"Pitääkö olla huolissaan" on yksi tavanomainen kysymys, kun vanhemmat miettivät lapsensa kielenkehitystä. Jo kysymys kuvaa, että jonkun asteista huolta on vanhemman mielessä syntynyt. Varhainen vuorovaikutus on herkkää aikaa lapsen kehityksessä. Lapsi aistii ja peilaa vanhempansa tunteita ja olotiloja herkästi. Huolta ei voi useinkaan poistaa ja ehkä ei pidäkään sanomalla "ei se mitään ole", "älä turhaan huolehdi", "meidän suvussa kaikki on olleet niin hitaita", "Eino-enokin oppi vasta viisivuotiaana puhumaan"
Huoli lapsesta on vähän niin kuin kipu. Pahin yöllä ja yksin. Sitä pohtii ja míettii ja googlettaa. Pienestä huolesta saattaa tulla kohtuuttomankin iso. Se tuntuu eräänlaisena möykkynä rinnan alla. Ihan fyysisesti. Pitäisiköhän viedä tutkimuksiin. Vai luotanko maallikkoasiantuntijoiden lausumiin. Muistan yhdenkin äidin, joka soitti minulle huolesta ihan käppyrässä. Naapurin rouva, joka kuulemma oli melkein puheterapeutti , mutta toimi opettajana oli sanonut että Maijalla on kauhea ääinihäiriö, että jos ei sitä heti korjata niin sitä,kurkkua sitten leikellään koko lapsen ikä. Onneksi äiti luotti asiantuntijuuteeni ja sain hänet vakuuttumaan että Maijan ääni oli mitä tervein ja kirkkain.
Vuosia sitten kun olin Espooosssa töissä ja toimenkuvaani kuului ns. aluevastuu yksi äti soitti kaksivuotiaan poikansa ärrästä. Kun ei poika vielä osaa. Olisin voinut todeta, että vielä ei tarvitsekaan. Puhelimessa aistin, että äidin huoli oli ärrää isompi asia. Pyysin vastaanotolle. Lyhyt noin 15 minuuttia käynti helpotti selkeästi huolestunutta äitä ja oli vielä kiitollinen kun kerroin miten lapsen leikeissä ja toiminnassa voi tehdä Suujumppaa. Kyllähän jokainen kuulee, että äänteitä on hukassa tai ne kuulostavat oudoilta. Se, mitä on niiden takana on ammatti-ihmisen arvioitava.
Kun vanhemmalla on huoli lapsen kielenkehityksestä, vaikkapa niistä ikuisista ärristä ja ässistä, on huoli otettava vakavasti. Äännevirheidenkin taustalla saattaa olla muutakin kuin vain nykyisin mielellään käytettävä termi: kosmeettinen haitta. Ja entäs sitten jos onkin vain kosmeettinen haitta? Vaikka se ei ole presidenttiä haitannut, niin olemme jokainen yksilöitä. Tuoee mieleen erilaiset kosmeettiset leikkaukset. Kun itsetunto on kiinni rintojen tai nenän koosta, niin ongelman poistaa leikkaus. Voisihan sitä todeta, että ovat ihan hyvät ja kyllähän noilla pärjää.
Luin juuri kuinka Vihdissä eskarilaisille tarjotaan uima-opetusta, kun kaikkea ei voi sälyttää vanhempien vastuulle. Kuntaan on palkattu lasten liikuntakoordinaattori. Voin kertoa, että kuulun siihen joukkoon, joka ei mitenkään onnistunut kotiharjoituksissa kotona lapsen ärrän ja ällän kanssa. Minä todellakin tiedän että puheterapeuteista on huutava pula. Ehkäpä tarvittaisiinkin rohkeampaa muutosta. Jospa tuo alati toitotettu Sote toisi sen. Hyvinkään mallia laajemmin eli yhteisöllisen toiminnan puheterapeutteja. Voisipa kunnilla olla vuorovaikuuskoordinaattoreita. Niitä jotka näkevät myös artikulaation taakse. Jo pienten puolella saisi tukea vuorovaikutustaitoihin, vanhemmat saisivat neuvolassa ohjausta. Tehtäisiin suujumppaa (http://merikoski.blogspot.com/2012/09/suut-suppuun-ja-suujumppaamaan.html), joka on paljon muuta kuin vain motoriikkaa. Sikälikin olisi tehokasta, että poisoppiminen on se kaikkein vaikein asia. Jos on vuosia käyttänyt hienoa ranskalaista ärrää, niin mikäli siihen halutaan muutos on se tietysti isompi urakka, kun pitää oppia jostain tutusta ja omasta pois.
Nykyisin suuri osa puheterapeuteista suuntautuu yksityiselle puolelle. Varmasti moni mielelläänkin ottaisi ns. kevyitä artikulaatioasikkaita. Terapian lisäksihän se on myös kotiharjoituksia. Hauskasti ja innostavasti. Oleellista on lapsen motivaatio. Ei se, että äiti ja mummo haluavat lapsen omaksuvan oikean äänteen.
Ennen vanhaan lasten vakuutukset kattoivat puheterapian, mikä oli aivan loistavaa. Muistan yhdenkin perheen, jossa kolmannen lapsen kohdalla isä soitti ja tuumasi, että nyt on viimeinenkin tullut siihen ikään, että tarvitaan artikulaatioterapiaa. Monelle lukihäiriöiselle lapselle todella upea asia ajatellen koulunkäyntiä ja oppimista. Puheterapia kokonaan omakustanteisena on kallista. Mutta toki siihenkin on vanhemmalla oikeus. Saahan muitakin terveyspalveluja ostaa ja maksaa ihan itse. Ne kosmeettiset leikkauksetkin!
Kaiken kaikkiaan artikulaatioasiat ovat toki pieniä. Ja tietenkin lapsen itsetunto pitää kummuta ihan muista asioista kuin siitä miten hän puhuu. Kun varhaisessa vaiheessa luodaan hyvä perusta vuorovaikutukselle luodaan hyvä perusta myös elämälle ja osallisuudelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti