Vihreät on siitä hankala valinta puolueeksi, että useasti, joskus jopa hetkittäin tulee miettineeksi olenko nyt hyvä vai huono vihreä. Kuinka moni keskustalainen miettii arjessa vaikkapa pyykkiä pestessään olenko hyvä keskustalainen.
Vihreänä olen raakile ja en kuulu vaikka haluaisinkin elämäntapavihreisiin. Huonolla omalla tunnolla pakkaan ostoskassiin espanjalaisia tomaatteja kun ne oikeasti ovat hinnaltaan murto-osan kotimaisista - saati sitten luomusta. Ja kärsin omantunnonvaivoista. Toisaalta kun pellon reunassa talikolla kääntelen kompostiamme ja nostan luomuporkkanamme, olen tyytyväinen itseeni - hyvä vihreä nainen!
Voisin kirjoittaa kirjan "Ainakin sata tapaa olla huono omatunto vihreänä". Viime perjantainakin työpaikkani roskikseen ajatuksissani iskin pizza (niin siinäkin kohtaa hyi, hyi)laatikot sekajätteisiin. Iltakokouksen jälkeen tajusin vasta kotiin mennessä, mitä olin tullut tehneeksi enkä palannut korjaamaan tilannetta.
Työni puhumattomien lasten ja nuorten kanssa muistuttaa samanlaiselta. Käytämmekö tarpeeksi ja hyvin puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja lasten kanssa. Mallitammeko tarpeeksi esim. viittomalla tai käyttämällä kuvia lasten kanssa. Luin joskus huoneentaulun, jossa oli lista kaikista asioista, mistä naisella on huono omatunto liittyen työhön, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja vanhemmuuteen. Lopussa oli "naisella onneksi on omatunto". Kun luin tuota tekstiä lapseni oli pieniä. Totta meillä on huono omatunto ja kehitämme sen vaikka mistä: "muistinko pakata kumisaappaat lapselle päiväkotiin"
Vihreys on paljolti sitä minkälaisia valintoja yksilö tekee. Tein päiväkodissamme henkilökunnalle kyselyn siitä, että tiedätkö miksi puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja pitää käyttää lasten kanssa ja käytätkö niitä. Minua ei huolestuttanut vastaukset, joissa ihmiset sanoivat että en tiedä miksi ja en käytä. Vastaukset, joissa sanottiin tiedän miksi mutta en käytä, olivat huolen aihe. Yksilön tulisi tehdä mahdollisimman paljon eettisiä valintoja - tiedän ja yritän.
Tuttuni kysyi, että kuulutko niihin vihreisiin, jotka eivät voi syödä maanalaisia juurikkaita, koska myös niillä on tunteet. TÄH! Onko sellaisia - no en todellakaan kuulu. Kaikella on rajansa - ihan kaikella. Jos elämäntapaosastolla olen vielä hakusessa, niin yksi vihreistä perusarvoista: yhteisöllisyys on vahvuuksiani.
Vihreänä olen raakile ja en kuulu vaikka haluaisinkin elämäntapavihreisiin. Huonolla omalla tunnolla pakkaan ostoskassiin espanjalaisia tomaatteja kun ne oikeasti ovat hinnaltaan murto-osan kotimaisista - saati sitten luomusta. Ja kärsin omantunnonvaivoista. Toisaalta kun pellon reunassa talikolla kääntelen kompostiamme ja nostan luomuporkkanamme, olen tyytyväinen itseeni - hyvä vihreä nainen!
Voisin kirjoittaa kirjan "Ainakin sata tapaa olla huono omatunto vihreänä". Viime perjantainakin työpaikkani roskikseen ajatuksissani iskin pizza (niin siinäkin kohtaa hyi, hyi)laatikot sekajätteisiin. Iltakokouksen jälkeen tajusin vasta kotiin mennessä, mitä olin tullut tehneeksi enkä palannut korjaamaan tilannetta.
Työni puhumattomien lasten ja nuorten kanssa muistuttaa samanlaiselta. Käytämmekö tarpeeksi ja hyvin puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja lasten kanssa. Mallitammeko tarpeeksi esim. viittomalla tai käyttämällä kuvia lasten kanssa. Luin joskus huoneentaulun, jossa oli lista kaikista asioista, mistä naisella on huono omatunto liittyen työhön, yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja vanhemmuuteen. Lopussa oli "naisella onneksi on omatunto". Kun luin tuota tekstiä lapseni oli pieniä. Totta meillä on huono omatunto ja kehitämme sen vaikka mistä: "muistinko pakata kumisaappaat lapselle päiväkotiin"
Vihreys on paljolti sitä minkälaisia valintoja yksilö tekee. Tein päiväkodissamme henkilökunnalle kyselyn siitä, että tiedätkö miksi puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointikeinoja pitää käyttää lasten kanssa ja käytätkö niitä. Minua ei huolestuttanut vastaukset, joissa ihmiset sanoivat että en tiedä miksi ja en käytä. Vastaukset, joissa sanottiin tiedän miksi mutta en käytä, olivat huolen aihe. Yksilön tulisi tehdä mahdollisimman paljon eettisiä valintoja - tiedän ja yritän.
Tuttuni kysyi, että kuulutko niihin vihreisiin, jotka eivät voi syödä maanalaisia juurikkaita, koska myös niillä on tunteet. TÄH! Onko sellaisia - no en todellakaan kuulu. Kaikella on rajansa - ihan kaikella. Jos elämäntapaosastolla olen vielä hakusessa, niin yksi vihreistä perusarvoista: yhteisöllisyys on vahvuuksiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti