Elämässä on hetkiä, jotka pitkään jopa loppuelämän aiheuttavat fyysistä kivun ja tuskan tunnetta. Miten selkeästi onkaan mielessä se perjantai, kun sähköpostilla sain esimieheltä tiedon, että Espoon osalta säätiön toiminta lopetetaan ja kaikki työntekijät irtisanotaan. Maanantaille oli jo sovittu tapaaminen johtajien kanssa. Asiaan perehtynyt ystäväni tuumasi, että tuskin silloin ollaan vielä irtisanomissopimuksia allekirjoittamassa. Toisin kävi. Nopean toiminnan miehet tulivat papereiden kanssa. Syyt irtisanomiseen: kannattamaton, hyödytön, tehoton.... Ei tietystikään noilla sanoin, mutta ihmismieli tulkitsee. Kaikki käytännön asiat hoidettiin asiallisesti. Ehkä kuitenkin YT-neuvottelussa voisi olla ideaa ihan kaikkien irtisanottavien kanssa. Onneksi itse selvitin mahdollisuutemme uudelleentyöllistämisvapaaseen, johon meillä oli oikeus. Anomus hyväksyttiin heti. Minulle siis irtisanominen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. En voinut edes kuvitella, että minut irtisanotaan ensimmäisten joukossa. Etenkin kun itse toimisto fyysisesti olikin minulle lähes tarpeeton. Mutta hallitus oli näin päättänyt ja se siitä.
Haluan tällä blogilla lähinnä jakaa niitä tuntemuksia, mitä irtisanominen tuo tullessaan. Omalla kohdallani iski hirveä paniikki, arvottomuuden tunne. Eläkkeeseen 3v6kk. Mitä ihmettä minä nyt teen. Olin kuin zombi. Unohdin tapaamisia. Ruoka ei maistunut ja kaiken huipuksi lahjakkaana nukkujana pyörin ja hyörin öisin sängyssä. Yhtään ei auttanut kommentit: kyllähän puheterapeutille riittää töitä, ovi sulkeutuu, uusi avautuu, koulutuksia, työnohjausta ja konsultointia, sullahan on toiminimi ja eihän sinulla ole mitään hätää! ja erityisesti raivostutti muutama työkaveri, jotka tokaisivat, että tämähän oli niin odotettavissa! Ai! Minä en osannut odottaa. Olin tehnyt kaikki 14v säätiöllä työtä suurella sydämellä ja intohimolla. Nyt se todetaan kannattamattomaksi. Vajosin ja tapani mukaan kehitin kunnon teflonit ympärilleni.
Olen tehnyt kokopäivätyötä vuodesta 1978. Koko opiskeluajankin. Mahdollisuutta työttömyyteen tietysti puheterapeutin työssä ei edes ole. Eläkeasioita en halunnut selvittää, sillä ei mitenkään pysty vielä! Uudelleentyöllistymislomallani varasin ajan yritysneuvontaan. Sovin myös tapaamisen viisaan kollegan kanssa. Sielu kärsi koko ajan. Unelmaani esteettömästä viestinnästä yhteiskunnassa olisi tosi vaikea toteuttaa ilman yhteisöä. Lisäksi olen todella onneton kirjanpidossa, laskuttamisessa ja byrokratiassa. Pari yötä meni tuskaillessa ALV:a, kun tein koulutustarjouksia. Suoraan sanoen koko asia ei ollenkaan avautunut minulle. Ja vähän väliä itketti ja harmitti suuresti!
Tietysti ympärilläni on niitä ihmisiä, jotka oikeasti tietävät, mitä työni ja tavoitteeni ovat olleet vuodesta 1996, kun aloitin Kilon päiväkodissa. Yhden ihmisen kädenjälki tietysti isoissa asioissa piirtyy pieneksi. Mutta kannustuksen ja empatian avulla tulin siihen tulokseen, että työlläni on oikeasti arvoa!
Uskon vahvasti tähtien työntövoimaan. Enpä kerennyt montaa päivää olemaan uudelleentyöllisymisvapaalla, kun onnellisten tähtien alla syntynyneenä tähdet työnsivät minut Aivoliittoon. Ensimmäinen elämäni työhakemus, tiivistetty (!) CV ja työhaastattelu. Sain kuin sainkin työpaikan Aivoliiton Kommunikaatiokeskuksessa ja Vinkkejä vanhemmille -hankkeeseen. Voi miten olenkaan asiasta onnellinen. Kaikella on ilmeisesti tarkoituksensa, kuten naapurini tuumasi.
Aivoliitto on minulle monella tavalla tuttu. Eikä vähiten siksi, että olen siellä ollut mukana kuvat ja viittomat sopeutumisvalmennuskursseilla. Lisäksi olen ollut erilaisissa ohjausryhmissä vuosien varrella ja uuden toimeni vuoksi joudun jättämään Valtakunnallisen kielihäiriö neuvotelulautakunnan puheenjohtajuuden. Hyvin mieleinen tehtävä useiden vuosien ajan. Niin ja paitsi tuttu niin myös rakas. Sieltä on putkahtanut maailmalle ihania nuoria puheterapeutteja ja erityisopettajia kurssityöntekijöistä. Heidän ammatillista uraa on aina ihastuttavaa seurata.
Huomenna se alkaa! Kohti Turkua aamusta. Ihanaa tämä "into piukassa" -olo kuten turkulainen sanoisi.
1 kommentti:
Kiitos, Hannele! Jotain vastaavaa koin viime vuoden puolelle. Negatiiviset tunteet pysyvät nyt jossain pinnan alla, mutta pulpahtavat aika ajoin esiin. Hienoa, että sait uuden työn.
Lähetä kommentti