In Memoriam - Lennart von Wendt

Kun ihminen vanhenee myös suhtautuminen kuolemaan muuttuu. Itse koen tärkeäksi ja kantavaksi voimaksi surussa eletyn elämän juhlistamisen. Minulla on tarve kirjoittaa tämä teksti - lähinnä siksi, että olen Lennulle niin paljosta kiitollinen.

AD 90 -luvun taitteessa kiiruhdan Linnan tornia kohden. Jään hetkeksi katsomaan hissiä lähestyvää miestä. Omituinen nahkainen lippalakki, nahkatakki ja sellanen litteä salku kädessään. Hän kävelee verkkaisesti, jalkaterät hieman sisäänpäin kääntyen. Kiinnitin häneen huomiota ehkä siksi, että yleensä käytävällä kulkevilla ihmisillä on niin jumalaton hoppu - eikö hyvillä ihmisillä aina ole?

Henkilökunta oli tietoinen, että uusi pomo oli tullut taloon. Mahtipontinen nimi, kerrassaan vaikuttavaa ja vielä maailmalta, Göteborgista. Tuo hissiä lähestyvä mies - ei mitenkään voinut yhdistää.

Olin aivan täpinöissäni Tietoteekin silloisen kommunkaatiokeskuksen kehittämisestä. Commodore 64 oli vessassa, pöntön päälle "heitetyn" levyn päällä. Uutuutena pöydällä nökötti myös Apple - pieni "kottaraisen pönttö". uusi johtaja Lennart von Wendt oli tulossa tutustumaan Apuvälinekeskukseen. Jännitystä oli ilmassa. Kun Lennu tuli huoneeseen ensimmäinen ajatus mielessäni oli "Ai toi!". Onneksi en sentään sanonut ääneen!. Ei ole koiraa karvoihin katsomista - se tuli välittömästi selväksi. Lennu mielellään provosoi ihmisiä. Hän esitti toiminnasta tiukkoja kysymyksiä kuten: Mitä teet lapsen istuma-asennon kanssa. Tuumasin, etten mitään. Sitä varten lapsella on toiminta- ja fysioterapeutti. Ensimmäiseksi Lennu oli sitä mieltä, että tarvitaan vielä toimivampi tietokoneratkaisu ja pyysi, että selvitän asiaa. minä selvittelin. Kävin Kirkkonummella ja Lahdessa tutustumassa BBC-merkkiseen opetukseen ja kuntoutukseen suunniteltuun laitteistoon. Sain tarjouksen. Samaan aikaan vähän joka taholta tuli neuvoja tyyliin "minun mieheni on sitä mieltä että PC sen olla pitää". Kokous jossa asiasta päätettiin oli lyhyt. Ainoa tarjous oli BBC ja muita mielipiteitä toki oli. Lennu soitti Bräckeen ja kysyi heidän mielipidettään - käskivät soittaa Lahteen. Asia oli sillä selvä. Jälkeenpäin Lennu tuumasi, että pitää tavastani tehdä töitä. Ehkä olin hieman ylpeä:)

Alkoi Tietoteekin toiminnan kehittäminen ja oman ammattitaidon lisääminen. Lennu oli keksimässä milloin mitäkin haasteita. Pahin oli alkuaikoina Tampereella Valtakunnalliset lastenneurologia päivät. Jännitin kuukausi tolkulla tapahtumaa. Yksi lääkäreistä antoi minulle Beetasalpaajaa, jonka voisin tarvittaessa ottaa. Ohjeet oli, että ota yksi ja sitten toinen jos ei helpota. Minä nappasin ennen esitystä yhden, kädet hikoilivat ja olin vakaasti sitä mieltä että hermot menee. Otin toisen ja niin rela meininki. Lennu tuumasi ajomatkalla, että mikä sua oikein vaivas. Kerroin ja hän vannotti, että älä enää koskaan tee noin. En tehnyt.

Noin viikkoa ennen Lennun kuolemaa, tuumasin hänelle: "Olet paras esimies, mitä minulla on koskaan ollut". Ei tarvinnut turhia kysellä ja byrokratia oli hänelle kauhistus. Esimiehenä loistava myös siksi, että jos minulla oli joku hyvä idea, hän teki kaikkensa sen toteutumiseksi. Göteborgissa olin opissa useaan kertaan. Lennu järjesti mitä kummallisempiin ja innostavampiin työryhmiin. Handikapp Instituten kahden viikon matka Minnesotaan ja New Yorkiin oli mullistava kokemus. Erilaiset konferenssit, opintomatkat, koulutukset - kaikki oli mahdollista ja tukea löytyi. Koska Linnassa ei tällaisia rahoja ollut ja loppuaikoina vielä piti omalla ajalla kehittyä - Lennu teki lausuntoja, jotta mitä erilaisemmilta tahoilta löytyi apurahoja. Apuvälinekeskuksen kehittämispäiviin Lennu osallistui aktiivisesti - oli ne sitten Lennun mökillä tai jonkun kotona, risteilyllä - milloin missäkin.

Kun 1996 lähdin Linnasta Kilon päiväkotiin uuteen ammatilliseen haasteeseen kehittämään yhteisöllistä kuntoutusta, Lennu oli innoittajana ja aktiivisesti mukana osallistumalla mm. projektin seurantaryhmään. Hän oli ensimmäinen, joka onnitteli onnistuneesta projektista: muistan vieläkin viestissä lauseen "kansainvälisestikin ainutlaatuista toimintaa". En ole pelännyt haasteita - toisaalta Lennun ansiosta tuli välillä ylitettyä itsensäkin.

Kun vuosia sitten tein aktiivisesti viran ohella yksityisterapiaa, Lennu saattoi soittaa ja tarjota mielenkiintoisia asiakkaita. Kun itselläni oli näkemäesteitä visioissani, saatoin Lennulle purkaa usein aika raivoisiakin tunnelmia. Ja kun jokin asia onnistui loistavasti, tartuin luuriin ja lapsellisen innokkaana aloitin: "Arvaa mitä?

Lennu ymmärsi myös minun tasapainoiluni työn ja yksinnauttijaäidin elämän välillä. Hulluina vuosina oli pari kolme työtä ja talon rakennus. Lennu tuumasikin poikien opiskelujen alkaessa, että nyt on todistettu, että yksinhuoltajan lapsistakin voi tulla ihmisiä:). Erityisesti koin tärkeänä Lennun tuen ja myötäelämisen, kun isäni kuoli. Hän tiesi, että isäni oli elämäni tärkein mies. Hän sanoi että, voisin olla onnellinen siitä, että hän kuoli ns. saappaat jalassa. Isän ikävä ei häviä koskaan!. Erityisesti Hannalle voimia ja ihmisiä ympärille, jotka osaavat oikealla tavalla olla tukena. 

En ole vieläkään poistanut puhelimestani Lennun tietoja. Tiedän, ettei näytössä enää tule lukemaan "Lennu soittaa" . Tuntuu hyvältä muistella kaikkea sitä mitä Lennu oli ja teki. Helposti lähestyttävä ja jokaisen työntekijän työpanoksen arvostaja ja innotti niin monia meitä terapeutteja tekemään tutkimusta. Mm. Suomen CP-terapiayhdistyksen koulutus "Hei me tehdään tiedettä" oli loistava esimerkki tästä. 

Sanotaan, että jokainen kohtaaminen vaikuttaa siihen minkälaisiksi tulemme. Lennun kohtaamisesta olen ikuisesti kiitollinen. En voisi kuvitella, että ammatillisesti olisin tässä ilman Lennua.

Venäläista runoilijaa lainatakseni: "Ei sanaa, kättä ole tässä. Kuolla ei lie uutta elämässä. Elää! ei lie uudempaa".

Kieli muuttuu - nuoret ei

Olen tänään tutustunut mielenkiintoiseen räppiartistiin McManeen, jonka sanomaa kuuntelin netissä. Kaski ensimmäistä biisii pisti ajattelemaan tosi vahvasti artistin sielunelämää: "Kuole huora kuole" ja "Vitun teinit". Löysin myös herkkää lyriikka kuten "Rakastan sinua". Kahdesta ensimmäisestä on noussut keskustelua. Keskustelupalstoilla teinit ovat vahvasti puolesta ja vastaan. Ehkä aikuisten parissa enemmän vastaan.

Sukelsin kauas omaan teini-ikääni: runokirjaan, johon kirjoitin enimmäkseen itse ja kirjasin niitä, jotka missäkin tunnetilassa vastasivat omaa tunnemaailmaani. Vieläkin muistan hyvin yhden, kun olin niin lohduttoman rakastunut ja petetty. Tämä toistui muuten usein. Runo kulki jotensakin näin: Tuuli mun luitani heiluttaa, mä tanssin tahtia yön, varo rakkaani vierellä vierahan. Saat tuntea kylmä on kuolleen käsi ja kylmä on kuolleen suu. Huh. Tänään olen paljon pohtinut teini-iän myrskyisää elämänvaihetta. Välillä lutusena kotona kotikissana, välillä mietiskellen, että kyllä ne sitten itkee kun mä olen kuollut.

Kieli muuttuu, ajat muuttuvat - eivät ainakaan helpommiksi - ja teini-iän kipuilu ei muutu miksikään sinällään. Kyllä teineillä on kasvussaan aikuisiksi haastetta kerrassaan ja vanhemmilla osuus siinä prosessissa potenssiin miljoona.

Tsemppiä Finnair

Palasin lauantaina Kiinasta ja jälleen kerran olin kaikin puolin niin tyytyväinen Finnairin palveluun. Kun astuu koneeseen, niin tunne on kuin kotiin olisi tullut. Olen matkustanut siellä sun täällä pian 50 vuotta. Kokemuksia on jos mistäkin lentoyhtiöstä. Tuoreimpana on muisto viime kesän Montrealin lennosta. Air Canada tajosi menomatkalla pelkkiä keksejä, makeisia, muffinseja, donitseja ja juomatarjoilukin oli aivan ala-arvoista. Pahinta oli että kohdalleni osui stuertti, joka oli ilmeisen kyllästynyt ehkä koko elämäänsä, työn lisäksi. Negatiivisia kokemuksia on paljon: Deltan (mennyt konkurssiin) käsittämätön piittaamattomuus kentälle jumittuneista matkustajistaan, Varigin (mennyt konkurssiin) olemattomasta palvelusta koneessa ja kohteen muuttumisesta aivan viime metreillä kentällä jne.

Olen kaiken kaikkiaan suomifani - ehkä se johtuu pitkälti siitä, että asuin vuoden jenkeissä. Minua erityisesti nipoo, se että jo pitkään erityisesti Hesarin asenne on kansallista lentoyhtiötämme kohtaan vain negatiivinen. Tämä Thaimaan härdeli, joka ei villeimmänkään mielikuvituksen mukaan ole Finskin vika, uutisoidaan siitä vinkkelistä, että mikä kaikki on pielessä Finskin päässä.

Olen ehdottomasti sitä mieltä että tässäkin tilanteessa (kuten tsunamikatastrofissakin) meidän Finnairimme tekee parhaansa - voisi tehdä jonkun kansainvälisen vertailunkin ja luulen että aika kärkipäässä olemme tämänkin katastrofin hoidossa.

Perustetaan profinski -kerho. Listataan kaikki asiat, jotka on koettu positiivisiksi. Voin aloittaa: suomalaista mielenlaatua ymmärtävä henkilökunta (Thai airwaysillä ällötti kun miehiä palvellessa oltiin niin äiteliä ja meille naisille tuskin hymyiltiin), kielitaitoisia (löytyy ruotsissa, englannissa, ranskassa, saksassa jne), pitkillä lennoilla 2 lämmintä ateriaa!!!!, "baariin" pistäytyessään tuntee itsensä tervetulleeksi ja henkilökunta on mielellään vuorovaikutuksessa ja mikä ihaninta yhteinen huumori löytyy helposti, pienten lasten kanssa matkustavia huomioidaan erityisesti, vessat pysyy siisteinä pitkilläkin lennoilla..... ja löytyy palvelua kentälläkin - menomatkalla Kiinaan ihana virkailija sanoi: kone ei tule täyteen, joten pistänpä väliinne tyhjän penkin - ihan kuin olisi förstissä matkustanu (vaikka siitä ei ole kokemusta:))

Jos sinulla on negatiivisia kokemuksia, minä en niistä halua kuulla paitsi jos kyseessä ei ole Finski. Minulla on agendana pelkät kehut!

Niin, niin siskoni on purseri, mutta jostain syystä kukaan koskaan koneessa ei ole huomannu, että taidatpa olla Eevan sisko. On meinaan sen verran tuota henkilökuntaa, että sukulaisuussuhteemme ei kilometrien päähän loista.

Espoon lapsikurjuus - vie vessapaperi lahjaksi viimeisenä koulu/päiväkotipäivänä

Sain juuri tiedotteen vapaaehtoisjärjestöltä http://koko-espoo.blogspot.com/, jossa kehotetaan lähettämään Espoon koulutoimelle viivottimia, kumeja, kyniä - käytetytkin kelpaavat. Meinasin tuolilta pudota. Että näin meillä Espoossa. On ihan mielettömän ylpeä olo espoolaisena! Miten tämä voi olla mahdollista. Eiköhän Suomessa ole paljon köyhempiä kuntia. Nyt pitää kerta kaikkiaan ottaa ns. lusikka kauniiseen käteen ja lähteä rahoja säästämään ihan toisesta suunnasta kuin lapsista.

On kyllä niin lyhytnäköistä toimintaa alkaa purkaa päivähoito ja koulujärjestelmäämme. Samaan aikaan televisio huutaa lastemme pahoinvoinnista ja lastenpsykiatrian hoitokustannusten, jonojen kasvusta. Hölmöläisten peitonjatkamismeininkiä koko homma.

Minä ehdotan, että jokainen vanhempi/oppilas/päiväkotilainen vie joululahjaksi kouluun/päiväkotiin rusettinauhalla varustetun vessapaperin. Näin voidaan julkisesti painostaa Espoon koulutoimea ja päivähoitoa.

Olen itse menossa toista kertaa Kiinaan vapaaehtoistyöhön kouluttamaan päiväkodin/koulun henkilökuntaan. Siellä halutaan mallia suomalaisesta upeasta kasvatus ja opetustyöstä. Kyllä hävettää kun takaraivossa pohtii nykyistä tilannetta, jossa näitä toimintoja ajetaan yhä alemmas.

Paluu todellisuuteen

No ne on sitten vaalit ohi. Se on vaan niin tässä elämässä, että toisilla on kurkut ja toisilla tillit. Sain 197 ääntä - kiitos kaikille minua äänestäneille. Varapaikka oli huulilla, mutta kun ei, niin ei. Tässä sitä nyt sitten pohtii polittista tulevaisuuttaan eli onko sitä. Äänimäärän suhteen tilanne on positiivinen, sillä se oli enemmän kuin viimeksi ensimmäisellä kerrallallani, jolloin sain 177 ääntä.

No äiti onnitteli - hyvä kun en päässyt. Poika soitti jo illalla ja oli kovasti empaattinen ja tuumasi, että eikö se kuitenkin ole parempi näin, kun sinulla on aina kiire. Itse olen sitä mieltä, että vaikka en kävisi töissä, niin jostain minä sen kiireen kehitän joka tapauksessa. Sitä paitsi, tuskin politiikassa on yhtään ihmistä, jolla ei olisi sormet vähän joka sopassa. Ei sille voi mitään, kun on vaan niin kiinnostunut monesta asiasta.

Pyrin aikoinaan oikikseen kaksi kertaa - ensimmäisellä kertaa sain enemmän pisteitä, kun toisella, jolloin kävin Pykälän kurssit ja istuin aamusta iltaan kirjastossa. Jotain johdatusta oli, että en sinne päässyt. Minulle ei olisi laisinkaan sopinut lukemissulkeiset tällaisena toiminnan ihmisenä. Sitä paitsi jo yhden lauseen mittaisen vuorosanan muistaminen eksaktisti tuottaa suunnattomia vaikeuksia ja tulee stressi. Höpöttämään omiani pystyn kyllä - ja se ei edes stressaa.

Joku käsikirjoitus on meikäläisen elämästäkin kirjoitettu. Ihaninta on se että tämä koko taival on yhtä aarteenmetsästystä ja matkaa itseen. Jos päädyn siihen, että politiikka ei ole mun juttu, niin ehkä alan virittäytyä tekemään tutkimusta... kirjaa...mahdollisuuksia on elämä täynnä. Pitää löytää kulloinkin se oma juttu.

Lapsen tukistaminen rikos - silpominen ok

Koska vihreänä uskon kierrätykseen, niin luinpa taas aamulla eilistä Hesaria. Yleisönosastolla oli nappiin osuva kirjoitus pienen pojan ympräileikkauksesta. Nelivuotiaan identiteetin vuoksi on tärkeää, että hänet silvotaan. Taannoin vanhemmat saivat tukistamisesta sakot. Jotain tässä nyt on pahasti pielessä. Ympärileikkaus tapahtui kaiken huipuksi paikallispuudutuksella ei edes narkoosissa. Ihan hirvittävää väkivaltaa verrattuna tukistamiseen.

Ymmärrän toki, että ympärileikkaus lapselle voidaan tehdä lääketieteellisistä syistä ja silloin niin kuin monessa muussakin toimenpiteessä on parempi, että se tehdään mahdollisimman varhain eli vielä kun se on "pikku nakki". Lähipiirissäni nuorelle miehelle tehtiin se varhaisteini-iässä ja toimenpidettä suunniteltaessa kirurgi sanoi suorin vartaloin: narkoosi. Kuitenkin kyseessä oli nuori mies, joka itse oli hakeutunut toimenpiteeseen.

Olen tutustunut mielenkiintoiseen blogiin http://www.projectmama.info/, jossa yhdessä kirjoituksessa käsiteltiin Jumalan asettamisesta syytteeseen. Tässä nyt olisi oiva kohta. Jos jollain ihmisellä on sellainen jumala, joka sallii lapsen silpomisen, niin se käy totaalisesti yli ymmärrykseni. Suomessa ihmisiä, myös lapsia tulisi kohdella tasavertaisesti sukupuoleen, rotuun, uskontoon ym katsomatta. Missä oli tämän pienen pojan tasvertaisuus. Hänen tahdostaan ei todellakaan ole kyse. Tahto on aikuisen taskussa ja aikuinen on velvollinen suojelemaan lastaan pahalta.

Olen niin pettynyt oikeusjärjestelmäämme, jollei se näin selkeässä tapauksessa ole lapsen puolella. Kukin tulkoon uskossaan autuaaksi. Jostain olen jopa saanut sen käsityksen, että kyseessä ei ole edes uskonto vaan vanha pinttynyt kulttuuriin liittyvä riitti. Tällä logiikalla tukistaminenkin on ok. Onhan meilläkin vanhoja sanontoja mm. "ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Niin , että mitenköhän tuon tukistamisen laita rikollisena tekona on - sehän on osa suomalaista identiteettiä!

Valtava vaalirahoitukseni

Sain juuri viestiä, jossa kehotettiin kaikkia vihreitä ehdokkaita olemaan avoimia vaalirahoituksensa suhteen. Itselläni on kokemus viime vaaleista, että tuskin yhdestäkään onnettomasta lappusesta, jonka postilaatikkoihin pudotin oli mitään hyötyä. Sain kuitenkin 177 ääntä, mikä oli aika hyvin ensikertalaisena. Uskon, että miltei aboriginaaliespoolaisena vuosien varrella on sekä työssä että vapaa-aikana kohdannut, niitä ihmisiä, jotka aidosti haluavat äänestää minua lähinnä siksi että tuntevat minut ja joilla on luottamus siihen, että täytän paikkani ja olen luottamuksen arvoinen. Yksi yhteisesite on ELVI:n tekemänä tehty ja se kustansi 25€. Mainostaminen televisiossa, radiossa ja lehdissä on niin kallista, että luotan noihin Vihreiden julisteisiin, jossa naamani näkyy, että äänestäjät minut sieltä blokkaavat. Toivottavasti.

Vaalibudjettini on siis seuraavanlainen - Espoon vihreiden kamppanjan maksu 80€, nettisivut 50€ vuodessa ja esite 25€. Sivut olin hankkimassa joka tapauksessa ja tämä blogihan on maksuton. Siinä siis koko budjetti. Joskus siis tosi halvalla saa jotain erinomaisen hyvää:)