Vantaalaismummo joutui Peijaksen sairaalaan. Ihan tarkkaa selvyyttä, miksi Mummo ei päässyt sängystään kotona ylös, ei kai löytynytkään. Selkä vaan oli äitynyt kipeäksi ja särky oli kova. Mummo on yli 80v. Ei aiemmin juuri sairastellu ja sairaalaan joutuminen vanhan kansan ajattelumallin mukaan mahdollisimman epämiellyttävä asia. Tämä oli jo toinen kerta parin kuukauden sisällä, kun Mummo kiidätetään sairaalaan.
En ole Peijaksessa ennen käynytkään. Viihtyisä sairaala ja mukavat hoitajat. Lääkäriä ei näkynyt, mutta missäs niitä näkyisi. Huoli Mummon yksin pärjäämisestä kotona on kuitenkin päällimmäisenä. Ennen kun mitään oikeastaan on selvitetty tai ainakaan tiedotettu alkaa osaston "kotiinlähtökuume". Hoitaja kertoo, että on tehty depressiotesti ja Mummo on pisteiden mukaan masentunut. Kysyn, kuka tekee näitä muisti/depressiokartoituksia: perushoitaja tai sairaanhoitaja. Tiedustelen, että kun masennusarvot on korkeat, tutkiiko psykologi. Ei tutki, vaan annetaan mielialalääkkeitä. Ja kun kerran kivut on kovat niin isketään hurjalta kuulostava kipulääkitys. Kun pitäisi kotiuttaa, kun ei ole resursseja, ja koska Vantaa säästää, ja näin se vain on? Kaupunkikorttiakaan liikkumiseen ei välttämättä saa, vaikka olisi kummatkin jalat amputoitu? Kiitän Luojaani, etten ole vantaalainen - Espoossa on asu ja elä -vanhusprojekti - kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että asiat on paremmin! ONHAN!?
Kävimme taas eilen. Mummo rönötti kipeällä selällä aivan käsittämättömässä asennossa ruokapöydän ääressä. Tyynyä ei saanut itse tuolinsa taakse tueksi. Jutut olivat hiukka sekavia, mutta selkeästi ilmaisi, ettei oikeen kotona uskonut pärjäävänsä yksin. Mummo ei usko, emmekä mekään, mutta vastaava lääkäri uskoo ja kun on paineet ja kun Vantaa säästää. Hoitaja selittää, että on se parempi jos kuitenkin vielä jäisi sairaalaan, kun ei ole kenenkään etu, että taas on parin päivän päästä takaisin. Niin ei olekaan! Ai, että ei ole tehty kotona kartoitusta, miten pääsee kynnyksen yli vessaan, ja on kynnyksiäkin - niinkö. No pitää kyllä kartoitus tehdä.
Soitto sairaalasta tänään: kyllä se kotoutus nyt tehdään perjantaina. Hoitaja ja toimintaterapeutti käy tekemässä kartoituksen. Jos sitten poika hakisi sängyn korotukset terveyskeskuksesta. Millaiset - ei kai sen väliä. Miten niiden kahvojen kanssa on? Apuvälinepalvelut itsepalveluna. Kuulkaahan nyt monella on vielä huonommin asiat - asenteella - tätä on koettu tällä sairaalareissulla.
Mitkä on siis kotouttamisen perusteet. Hoitaja (perushoitaja sairaanhoitaja) tekee kartoituksia, tosin lääkäri päättää niistä huolimatta asioita ihan itsenäisesti - näemmä. Selittelykoneessa puhelimitse löytyy. Perusteet siis ovat: potilas on tajuissaan, kykenee sairaassa rollaattorilla liikkumaan (siinä määrin että yrittää ulos vaikka ei saisikaan), saa jotenkuten vaatteet päälleen, asioi WC:ssä joka täyttää kaikki INVA -standardit ja on hyvä muisti (lyhytaikainen pelittää), mutta mielikuvitukselliset tarinat tosina ei kuulu hoitajien tekemiin testeihin. Ja hoitaja sanoo, että jos vaan silmä välttää niin Mummo pakenee peiton alle sänkyyn. Masennukseen erittäin toivottava toiminto, ja kipeään selkään loistava hoito. Kipulääkityksen vaikutuksesta saadaan tietoa sitten huomenna, sanoo lääkäri. Ja silloinhan mennään kotiin. Ihan sama mitä järki sanoo - kotouttaminen tapahtuu!
En ole Peijaksessa ennen käynytkään. Viihtyisä sairaala ja mukavat hoitajat. Lääkäriä ei näkynyt, mutta missäs niitä näkyisi. Huoli Mummon yksin pärjäämisestä kotona on kuitenkin päällimmäisenä. Ennen kun mitään oikeastaan on selvitetty tai ainakaan tiedotettu alkaa osaston "kotiinlähtökuume". Hoitaja kertoo, että on tehty depressiotesti ja Mummo on pisteiden mukaan masentunut. Kysyn, kuka tekee näitä muisti/depressiokartoituksia: perushoitaja tai sairaanhoitaja. Tiedustelen, että kun masennusarvot on korkeat, tutkiiko psykologi. Ei tutki, vaan annetaan mielialalääkkeitä. Ja kun kerran kivut on kovat niin isketään hurjalta kuulostava kipulääkitys. Kun pitäisi kotiuttaa, kun ei ole resursseja, ja koska Vantaa säästää, ja näin se vain on? Kaupunkikorttiakaan liikkumiseen ei välttämättä saa, vaikka olisi kummatkin jalat amputoitu? Kiitän Luojaani, etten ole vantaalainen - Espoossa on asu ja elä -vanhusprojekti - kädet kyynerpäitä myöten ristiin, että asiat on paremmin! ONHAN!?
Kävimme taas eilen. Mummo rönötti kipeällä selällä aivan käsittämättömässä asennossa ruokapöydän ääressä. Tyynyä ei saanut itse tuolinsa taakse tueksi. Jutut olivat hiukka sekavia, mutta selkeästi ilmaisi, ettei oikeen kotona uskonut pärjäävänsä yksin. Mummo ei usko, emmekä mekään, mutta vastaava lääkäri uskoo ja kun on paineet ja kun Vantaa säästää. Hoitaja selittää, että on se parempi jos kuitenkin vielä jäisi sairaalaan, kun ei ole kenenkään etu, että taas on parin päivän päästä takaisin. Niin ei olekaan! Ai, että ei ole tehty kotona kartoitusta, miten pääsee kynnyksen yli vessaan, ja on kynnyksiäkin - niinkö. No pitää kyllä kartoitus tehdä.
Soitto sairaalasta tänään: kyllä se kotoutus nyt tehdään perjantaina. Hoitaja ja toimintaterapeutti käy tekemässä kartoituksen. Jos sitten poika hakisi sängyn korotukset terveyskeskuksesta. Millaiset - ei kai sen väliä. Miten niiden kahvojen kanssa on? Apuvälinepalvelut itsepalveluna. Kuulkaahan nyt monella on vielä huonommin asiat - asenteella - tätä on koettu tällä sairaalareissulla.
Mitkä on siis kotouttamisen perusteet. Hoitaja (perushoitaja sairaanhoitaja) tekee kartoituksia, tosin lääkäri päättää niistä huolimatta asioita ihan itsenäisesti - näemmä. Selittelykoneessa puhelimitse löytyy. Perusteet siis ovat: potilas on tajuissaan, kykenee sairaassa rollaattorilla liikkumaan (siinä määrin että yrittää ulos vaikka ei saisikaan), saa jotenkuten vaatteet päälleen, asioi WC:ssä joka täyttää kaikki INVA -standardit ja on hyvä muisti (lyhytaikainen pelittää), mutta mielikuvitukselliset tarinat tosina ei kuulu hoitajien tekemiin testeihin. Ja hoitaja sanoo, että jos vaan silmä välttää niin Mummo pakenee peiton alle sänkyyn. Masennukseen erittäin toivottava toiminto, ja kipeään selkään loistava hoito. Kipulääkityksen vaikutuksesta saadaan tietoa sitten huomenna, sanoo lääkäri. Ja silloinhan mennään kotiin. Ihan sama mitä järki sanoo - kotouttaminen tapahtuu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti