Mielenkiintoista, miten nämä hankkeet aina vievät mennessään. Olen ollut hankkeissa mukana vuodesta -89. Ensimmäisenä oli Tietoteekki -hanke ja epilepsiaosaston kehittämishanke Lastenlinnassa. Kaikille hankkeille on ollut ominaista valtava innostus asiaan ja niiden vuoristoratamaisuus: välillä tuntuu, että hakkaa raivokkaasti päätään seinään, lannistuu kunnes taas joku pienikin onnistuminen tuo mielettömän energian ja uskon asiaan.
Ennen kesälomaa on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään missä mennään.
Esteetön viestintä -hanke käsittää koko ihmisen elinkaaren. Luonnollista on siis aloittaa lapsista. Sikälikin luonnollista, että lapsista minulla on eniten ja pääasiassa kokemusta ammattiurani aikana ja yhteisöllisen ajattelun mukaisesti vanhemmista ja muista lähiyhteisöistä. Punainen lanka itselleni on päästä irti ajattelumallista: "Meillä ei ole niitä lapsia". Kaikki lapset hyötyvät puhetta tukevista ja korvaavista viestintäkeinoista. Ne tukevat lapsen vuorovaikutustaitoja laaja-alaissti. Rikastuttavat ilmaisua, helpottaa ymmärtämistä ja oman toiminnan ohjaamista. Lisäksi erilaisten keinojen käyttö on luonnollista ja kivaa!
Tämän kesän Viittomat ja Kuvat käyttöön -kurssi Turun Suvituulessa (Aivoliitto) oli kaikinpuolin jännittävä. Meillä oli näkymätön filmausryhmä, joka kuvasi kaikkea mahdollista kurssin aikana. Mahtavat perheet ja erityisen ihanat perheet antoivat kaikkensa. Hienoa oli, että saatiin kaikilta kuvausluvat, niin että filmauksia ei tarvinnut mitenkään rajoittaa. Monella vanhemmalla oli aluksi kuva, että erilaisten keinojen käyttö on hankalaa ja vaikeaa. Kun keinot otettiin käyttöön lauluissa, leikeissä ja peleissä kuvista tuli mielenkiintoisia, piirtämisestä erityisen hauskaa ja puhelaitteet ihastuttivat erityisesti. Sisarukset omaksuivat näppärästi uusia malleja keinojen käytöstä, useat heistä olivat kurssin lopulla viittomamestareita. Sadutuslaitetta (puhelaitetta) yksi pienistä toivoi synttärilahjakseen.
Itselleni paras kiitos oli kurssin lopulla, kun vanhemmat tuumailivat, että ei ole kovin kummostakaan ja kokivat suunnatonta helpotusta, kun keinojen käyttö oli mutkatonta ja hauskaa. Paljon tuli kuulemma kotiin ideoita. Niin pitikin. Filmiryhmä sai mahtavaa materiaalia Esteetön Viestintä -hankkeen DVD:tä varten. Jäin miettimään puheterapeuttista kuntoutusta yleensä. Miten erilaiset keinot esitellään, ohjataan ja mallitetaan? Yhä enemmän olen vakaasti sitä mieltä, että kuntoutuksessa olisi tärkeää oikeaaikaisuus, oikealaatuisuus ja oikeamääräisyys 3"O":n ohjelma ja erityisesti yhteisöllisen toiminnan järkevyys! Rakas ystäväni, kollegani tuumasi, että Hanne kuntoutuksen rakenteet estävät. Sama kuin politikkassa ja yhteiskunnassa yleensä. Ei niitä pieni ihminen pysty muuttamaan. Pystyy! Sanon minä. Pienin askelin.
Lapsista voi hypätäkin sitten näppärästi vanhojen ihmisten viestintää pohtimaan. Meillä on nyttemmin kaksi hankekumppania: Manna ja Teemuntalo hoivakeskukset Nastolassa ja Lahdessa. Ensi vierailulla herätti paljon ajatuksia. Omakohtaisesti aloin miettiä, että entä jos astuisin tuosta ovesta sisään. Viimeiset pyykit pyykätty ja kaappiin viikattu. Ei enää ruuanlaittoa, ei voileivän tekoa vieraille. Vanhan ihmisen All Inclusive! Ei paljon innostanut. Äitini tapaan olen aina ollut puuhastelija, tekijä
. Muistan kun nuorempi poikani tuumasi halutessani auringonottolavitsaa tai riippukeinua pihalle "ihan turhaan, et sinä sillä mitään tekisi". Niinpä. Toisaalta selkäni on koko aikuisikäni ollut sellainen, että menee romuksi jos liikkuu liian vähän! näin tulevaisuuteni hoivakeskuksessa ankeaksi. Varmaan fyysinen kuntoni menisi alamäkeä nopeasti ilman arjen hyötyliikuntaa ja liikunta on hyväksi aivojen toiminnalle.
Ensimmäisenä haasteena näin osallistamisen vahvistamisen. Mikä motivoi hoitohenkilökuntaa ja mikä motivoi asukkaita. Aarteenmetsästystä. Hanketyöntekijämme ja heidän kumppaninsa keskuksissa aloittivat kokeilut ja löytöretkeilyn. Oli levyraatia, tuolisählyä, kuntohuonetta, käsityötä, kauneudenhoitoa, draamaa jne alkoi tapahtua, asenteet alkoivat muuttua ja mikä hienointa itse perustyö koettiin mielekkääksi. Suihkuhetkestä voi tehdä spahetken, aamutoimet voi tehdä niin että asukas toimii mahdollisimman itsenäisesti. Mitä enemmän hoivataan, sitä enemmän tukeutuu ja sitä enemmän passivoituu, ei osallistu eikä viesti.. Minä olen niin ylpeä Mannasta. Henkilökunta on ollut mahtavan sitoutunutta ja uskon, että jokainen joka on ollut mukana videoanalyysissä on omaksunut paljon asioita itsestään ja tavasta olla vuorovaikutuksessa asukkaiden kanssa. Huomenna taas katsomaan miten siellä menee. On alamäkeä, on ylämäkeä ja välillä ollaan huipulla.
Hankekumppanimme on myös SPR:n vastaanottokeskukset. Ensin Lammilla ja nyttemmin myös Ruovedellä. Olemme panostaneet erityisesti koulun toimintaan ja erilaisiin kerhoihin. Erityisesti itseäni kiinnostaa lasten turvallinen ja mahdollisimman hyvä arki. Äitien ja lapsien kerhossa tuetaan arjen sujumista ja erilaiset keinot ovat tarpeen viestien ymmärtämisessä. On hetkiä jolloin miettii, että yhteinen puhuttu kieli on yliarvostettua. Yhdessäkin videossa näkyy kun kaksi ulkomaalaistaustaista naista elehtii ja "viittoo" hanketyöntekijämme kanssa innokkaasti käsityöstä.
SPR kouluttaa myös vapaa-ehtoistyöntekiöitä. Myös tässä näen yhteistyömahdollisuuksia. Koulun opetuksessa puhetta tukevat ja korvaavat viestintäkeinot tukevat oppimista. Traditionaalisesta opetan-opi strategiasta pyritään toiminnalliseen ja kokemukselliseen menetelmään. Draama toimii erityisen vahvasti kielen omaksumisen tukena
Paljon on tehty, paljon on saatu aikaan ja mitä ei ole saavutettu, missä ei olla onnistuttu vielä on opiksi ja haasteeksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti