keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Yhteisöllinen vanhemmuus - yhteisöllinen toiminta puheterapiassa

Nuori isä tulee pikkuisen tytteliinin kansssa bussiin. Isi on pienessä maistissa. Lapsosella ihanasti  suklaajäätelön jäljet ympäri naamaa. Isi nostaa lapsosen viereeni istumaan. Penkki on korkealla ja edessä ei ole edes penkkiä tukena. Siinä hän istuu, ihan reunalla, käsissään tavaroita. Sanon tytölle, että minäpä vähän autan sinua ja otan tyttöä vyötäisistä kiinni ja siiirrän hänet nojaamaan selkänojaan. Isi hymyili kauniisti ja kiitti.

Olen matkalla kotiin ja ajatukseni olivat vielä Jukka Mäkelän 60-vuotis juhlaluennollla. Suosittelen kuuntelemaan luentoa YouTubesta.  Siitä löytyy yhä uudelleen uusia näkökulmia. On niin tervehdyttävää kuunnella asiantuntijaa, joka jakaa viisauttaan ja kokemusta ilman provosointia, ilman syyllistämistä. Koko luennossa on lämmin ja postiivinen ote. Lapsi on itsestään selvästi niin tärkeä. Lisäksi oli hyvin virkistävää, ettei jauheta vuosikymmeniä samoja mantroja. Selkeästi Jukka Mäkelä on asiantuntijana sellainen, että hänellä on ymmärrystä ja taitoa pohtia sitä elämää ja yhteiskuntaa, missä nykypäivän perheet elävät. Onhan kasvatuksen evoluutio juuri aihe mitä hän tutkii. Ei ole myöskään mitään kymmenen kohdan ohjelmaa, millä lasten kasvatuksesta selvitään. Jokainen hetki luentoa piti kiinnostuksen vahvasti yllä. Tämän luennon myötä tähti, idoli on syttynyt, minulle. 

Päällimäisenä mieleen jäi yhteisöllinen vanhemmuus, yhteinen mieli ja erityisesti anteliaisuus. Ihminen on ainoa elollinen, joka on antelias. ”Olen kiinnostunut ja ymmärrän, mikä on toisen tarve”. Sanasta, käsitteestä anteliaisuus, nousi niin paljon asioita mieleen. Miten pieni lapsi on innoissaan jakamassa ja tarjoamassa. Eräs toinen ammattielämäni tähdistä Terttu Arajärvi sanoi aikoinaan: ”Kun lapsi tarjoaa, aikuisen on velvollisuus ottaa”. Lapset ovat myös tekemisen suhteen anteliaita. Halua auttaa aikuista on suuri ja toki meidän aikuisten velvollisuus on huomata ja olla kiitollisia avusta. Kuten Mäkelä sanoo ”Lasta pitää auttaa olemaan kiva, tämä on keino auttaa lapsia kohti hyvää. Koko kylä tarvitaan lapsen lasvattimiseen!”

Yhteisöllinen toiminta puheterapiassa sopii luonnollisesti tähän yhteisöllisen vanhemmuuden ajatusmalliin. Kuten Mäkelä painottaa: kaikki vamhemmat haluavat lapsilleen hyvää. Jos vanhemmat eivät jaksa tai eivät osaa, he tarvitsevat apua. Ja heidän tulee saada apua. Ihan pienestä jo ihminen ymmärtää, että toinen tarvitsee apua. On paljon asioita, jotka omassa työssä jäävät mieleen juuri tästä aiheesta. Erityisesti sellaiset, joissa lapsi opettaa ja mallittaa: pienten puolella pikkuinen tyttö toi vaikeasti vammaisen lapsen viereen tämän kengät pukeutumistilanteessa. Kukaan ei pyytänyt tai käskenyt. Tai kun pieni ihminen tulee ovelle ja kysyy, saanko tulla kastelemaan sun kukat, kun osaan paremmin. Nyt mietin, että tämä perustuu juurikin Mäkelän pohdintoihin siihen, kuinka lapsi ymmärtää vahvasti toisen tilan ja tarpeen. Ja todellakin haluaa olla iloksi ja avuksi.

Miksi varhaiskasvatus tekee lapsille hyvää. Mäkelä puhuu myös siitä. Onnistunut, hyvin toteutettu varhaiskasvatus toki. Järjestelmämme on hieno ja ainutlaatuinen. Mäkelä näyttää videoita, joita on varhaiskasvatuksen henkilökunnan kanssa analysoitu. Me kaikki teemme asioita, joita emme huomaa. Emme toki, koska emme voi analysoida itseämme, kun olemme vuorovaikutustilanteessa. Kehitämäni ja käyttämäni työnohjauksellinen Viiden portaan videoanalyysi on ollut vuosikausia erinomainen työkalu, jolla voimme katsoa vuorovaikutusta hetki hetkeltä. Olen käyttänyt sitä erilaisissa toimintaympäristöissä niin lasten kuin aikuistenkin maailmassa. Näitä malleja on toki monia, mutta lähtökohtaisesti video on suositeltava työkalu.

Lopuksi Mäkelä pohtii yhteisöllistä kiintymystä. Niin, mietin, että miten me välittäisimme toisistamme enemmän ja paremmin. Kuinka kuuntelisimme sisäsyntyistä taitoamme huomata toisen hätä ja avun tarve. Miten me huomaisimme hyvän itsessämme ja toisissamme. Kulkisimme kohti hyvää. Kiitos Jukka Mäkelä.