Hyvinvointikeskuksia suunniteltaessa ja uudistusinnon huumassa tuntuu unohtuvan se, että myös vanhoissa rakenteissa ja sisällöissä on paljon hyvää, jota kannattaisi hyödyntää.
Tänään kun on mielen päällä hyvinvointialueiden tulevaisuus, niin ajattelin kirjoittaa näistä hajatelmista. Kun on vuosikausien kokemusta erikoissairaanhoidosta, aluevastuupuheterapeutin työstä, varhaiserityiskasvatuksesta ja kuntouttavasta puheterapeutin työstä sekä järjestötyöstä.
Itseäni kiinnostaa luonnollisesti, miten kehityksellinen kielihäiriö tulee huomioiduksi hyvinvointialueilla ja miten lapsi perheineen pääsee hoitopolulle, jossa tulee aidosti kohdatuksia ja kuulluksi. Kuntoutuminen perustuu aina laadukkaaseen diagnosointiin.
Miten lapset sitten saataisiin mahdollisimman varhain arviointeihin ja diagnosoitua. Tähän tulisi minusta erityisesti panostaa hyvinvointialueilla.
Ensimmäisenä tulee mieleen neuvola! Silläkin jo 100 v kehitystä takanaan. Neuvoloissa resurssit ovat vähentyneet. Lisäresurssoinnilla saataisiin uudelleen viritettyä ns. oma terveydenhoitaja perheelle -malli. Terveydenhoitajat ovat ammattilaisia, joiden osaaminen on todella paljon muuta kuin punnitus ja mittaaminen.
Itselläni 80-luvulla kokemusta Järnefeltistä, joka jo äidin otsaluun asennosta oli huolissaan miten äiti jaksaa. Opasti, neuvoi ja tuki. Jos oli huoli, sitä käsiteltiin. Ei pistetty kiireessä ulos ja sanottu ”seurataan”. Ja kun se huoli on, pienikin, se käsitellään ja tarvittaessa ohjataan asiantuntijalle.
Ollessani aluevastuupuheterapeuttina Espoossa meillä oli tapana kokoustaa kerran kuussa alueen neuvoloiden työntekijöiden kanssa. Käytiin läpi lapsia, joista heillä oli huoli. Keskusteltiin onko syytä ohjata puheterapeutille tai esimerkiksi psykologille tai muulle asiantuntijalle. Tämä johtui mm siitä, että oli ongelmasta riippumatta saatettiin ohjata ensin puheterapeutille. Olen aina ollut sitä mieltä, että seuranta ilman toimenpiteitä pitäisi kieltää
Lapset, joilla on kehityksellinen kielihäiriö ovat laaja ryhmä, joiden kielelliset vaikeudet ilmenevät eri tavoin. Ei ole mitään yhteneväistä ryhmää.
Kielihäiriön tutkiminen ja diagnosointi ei ole yksinkertaista ja helppoa. Siihen tarvitaan kuten käypähoidostakin ilmenee. Moniammatillinen tiimi. Kuinka monta sanaa lapsella on tai ymmärtääkö lapsi, ei siis riitä. Diagnoosiin tarvitaan aina mm kielellinen tutkimus.
Toki tulevissa perhekeskuksissa niin kuin nytkin pitäisi olla mahdollista (kun resurssit ovat riittävät) on sekä neuvolassa että varhaiskasvatuksessa osaamista ja ammattitaitoa tukea lapsen kehitystä ja kasvua. Myös he tarvitsevat moniammatillisen tiimin tukea työssään ja hyötyvät laadukkaasti tehdyistä tutkimuksista, joista selviää lapsen yksilölliset haasteet.
Hyvinvointialueita suunniteltaessa neuvoisin ottamaan esimerkiksi kielihäiriön kohdalla käypähoidon osviitaksi miten edetä näiden lasten ja perheiden hoitopolkua suunniteltaessa. Viime vuosina tutkimukset, diagnosointi ovat toteutuneet ennemminkin myöhään kuin varhain ja aivan liian moni on ”ei-tapahdu-mitään” -seurannassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti