kovin kummostakaan ja kokivat suunnatonta helpotusta, kun keinojen käyttö oli mutkatonta ja hauskaa. Paljon tuli kuulemma kotiin ideoita. Niin pitikin. Filmiryhmä sai mahtavaa materiaalia Esteetön Viestintä -hankkeen DVD:tä varten. Jäin miettimään puheterapeuttista kuntoutusta yleensä. Miten erilaiset keinot esitellään, ohjataan ja mallitetaan? Yhä enemmän olen vakaasti sitä mieltä, että kuntoutuksessa olisi tärkeää oikeaaikaisuus, oikealaatuisuus ja oikeamääräisyys 3"O":n ohjelma ja erityisesti yhteisöllisen toiminnan järkevyys! Rakas ystäväni, kollegani tuumasi, että Hanne kuntoutuksen rakenteet estävät. Sama kuin politikkassa ja yhteiskunnassa yleensä. Ei niitä pieni ihminen pysty muuttamaan. Pystyy! Sanon minä. Pienin askelin. Lapsista voi hypätäkin sitten näppärästi vanhojen ihmisten viestintää pohtimaan. Meillä on nyttemmin kaksi hankekumppania: Manna ja Teemuntalo hoivakeskukset Nastolassa ja Lahdessa. Ensi vierailulla herätti paljon ajatuksia. Omakohtaisesti aloin miettiä, että entä jos astuisin tuosta ovesta sisään. Viimeiset pyykit pyykätty ja kaappiin viikattu. Ei enää ruuanlaittoa, ei voileivän tekoa vieraille. Vanhan ihmisen All Inclusive! Ei paljon innostanut. Äitini tapaan olen aina ollut puuhastelija, tekijä
. Muistan kun nuorempi poikani tuumasi halutessani auringonottolavitsaa tai riippukeinua pihalle "ihan turhaan, et sinä sillä mitään tekisi". Niinpä. Toisaalta selkäni on koko aikuisikäni ollut sellainen, että menee romuksi jos liikkuu liian vähän! näin tulevaisuuteni hoivakeskuksessa ankeaksi. Varmaan fyysinen kuntoni menisi alamäkeä nopeasti ilman arjen hyötyliikuntaa ja liikunta on hyväksi aivojen toiminnalle. Ensimmäisenä haasteena näin osallistamisen vahvistamisen. Mikä motivoi hoitohenkilökuntaa ja mikä motivoi asukkaita. Aarteenmetsästystä. Hanketyöntekijämme ja heidän kumppaninsa keskuksissa aloittivat kokeilut ja löytöretkeilyn. Oli levyraatia, tuolisählyä, kuntohuonetta, käsityötä, kauneudenhoitoa, draamaa jne alkoi tapahtua, asenteet alkoivat muuttua ja mikä hienointa itse perustyö koettiin mielekkääksi. Suihkuhetkestä voi tehdä spahetken, aamutoimet voi tehdä niin että asukas toimii mahdollisimman itsenäisesti. Mitä enemmän hoivataan, sitä enemmän tukeutuu ja sitä enemmän passivoituu, ei osallistu eikä viesti.. Minä olen niin ylpeä Mannasta. Henkilökunta on ollut mahtavan sitoutunutta ja uskon, että jokainen joka on ollut mukana videoanalyysissä on omaksunut paljon asioita itsestään ja tavasta olla vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa. Huomenna taas katsomaan miten siellä menee. On alamäkeä, on ylämäkeä ja välillä ollaan huipulla. Hankekumppanimme on myös SPR:n vastaanottokeskukset. Ensin Lammilla ja nyttemmin myös Ruovedellä. Olemme panostaneet erityisesti koulun toimintaan ja erilaisiin kerhoihin. Erityisesti itseäni kiinnostaa lasten turvallinen ja mahdollisimman hyvä arki. Äitien ja lapsien kerhossa tuetaan arjen sujumista ja erilaiset keinot ovat tarpeen viestien ymmärtämisessä. On hetkiä jolloin miettii, että yhteinen puhuttu kieli on yliarvostettua. Yhdessäkin videossa näkyy kun kaksi ulkomaalaistaustaista naista elehtii ja "viittoo" hanketyöntekijämme kanssa innokkaasti käsityöstä. SPR kouluttaa myös vapaa-ehtoistyöntekiöitä. Myös tässä näen yhteistyömahdollisuuksia. Koulun opetuksessa puhetta tukevat ja korvaavat viestintäkeinot tukevat oppimista. Traditionaalisesta opetan-opi strategiasta pyritään toiminnalliseen ja kokemukselliseen menetelmään. Draama toimii erityisen vahvasti kielen omaksumisen tukena Paljon on tehty, paljon on saatu aikaan ja mitä ei ole saavutettu, missä ei olla onnistuttu vielä on opiksi ja haasteeksi!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Ihmeellinen päivä 30 vuotta sitten

Tasan 30 vuotta sitten Otaniemessä, Teekkarien perhekylässä, Servinmaijantiellä, olin nostanut ruokapöydälle ompelukoneen. KaksPlussassa oli upean vauvanhoitokassin ohjeet. Oli taskuja, vetskareita, nappeja, nippeleitä ja kanttinauhaa. Kankaaksi olin valinnut vaalean beigen paksun puuvillakankaan. Tarvikkeita oli siellä sun täällä. Leikkasin kangasta soffapöydällä ja lähestyin ompelukonetta, istahdin ja sinä ilmoitit tulostasi 2 viikkoa etuajassa. Isi oli juuri tullut töistä. Ilmoitin rauhallisesti, että nyt taitaa olla parasta lähteä. Rauhallinen mies meni pienimuotoiseen paniikkiin. Käskin ottamaan sairaalaa varten pakatun kassin kirjahyllyn vierestä. "Kirjahyllyn, minkä kirjahyllyn?"... Tuntui, että valtavan 2 huoneen ja keittokomeron huoneistossa, oli huoneetkin hukassa. Hän kävi hakemassa auton rapun eteen. Oli lajitellut uuden Madzda 323 pelkääjän paikan suojamuovin takaisin paikalleen. Olipa hyvä, että oli ennakoinut tilanteen:).

Jorviin pääsin viimeisten joukossa sisään. Synnytysosasto oli aivan täynnä. Jonkun aikaa odottelimme käytävällä ja sitten minut vietiin synnytyssaliin. Oli hämärää ja hiljaista. Aika alkoi käydä pitkäksi. Onneksi sain puhelimen ja suuren osan yöstä juttelin Jörren kanssa, joka oli silloin hotelli Dipolissa yövuorossa. Yö siinä kului ja aamuyöstä sitten järjestit synnytystiimille todellista säpinää. Ilmeisesti sinunkin aikasi oli käynyt pitkäksi ja aloit pyörimään siihen malliin, että napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille. Olin kysynyt kälyltäni Hedyltä, miltä se synnytys oikein tuntui ja hän tuumasi: "Kuin hammassärky. Kun hammas vedetty, ei kipua enää muista". Niin se vaan on. Muistan kun lääkäri tuumasi sinusta: Oho, onpas siro! Niinpä. 54 cm ja 3040g. Tuumasin Renjalle, toiselle kälylle, että mulla on hirvee nälkä. Voisin syödä kunnon pihvin. Minulle tuotiin aamuyöstä lihasoppaa. Että oli hyvää.

Kertaheitolla elämä sellaisena, kun sen olin tuntenut muuttui täysin: minusta oli tullut äiti. Eikä se äitiys minusta katoa koskaan mihinkään. Leijonaemo joka viimeiseen henkäykseen puolustaa pentujaan ja auta armias sitä, joka tuon äitiyden pienimmässäkään määrin asettaa kyseenalaiseksi!

Minun lapseni, esikoiseni. Maailman ihmeellisin vauva. Samassa huoneessa Jorvissa usean synnytyksen kokenut äiti tuumasi kehutessani vauvaani: "Kai se kävelee täält
Jorvista ulos". Olimme pari päivää sairaalassa. Ruuhka synnytysosastolla oli hirmuinen. Kotona Servinmaijantiellä odotti varpajaisbileiden sotkut mm. pohjaan palanut popcorn kattila. Mutta sinä olit Ihana vauva. Nukuit hyvin, söit hyvin - kiitos Jorvin tomeran kätilön, joka uskoi vahvasti siihen, että imetys onnistuu - vaikka ronskillakin otteella. Elimme kovasti sosiaalista elämää. Kävimme päivittäin porukalla Tapiolassa Outin ja Sirpan kanssa. Kolme poikavauvaa: sinä, Janne ja Markus.

Isi lähti aika pian synnytyksen jälkeen 3 kk Irakiin työn merkeissä. Me kävimme paljon mökillä. Taisit olla vasta pari kuukautta vanha, kun olit Pappan kanssa esimmäistä kertaa saunassa. Ja Pappa sinut ensimmäistä kertaa kylvettikin, kookosöljyä vedessä. Kesäkuu oli hyvin kylmä, lunta satoi kun kummitäti Eevan kanssa kävelimme kohti Lehtisaarta. Eevan ensimmäinen palkallinen kesäloma. Sitten alkoi kuuma kesä. Otaniemen kodissa oli todella ahdistavan kuuma. Useimiten huristimme Laaksolahteen Mamman ja Pappan luo. Siellä kun oli mahdollisuus lillua uima-altaalla. Isikin sitten viimein palasi sodan jaloista Irakista. Kaverit olivat muuttaneet ensiasuntoon Suvelaan ja me onnistuimme saamaan uuden kodin Kirkkojärveltä. Talossa oli lähinnä lapsiperheitä. Hiekkalaatikolla oli paljon porukkaa. Suuri osa niitä, jotka tänään juhlistavat syntymäpäivääsi. Kirkkojärvellä ei juuri muuta ollut kuin K-kauppa Aslakki, jossa porukalla asioimme. Useimiten pakkasin sinut ja rattaat bussiin ja kyläilimme paljon. Viikonloppuisin oli tietysti isikin mukana. Kaiken kaikkiaan elämä oli kovasti sosiaalista.

Aloitit päiväkodin Kaivomestarissa 1,5v kun minä menin töihin ja jatkoin opiskelua. Sopeuduit päiväkotiin hyvin. Pieni kunnallinen päiväkoti kerrostalon alakerrassa. Parasta mitä voi olla. Anneli keittäjä, jonka tonnikalapasta on käsite edelleen. Viivi, joka oli minulle kaikki ne vuodet mahtava tuki ja maailman paras päiväkodin "täti".

Sinun elämäsi suuri ihana muutos tapahtui kun pikkuveli Riki syntyi. Olit 3,5 vuotias. Olit aivan varma koko odotusajan, että pikku-veli on tulossa. "jos se on tyttö, viedään se roskiin ja annetaan sille maksalaatikkoa". Vahvaa asenteellisuutta. No pikkuveli tuli. Toisaalta aivan varmasti pikkusiskokin olisi ollut ihan kiva. Kun Veera ja Mari oli meillä hoidossa, sinulle tuli hirveä vauvakuume. Olisit niin halunnut vauvaa, että tuumasit: kyllä me voidaan sen verran Heimoo lainata. Yksi suuri vahvuutesi on ollut suurinpiirtein syntymästä asti: sinulla on niin sana hallussa!

Elämä ei ole täydellistä. Niin se vaan on. Isi sanoutui totaalisesti irti isän tehtävästään ja muutti maailman toiselle puolelle. Viisi vuotiaalle se oli vaikeaa, eikä vuodet varmaankaan ole isän ikävää poistaneet. Sydämeni oli mennä riekaleiksi, kun kuuntelit uudestaan ja uudestaan biisiä "Isä kulje hitaammin". Mutta sinä olet ollut onnekas. Sinulla on ollut sellainen Pappa, jonka ikävä on varmasti suurempi. Pappa jonka rakkaus oli täysin absoluuttista. Rakkaus, joka kantaa. Onneksi maailmassasi on ollut sitä hyvää miehen mallia: erityisesti Heimo ja Harri aikanaan ja Mikko niillä monilla ihanilla laskettelureissuilla.

Tuumasit joskus, miksei me olla kokonainen perhe. Minä vastasin, että olenhan. Minä olen ihan kokoNAINEN. Pieni perheemme on mennyt, tehnyt ja kokenut. Kaiken sen, mitä olemme haluneet. Varmasti olen äitinä ollut aivan liian helppo, kun lapsi on jotain halunut. Onneksi lopputulos on kuitenkin hieno! Muistan kun olimme Dominikaanisessa tasavallassa. Olit ehkä 15v. Nojasit veneessä taaksepäin, kasvot kohti aurinkoa ja totesit "eihän me äiti olla näin rikkaita". Jeps, ei ollakaan, mutta jos jotain oikein haluaa, kyllä sen saa.

Niin, minun lapseni, minun esikoiseni, minun ihmeeni: Peter, Pietari, Petsku. Tämä äidin rakkaus on niin suurta. Ei sitä voi mihinkään näpytellä. Se on niin suurta, että se oikeasti sattuu. Siinä on hellyyttä, lämpöä, huolta, onnea.... ennen kaikkea se on toive, että olet ONNELLINEN. Ei äiti voi muuta toivoa!

Paljon Onnea rakas lapseni!