Tasan 30 vuotta sitten Otaniemessä, Teekkarien perhekylässä, Servinmaijantiellä, olin nostanut ruokapöydälle ompelukoneen. KaksPlussassa oli upean vauvanhoitokassin ohjeet. Oli taskuja, vetskareita, nappeja, nippeleitä ja kanttinauhaa. Kankaaksi olin valinnut vaalean beigen paksun puuvillakankaan. Tarvikkeita oli siellä sun täällä. Leikkasin kangasta soffapöydällä ja lähestyin ompelukonetta, istahdin ja sinä ilmoitit tulostasi 2 viikkoa etuajassa. Isi oli juuri tullut töistä. Ilmoitin rauhallisesti, että nyt taitaa olla parasta lähteä. Rauhallinen mies meni pienimuotoiseen paniikkiin. Käskin ottamaan sairaalaa varten pakatun kassin kirjahyllyn vierestä. "Kirjahyllyn, minkä kirjahyllyn?"... Tuntui, että valtavan 2 huoneen ja keittokomeron huoneistossa, oli huoneetkin hukassa. Hän kävi hakemassa auton rapun eteen. Oli lajitellut uuden Madzda 323 pelkääjän paikan suojamuovin takaisin paikalleen. Olipa hyvä, että oli ennakoinut tilanteen:).
Jorviin pääsin viimeisten joukossa sisään. Synnytysosasto oli aivan täynnä. Jonkun aikaa odottelimme käytävällä ja sitten minut vietiin synnytyssaliin. Oli hämärää ja hiljaista. Aika alkoi käydä pitkäksi. Onneksi sain puhelimen ja suuren osan yöstä juttelin Jörren kanssa, joka oli silloin hotelli Dipolissa yövuorossa. Yö siinä kului ja aamuyöstä sitten järjestit synnytystiimille todellista säpinää. Ilmeisesti sinunkin aikasi oli käynyt pitkäksi ja aloit pyörimään siihen malliin, että napanuora oli kietoutunut kaulan ympärille. Olin kysynyt kälyltäni Hedyltä, miltä se synnytys oikein tuntui ja hän tuumasi: "Kuin hammassärky. Kun hammas vedetty, ei kipua enää muista". Niin se vaan on. Muistan kun lääkäri tuumasi sinusta: Oho, onpas siro! Niinpä. 54 cm ja 3040g. Tuumasin Renjalle, toiselle kälylle, että mulla on hirvee nälkä. Voisin syödä kunnon pihvin. Minulle tuotiin aamuyöstä lihasoppaa. Että oli hyvää.
Kertaheitolla elämä sellaisena, kun sen olin tuntenut muuttui täysin: minusta oli tullut äiti. Eikä se äitiys minusta katoa koskaan mihinkään. Leijonaemo joka viimeiseen henkäykseen puolustaa pentujaan ja auta armias sitä, joka tuon äitiyden pienimmässäkään määrin asettaa kyseenalaiseksi!
Minun lapseni, esikoiseni. Maailman ihmeellisin vauva. Samassa huoneessa Jorvissa usean synnytyksen kokenut äiti tuumasi kehutessani vauvaani: "Kai se kävelee täält
Jorvista ulos". Olimme pari päivää sairaalassa. Ruuhka synnytysosastolla oli hirmuinen. Kotona Servinmaijantiellä odotti varpajaisbileiden sotkut mm. pohjaan palanut popcorn kattila. Mutta sinä olit Ihana vauva. Nukuit hyvin, söit hyvin - kiitos Jorvin tomeran kätilön, joka uskoi vahvasti siihen, että imetys onnistuu - vaikka ronskillakin otteella. Elimme kovasti sosiaalista elämää. Kävimme päivittäin porukalla Tapiolassa Outin ja Sirpan kanssa. Kolme poikavauvaa: sinä, Janne ja Markus.
Isi lähti aika pian synnytyksen jälkeen 3 kk Irakiin työn merkeissä. Me kävimme paljon mökillä. Taisit olla vasta pari kuukautta vanha, kun olit Pappan kanssa esimmäistä kertaa saunassa. Ja Pappa sinut ensimmäistä kertaa kylvettikin, kookosöljyä vedessä. Kesäkuu oli hyvin kylmä, lunta satoi kun kummitäti Eevan kanssa kävelimme kohti Lehtisaarta. Eevan ensimmäinen palkallinen kesäloma. Sitten alkoi kuuma kesä. Otaniemen kodissa oli todella ahdistavan kuuma. Useimiten huristimme Laaksolahteen Mamman ja Pappan luo. Siellä kun oli mahdollisuus lillua uima-altaalla. Isikin sitten viimein palasi sodan jaloista Irakista. Kaverit olivat muuttaneet ensiasuntoon Suvelaan ja me onnistuimme saamaan uuden kodin Kirkkojärveltä. Talossa oli lähinnä lapsiperheitä. Hiekkalaatikolla oli paljon porukkaa. Suuri osa niitä, jotka tänään juhlistavat syntymäpäivääsi. Kirkkojärvellä ei juuri muuta ollut kuin K-kauppa Aslakki, jossa porukalla asioimme. Useimiten pakkasin sinut ja rattaat bussiin ja kyläilimme paljon. Viikonloppuisin oli tietysti isikin mukana. Kaiken kaikkiaan elämä oli kovasti sosiaalista.
Aloitit päiväkodin Kaivomestarissa 1,5v kun minä menin töihin ja jatkoin opiskelua. Sopeuduit päiväkotiin hyvin. Pieni kunnallinen päiväkoti kerrostalon alakerrassa. Parasta mitä voi olla. Anneli keittäjä, jonka tonnikalapasta on käsite edelleen. Viivi, joka oli minulle kaikki ne vuodet mahtava tuki ja maailman paras päiväkodin "täti".
Sinun elämäsi suuri ihana muutos tapahtui kun pikkuveli Riki syntyi. Olit 3,5 vuotias. Olit aivan varma koko odotusajan, että pikku-veli on tulossa. "jos se on tyttö, viedään se roskiin ja annetaan sille maksalaatikkoa". Vahvaa asenteellisuutta. No pikkuveli tuli. Toisaalta aivan varmasti pikkusiskokin olisi ollut ihan kiva. Kun Veera ja Mari oli meillä hoidossa, sinulle tuli hirveä vauvakuume. Olisit niin halunnut vauvaa, että tuumasit: kyllä me voidaan sen verran Heimoo lainata. Yksi suuri vahvuutesi on ollut suurinpiirtein syntymästä asti: sinulla on niin sana hallussa!
Elämä ei ole täydellistä. Niin se vaan on. Isi sanoutui totaalisesti irti isän tehtävästään ja muutti maailman toiselle puolelle. Viisi vuotiaalle se oli vaikeaa, eikä vuodet varmaankaan ole isän ikävää poistaneet. Sydämeni oli mennä riekaleiksi, kun kuuntelit uudestaan ja uudestaan biisiä "Isä kulje hitaammin". Mutta sinä olet ollut onnekas. Sinulla on ollut sellainen Pappa, jonka ikävä on varmasti suurempi. Pappa jonka rakkaus oli täysin absoluuttista. Rakkaus, joka kantaa. Onneksi maailmassasi on ollut sitä hyvää miehen mallia: erityisesti Heimo ja Harri aikanaan ja Mikko niillä monilla ihanilla laskettelureissuilla.
Tuumasit joskus, miksei me olla kokonainen perhe. Minä vastasin, että olenhan. Minä olen ihan kokoNAINEN. Pieni perheemme on mennyt, tehnyt ja kokenut. Kaiken sen, mitä olemme haluneet. Varmasti olen äitinä ollut aivan liian helppo, kun lapsi on jotain halunut. Onneksi lopputulos on kuitenkin hieno! Muistan kun olimme Dominikaanisessa tasavallassa. Olit ehkä 15v. Nojasit veneessä taaksepäin, kasvot kohti aurinkoa ja totesit "eihän me äiti olla näin rikkaita". Jeps, ei ollakaan, mutta jos jotain oikein haluaa, kyllä sen saa.
Niin, minun lapseni, minun esikoiseni, minun ihmeeni: Peter, Pietari, Petsku. Tämä äidin rakkaus on niin suurta. Ei sitä voi mihinkään näpytellä. Se on niin suurta, että se oikeasti sattuu. Siinä on hellyyttä, lämpöä, huolta, onnea.... ennen kaikkea se on toive, että olet ONNELLINEN. Ei äiti voi muuta toivoa!
Paljon Onnea rakas lapseni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti