maanantai 22. helmikuuta 2021

Inkluusio - 10 vuotta sitten ajatukset edelleen tätä päivää!

 


Vuoden 1999 alussa astui voimaan uusi perusopetuslaki. Uuden lain peruslahtokohta on, että kunkin lapsen ensisijainen koulu on hänen lähikoulunsa. Kun kyseessä on vammainen lapsi, vanhemmat joutuvat valinnan eteen; valitsevatko he normaalikoulun vai erityiskoulun. Valinta ei ole helppo ja vanhemmat tarvitsevat tietoaeri vaihtoehdoista. Tätä tietoa he voivat saada viranomaisilta ja muilta vanhemmilta.


INKLUUSIO


HANNELE MERIKOSKI

Puheterapeutti, Kilo -projekti


Uudessa perusopetulaissa sanotaan, että ¨opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen". Lisåksi opetuksen tulee edistãä tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa. Moniarvoistuvassa maailmassa suvaitsevaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat tärkeitā arvoja. Kaikille yhteinen koulu kasvattaa yhteiskuntaan, joka on kaikille yhteinen. (Kauhanen, 1999) 


Paivakodin maailmasta,jossa inkluusiossa ollaan jo pitkällä ja integraatiota on toteutettu vuosia koulumaailman segregaatio tuntuu vieraalta. Pienet vammaisetlapset tottuvat päivakodissa siihen, etta maailmassa on hyvin erilaisia lapsia. Henkilökunta on kehittanyt työtāän opiskelemalla ja omaksumalla keinoja ja malleja, joilla vammaisen lapsen inkluusiota päivähoitoon toteutetaan.


Integraatio - Inkluusio


Integraatio on mukaan pääsemistä (Kauhanen, 1999). Päivähoidossa integraatio on tuttu asia, mutta koulumaailmassa se on ennemminkin ollut poikkeuksellista. Kun vammainen lapsi integroidaan ryhmään, se yleensä tapahtuu ryhmän vaatimusten mukaisesti ja vammaista lasta pyritään sopeuttamaan näihin lainalaisuuksiin. Integraatio on eräänlainen vierelle vienti, jossa lapsi on ryhmässä, ryhmän ehdoin. Integraation ongelma on usein erityisesti vaikeasti vammaisen lapsen kohdalla, että hänestä tulee ryhmän toiminnassa helposti passiivinen sivustakatsoja. Hänelle tarjotaan kuntoutusta, apuvälineitä ja muita erityistuki toimia kuten henkilökohtainen avustaja jotta hän voisi paremmin toimia ryhmän vaatimusten mukaisesti.


Inkluusio on mukana olemista. Ryhmään esim. koulussa pyritään vaikuttamaan niin, että se pystyisi niin joustavaksi, että se pystyy vastaanottamaan kaikenlaiset lapset (Kauhanen, 1999). Inkluusio menee pidemmälle tavoitteessaan kuin integraatio - se on yksilön täysivaltainen jäsenyys ryhmässä. Inkluusio vaatii paljon lasta opettavalta tai ohjaavalta henkilökunnalta. Erityisesti koulutuksella on tärkeä rooli Inkluusio on onnistumiselle.


Kohti kaikille yhteistä koulua 


UNESCO on julistanut että tavallinen koulu inkluusio -toimintaperiaatteella on tehokkain keino taistella eriarvoisuutta vastaan, luoda avoimuutta yhteisöihin, rakentaa inkluusiota yhteiskuntaan sekä varmistaa koulutus kaikille. UNESCO kehottaa hallituksia varmistamaan inkluusio lailla tai periaatteella, jotta kaikilla olisi mahdollisuus koulunkäyntiin tavallisissa kouluissa. Kehitys on kulkenut tähän suuntaan jo vuosia. Tämä ei ole ollut helppo tie. 50 luvulla se merkitsi kokonaan eroa tavallisesta koulusta. Erityiskoulut pitivät huolen erityislasten opetuksesta. Paitsi opetuksen, erityiskoulu tarjosin usein myös vammaisen lapsen yhteisön, sillä jotkut lapset asuivat kouluissa. Erityisopetusta tämä järjestely oli kuitenkin omiaan kehittämään, sillä se tarjosi mahdollisuuden erikoistumiseen. (Eigner,1995)


Inkluusio tarjoaa haasteita paitsi kouluille myös yhteiskunnalle ja sitä ajaville tahoille. Uusi vammaisten lasten vanhempien sukupolvi vastustaa leimautumista ja esteitä, jotka ovat liittyneet erilaisiin vammaisuuden määritelmiin. Tämä vaatii vanhemmilta yhteistyötä ja edunvalvontaa. Vanhemmilla ja kouluilla on edessään esteitä kahdella rintamalla. Asennemuutos kouluissa, jossa ollaan totuttu eristämiseen ¨parhaana mahdollisena opetusmuotona¨ erityis apsille sekä opetuksen puolelta, jossa tarvitaan uusien keinoja ja tapoja kehittää Inkluusion toteutuminen toimivaksi käytännöksi. (Eigner,1995) Inkluusio on yleistynyt muun muassa Yhdysvalloissa. Viime vuosina esim ISAAC:in (International Society for Augmentative and Alternative Communication) konferenseissa on esitelty inkluusiomalleja sekä peer-study -tutkimuksia.



Vanhemmat vaikean valinnan edessä


Koulun valinta on tämän päivàn vanhemmille yleisesti ottaen tuskaista. Pitää miettiä jo painotuksia päiväkodista alkaen. Tarjolla on kielipainotteista, matemaattista, taiteellista JNE. Lapsilta katua koti piiristä kaverit, kontakteja ei synny. ala-asteen jälkeen pyritään yläasteelle riippuen siitä, mikä koulu tarjoaa sopivat painotukset. Ollaan siellä jälleen vieraiden luokka kun kavereiden kanssa muutama vuosi, josta matka jatkuu eteenpäin sopivan lukioon. 


Vanhemmat päättävät, mihin kouluun lapsensa haluavat laittaa. Päätös on erityisen vaikeaa kun vastakkain on Inkluusio tavallisessa koulussa tai erityiskoulu. Usein vanhemmat pelkäävät, että heidän vammainen lapsensa ei opi mitään tai vähän tavallisessa koulussa. Hän ei ehkä pysty samoihin akateemisiin tavoitteisiin kuin luokan muut lapset. Huoli on todella aiheellista, mikäli tarkoituksena on vain sijoittaa lapsi normaali luokalle ilman perusteellista Inkluusio ohjelmaa. Koulujen väliset tehokkuuden ja toimivuuden tutkiminen on osoittautunut erittäin hankalaksi. Näyttää kuitenkin siltä, että akateemisessa suoriutumisesa ei normaalin koulu ja erityiskouluun välillä näytä olevan eroa. (Eigner, 1995)


Vanhemmat haluavat että heidän lapsistaan tulee aikuisena vastuuntuntoinen ja että hänellä on paikka vaikka yhteiskunnassa sekä ystäviä. Niinpä sosiaalinen oppiminen luokassa muodostuu erittäin tärkeäksi. Se, että kasvaa yhdessä ja oppii kuinka eletään yhdessä. Näitä taitoja on vaikeampi oppia erityiskoulussa. Erityiskoulun kautta lapsi ei voi rakentaa ystäväverkkoa lähiyhteisöönsä kotona. (Eiger,19959


Haaste kouluille ja opettajille


Harva meistä alunperin uskoi inkluusioon koulussa ja monet ovat vieläkin skeptisiä. Osittain se johtuu siitä, että itse olemme koulumme käynyt hyvin erittävässä ympäristössä. Se on jopa tuntunut luonnolliselta. Tätä on puolustautuu muun muassa sillä että se on vammaisen lapsen parhaaksi. Perinteinen sanoma omasta koulumaailmastamme on omiaan pitämään vanhoista asenteista kiinni ja ruokkii skeptisyyttä. Tästä kierteistä päästään, kun käytetään niin sanottua maalaisjärkeä. Lapset oppivat paljon toisilta saman ikäisilta lapsilta. Opettajat ovat tästä tietoisia ja käyttävät ammattitaitoaan käyttämällä ns.  ¨peer learning¨:iä eli kavereilta oppimista opetuksessa. Parhaiten se toimii heterogeenisissä ryhmissä. (Einger, 1995)


Professori Sakari Mobergin (1998) tutkimusten mukaan opettajat pitävät integraatiota sinänsä yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta edistävänä, kauniina ajatuksena. Mutta he uskovat että yleisopetuksen ei nykyisellään pysty vastaamaan riittävästi vammaisten lasten yksilöllisiin tarpeisiin. Lisäksi opettajat kokevat, ettei heillä ole uuden tilanteen vaatima koulutusta.


Kaikkia lapsia ja heidän erilaisia ominaisuuksiaan arvostavan ilmapiirin luominen kouluun tai luokkaan on yleensä pitkä prosessi. Opetuksen suunnittelua ja opetusta tulee kehittää niin että ne edistävät oikeudenmukaisuutta kunnioitusta ja Inkluusio periaatteen (erilaiset oppijat työskentelevät samoissa opetusryhmissä) kehittämistä. On tärkeää, että opettaja tutki itseään, omia asenteita on, arvojaan ja uskomuksiaan suhteessa erilaisuuteen. Yhdessä oleminen ja toimiminen on ensimmäinen askel kohti kaikille yhteistä kuulua. Se on totta vasta kun jokainen oppilas hyväksytään lähi koulussa tasa-arvoisena jäsenenä. Erilaisuus toivotetaan tervetulleeksi eikä sitä vain siedettävä. Opettajan tulee kiinnittää huomiota siihen mitä opettaa ja miten esittää oppimis sisällöt. Oppimissuunnitelma ja opetustrategiat laaditaan siten, että huomioidaan oppilaiden erilaisuus ja heidän omat oppimistapansa. Näin laadittu opetus-ja oppimis suunnitelma on henkilökohtainen (HOPS). (Ikonen 1999)


Inkluusio on haaste, joka voi onnistua vain jos opettaja haluaa sen sellaisena ottaa vastaan. 


Erityisesti vaikeasti vammaisen lapsen kohdalla haasteita saattaa olla monella eri saralla. Nykyisessä koulussa opettajat tekevät työtään varsin yksin. Yhteistyön tekeminen ja ammattirajojen rikkominen on vierasta. Pelkäämme astuvamme toistemme tontille ja toisaalta pelkäämme arvioinnin kohteeksi joutumisesta. Oma epävarmuuden näyttäminen tai tietämättömyyden myöntäminen ei onnistu työyhteisössä, jonka ilmapiiri ei anna tähän lupaa. Yhteistyö on tärkeää. Voimien kokoaminen yhteen edistää lapsen oppimista ja tukee työntekijöiden jaksamista. Tiimityöskentely sitoo opettajan, erityisopettajan, avustajan, rehtorin vanhemmat ja mahdollisesti terapeutit yhdessä ratkaisemaan jokapäiväiset kysymykset ja mahdolliset ongelmat (Udd-Ståhl 1998) 


Vammaisen lapsen erityistarpeiden huomioon ottamiseksi sekä opettaja että mahdollinen avustava henkilöstö tarvitsee tukea mum. koulutusta. Koulutukseen osallistuminen tulee mahdollistaa työjärjestelyin ja siihen pitää varata määrärahoja. Koulutusta ja työnohjausta tulee olla tarjolla tarpeen mukaan. Laadukas kouluttaminen - sisällöllisesti ja prosessina - vaatii myös asiantuntemusta aikuiskoulutuksesta. (Bruder, 2000)


Onko inkluusio vaihtoehto kun kommunikointi on vaikeaa 


Kommunikointi on ystävyyden ja kaiken inhimillisen liittymisen ydin. Iänmukainen puheen ja kielen kehitys mahdollistaa lapsen leikin ja sosiaalisen kanssakäymisen toisten kanssa. Puheen puuttuminen tai poikkeava kielen kehitys vaikeuttavat tätä vuorovaikutusta ja saattavat aiheuttaa sosiaalisia, emotionaalisia tai kehityksellisiä ongelmia. Kun lapsi ei pysty ilmaisemaan itseään tai hänellä on ongelmia vastaanottaa muiden viestejä, mikä on hänelle oikea koulumuoto. Usein se sekä vanhemmat ja palveluntuottajat ovat päätyneet siihen, että he kuuluvat erityisympäristöön. Heidät laitetaan automaattisesti erityisryhmiin, usein jo päiväkodissa. Uskotaan, että erityislapsiin erikoistuneet asiantuntijat ovat ainoat, joilla on tarvittava tieto ja taito opettaa erityislapsia. 


On totta, että yhteisöpohjaisissa asetelmissa henkilökunnalla ei yleensä ole sen kaltaista koulutusta tai osaamista. Oli miten oli, he oppivat kyllä tarvittavat asiat perheeltä ja muilta asiantuntijoilta mikäli heitä konsultoidaan tai tehdään yhteistyötä. Yhteisöpohjainen asetelma tarjoaa jotain mitä segregaatioasetelmassa ei ole: ryhmään normaalisti kehittyneitä kavereita, jotka leikkivät, toimivat ja kommunikoivat keskenään. (Venn&al, 1999)


Puhevammaisen lapsen sijoittuminen normaaliluokkaympäristöön on opettajille erityisen haasteellista. Helposti oletetaan, että joku toinen tietää enemmân tai että kylla minun pitäisi osata. AAC:ssa (puhetta tukevassa ja korvaavassa kommunikoinnissa) jokainen kamppailee ensimmäisen oppilaansa kanssa ja sitten seuraavien. Jokaisen, joka tarvitsee AAC:ta tarpeet ovat hyvin erilaiset, joten yleistys on vaikeaa. On tärkeää luottaa omiin taitoihinsa ja käyttaa tervettá järkeä päätosten teossa. Opimme kaikki yhdessä. (Johnson&al 1996)


Puheterapeuttien kuten muidenkin erityistyötekijöiden rooli inkluusiomallin yleistyessä tulee entistă keskeisemmäksi. Lapsen kommunikointitarpeiden arviointiin ja tarvittavien keinojen löytymiseen

tarvitaan asiantuntijuutta. Puheterapeutin tietotaidon kehittäminen AAC:ssa puhevammaisten lasten kohdalla on olennaista. Tämän tietotaidon jakamiseen vaaditaan myös työnkuvan muuttamista entistä enemmän ympäristöä ohjaavaan suuntaan. Käytännössä on usein niin, että perhe pystyy lapsensa kanssa kommunikoimaan yhdessä omaksumallaan ele- ja merkkikielella ja puheterapeutti yksilollisessä terapiatilanteessa käyttää lapsen tarvitsemia AAC-keinoja. Päiväkoti ja koulu saattavat tuntea jáäneensä ohjaustaja opastusta vaille.



Lähteet:

Bruder, Mary, Beth: Child Care Bulletin. Issue 21

Eigner, Walter: The Most Effective Means of

Combatting Discriminatory Attitudes. Getting

There. International Update on Inclusive

Education. Inclusion International no. 1.

May 1995ja no. 2. October 1995

Ikonen, Oiva: Kaikille yhteinen koulu.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry.

Kehitysvammaliitto ry. PainoHame. Ylojarvi

Johnson, Jeanne M., Baumgart, Diane, Helmstetter,

Edwin, Curry, Chris A.: Augmenting Basic

Communication in Natural Contexts. Paul H.

Brookes Publishing Co. Baltimore 1996

Kauhanen, Anne: Kaikille yhteinen koulu.

Kehitysvammaisten Tukilitto ry.

Kehitysvammaliitto ry. PainoHame. Ylöjarvi

Moberg, Sakari: Opettajat vastustavat erilaisten

oppilaiden tuloa tavallisiin luokkkiin.

Erityiskasvatus 4/1998

Udd-Stdhl, Helena: Ida i skola.

Lakd och lära 1/1998.


vaiset kysymykset ja mahdolliset ongel-

mat (Udd-Stáhl 1998)


mahdollinen avustava henkilóstò tarvitsee


osallistuminen tulee mahdollistaa työjär-

jestelyin ja siihen pitāâ varata määràraho-

ja. Koulutusta ja työnohjausta tulee olla

tarjolla tarpeen mukaan. Laadukas kou-

luttaminen - sisållőllisesti ja prosessina-

vaati myös asiantuntemusta aikuiskoulu-

tuksesta. (Bruder, 2000)


va tieto ja taito opetta erityislapsia.


On totta, että yhteisöpohjaisissa asetel-

missa henkilókunnalla ei yleenså ole sen

kaltaista koulutusta tai osaamista. Oli mi-

ten oli, he oppivat kyllā tarvittavat asiat


12

Ei kommentteja: