Kiina 2007-2009

Yhteisöllinen kuntoutus ja sen kehittäminen
Huilingin päiväkodissa ja koulussa 2007-2009
Guangzhou, Kiina

Hannele Merikoski, FM, puheterapeutti ja työnohjaaja


Taustaa ja projektin tavoitteet

Ensimmäistä käyntiämme edelsi suomalaisryhmän käynti Huilingissa vuonna 2006. Ryhmän kanssa oltiin tiiviissä yhteistyössä seuraavaa käyntiä suunniteltaessa. Lisäksi Guangzhousta, Huiling keskuksesta kävi vierailijoita tutustumassa suomalaiseen erityishuoltoon.

Päätavoitteena puheterapeuttisesta näkökulmasta on vuorovaikutuksen tukeminen mm. puhetta tukevin ja korvaavin kommunikointikeinoin (AAC – Augmentative and Alternative Communication). Tavoitteena on myös, että vuorovaikutuksen tukemiseen liittyvä tietotaito vähitellen jäisi Huilingin omaksi asiantuntijuudeksi.

Vuoden 2007 koulutus

Ensimmäinen koulutusjakso sisälsi paljon tutustumista ja todella monia kohtaamisia. Edellisen ryhmän ehdotuksesta jakaannuimme eri ryhmiin. Omaksi vastuualueekseni muodostui Huilingin integroitu päiväkoti. Pääpaino oli päiväkodissa tapahtuvassa koulutuksessa. Koulutuksen sisältö oli hyvin käytännönläheinen. Käytännössä harjoiteltiin erilaisten puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen käyttöä. Harjoittelimme erilaisten tuokioiden pitämistä: suujumppaa, Nopeaa piirroskuvakommunikointia,

reaaliaikaista piirtämistä, viittomia ja sadutusta.

Kurssilaiset olivat innokkaasti mukana. Mallista oppiminen on helppoa mutta soveltaminen ei. Päivähoitomallissa vahvuuksia ovat toiminnallisuus ja ilo. Pedagogiset tavoitteet uskotaan saavutettavan vain eksplisiittisesti. Niinpä jo pienetkin istuvat pulpeteissaan ja opettajan johdolla toistavat kuorossa. Erityislasten integrointi on pääasiassa fyysistä – ovat mukana joissakin toiminnoissa ja sielläkin niin, että avustava aikuinen työntää, vetää ja taputtelee. Erityislapsi on esim. opetustilanteessa ilman kirjaa. Päivittäisissä toiminnoissa tuetaan passiiviseksi oppimista mm. pukemalla vaatteet ilman lapsen minkäänlaista osallistumista. Lapsille, joilla kontaktissa olo on vaikeaa järjestetään tehtäviä pulpetissa katse päin seinää.

Kouluttajana ja työnohjaajana haasteita ovat mm. autismidiagnoosin käyttö kaikille, joilla on haasteita kehityksessään. Yhteisöllinen kuntoutus ei toki ole diagnoosikeskeinen vaan päinvastoin mutta perustuu hyvään yksilön tuntemukseen. Ammatillinen kirjo on myös kohtuullisen kirjava ja siitä on vaikea saada selvää.

Vuoden 2008 koulutus

Seuraavan jakson toivoimme sisältävän pääasiassa työryhmätyöskentelyä. Oman ryhmäni muodostivat nyt koulun ja päiväkodin henkilökunta. Tavoitteena oli ottaa mukaeltuna käyttöön Espoon Kahvakeskuksen kehittämä Viiden portaan videoanalyysi – Hyvin pian analyysi sai uuden nimen ”Ipu Ipu Analyses” eli kiinaksi ”askel askeleelta”.

Päivät olivat pitkiä ja raskaita tällä jaksolla mutta ryhmät työskentelivät innokkaasti ja väsymättä. Koulutuksen sisältönä videoanalyysia varten olivat pääteemat:
• Fyysinen ympäristö – miltä lapsi näyttää, minkälainen ympäristö, minkälaiset kuvat jne
• Sisältö – sisäinen motivaatio, onko lapsi aiheesta kiinnostunut, minkälaisia tavoitteita mm. pedagogiset tavoitteet
• Vuorovaikutuksen tasapaino – tekeekö lapsi aloitteita, keskustelevatko lapset keskenään, minkälaisia puheenvuoroja aikuiset käyttää, kuinka paljon suoria kysymyksiä ja käyttäytymisen ohjaamista

Kurssilaiset omaksuivat perusasioiden näkemistä videoanalyysissä ja tavoitteeksi asetettu videoanalyysin aloittaminen Huilingissa toteutui. Sovittiin, että sekä koulun että päiväkodin henkilökunta videoivat toimintaansa ja analysoivat niitä em. kolmen osa-aaslueen mukaisesti

Vuoden aikana sain sovitut videot (3kpl) ja niihin liittyvät analyysit. Kurssilaiset kykenivät löytämään erityisen hyvin esimerkiksi tavoitteet. Videoissa näkyi paljonkin muutosta, vaikka pääosiltaan noudattivat opittuja opetuksen malleja. Opetukseen oli lisätty toimintaa ja pyritty tukemaan lasten tekemiä aloitteita.


Vuoden 2009 koulutus

Harjoitusanalyysit onnistuivat tavoitteiden mukaisesti. Seuraavan koulutusjakson tavoitteena oli paneutua syvemmin analysoinnin tekoon työryhmätyöskentelynä. Huilingia oli pyydetti valitsemaan avainhenkilöitä koulutukseen joita oli 7-10 viikon aikana. Ihmisten vaihtuvuus on hankala asia ja tällä jaksolla pyrittiin ratkaisemaan tätä ongelmaa niin että kurssin lopuksi valittiin kolme avainhenkilöä, joiden vastuulla on koulun ja päiväkodin henkilökunnan opastus käyttämällä videoanalyysia. Kurssin lopulla pääsimme vaiheeseen, jossa pitäisi ratkaista suuri kysymys Miten?. Eli analyysin teko useiden harjoitusanalyysien jälkeen sujuu jo, mutta työskentelyä sen suhteen, miten analyysissa havaitut asiat ratkaistaan, tarvitaan vielä lisäkoulutusta.

Tämän vuoden tavoitteena on, että avainhenkilöt yhdessä tekevät kahden tiimin kanssa videoanalyysit ja analyysi toistetaan kaksi kertaa. Ensimmäiset tulevat ennen vuoden loppua ja seuranta-analyysit maaliskuun 2010 loppuun mennessä.

Jatkossa

Seuraavan jakson tavoitteita on perehtyä Miten –kysymykseen. Alussa käytyjä puhetta tukevia ja korvaavia keinoja arjessa käydään uudelleen ja laaja-alaisemmin läpi. Koulutus toteutuu jälleen työryhmätyöskentelynä, jossa avainhenkilöiden lisäksi on 3-6 aktiivia toimijaa Huilingkeskuksesta.

Työskentely Huiling keskuksen henkilökunnan kanssa on ollut ihmeellinen ja voimaannuttava kokemus. Erityisesti ihastelee henkilökunnan tarmoa, sitkeyttä ja työniloa. Kaikki mitä on luvattu toteutuu ja esimerkiksi videoanalyysin toimivuuden kannalta sitoutuminen on oleellinen kysymys. Samoin oma sisäinen motivaatio ja tahtotila kehittyä työssään.

30v risat Helsingin Yliopistoa - yksi oppimishistoria

Se oli vuonna 1977, kun innokkaana opiskelijana aloitin Fonetiikka-B linjalla Helsingin yliopiston Fonetiikan laitoksella. Ehdin olemaan kokonaisen syyslukukauden kokopäiväopiskelija. Sitten alkoi seurustelu, kihlaus ja muutettiin yhteen sekä avioliitto. Vuoden -78 aloitin myös kokopäiväisen työn. Väliin tuliin pari ihanaa poikalasta -82 ja 85 ja niihin kuuluvat äitiyslomat. Opiskelu tuli hoidettua vasemmalla kädellä - välillä ei silläkään.

Avioerosta -87 oli se valtava hyöty, että oli pakko valmistua. Tutkintovaatimukset olivat tietenkin muuttuneet, mutta kaikenlaisten kommervenkkien jälkeen sain opiskelun saatettua loppuun vanhoilla vaatimuksilla, eli HuK + vuoden kliininen harjoittelu. Koska olen syntynyt onnellisten tähtien alla sain kuin sainkin suorittaa sen unelmieni paikassa: Lastenlinnassa. Sille tielle jäin 10 vuodeksi. Unelmaopiskelupaikka muuttui unelmatyöpaikaksi. Lastenlinnan työn ohella aloitin myös itsenäisen ammatinharjoittajan uran Lasten Terapiakeskus Terapeijassa. Nuorena jaksaa - varsinkin kun elintaso asuntolainoineen ei jotenkin hoitunut pelkällä Linnan palkalla. Lapsia terapoin iltaisin ja viikonloppuisin. Ihanat vanhempani tukivat ja lapsilla oli aina maailman paras hoitopaikka.

Vuonna -98 aloimme rakkaan ystäväni ja kollegani kanssa puuhailla tutkimusta. Alunperin ajatuksena, että teemme sitä ihan omaksi iloksemme. Jotenkin siitä vaan sitten muodostui eriskummallisen ihana matka, prosessi, josta kummatkin nautimme suunnattomasti (Gradu löytyy Papunetin sivuilta nimellä "Se on nyt mun vuoro" Aikuisen ja lapsen välinen vuorovaikutus puhetta tukevan ja korvaavan kommunikoinnin perustana päiväkodin ryhmätuokioissa .

Gradu siis tehtiin ja se hyväksyttiin 2006. Pientä painostusta ilmassa aloin tutkinnonuudistuksen vellotessa yliopistolla elämäni suurimpaan ja hankalimpaan prosessiin pari vuotta sitten. Olisi kuitenkin kiva saada ne maisterin paperit. Ensin piti tietysti anoa uudelleen opinto-oikeutta. Kun en ollut ilmoittautunut läsnä tai poissaolevaksi. Suurimmaksi ongelmaksi muotoitui, että olin hukannut aiemman opintokirjan ja "uudessa" oli vain merkintä HuK:in ja kliinisen kurssin suorittamisesta.

Suuntasin päärakennuksen opintotoimistoon. Ensimmäiseksi mukava virkailija ohjasi minut kahvioon, jossa kassalla maksoin monistemaksun. Takaisin officeen, jossa sitten printattiin opintosuoriteote. Täytin opintoanomuskaavakkeen ja minut ohjattiin yläkertaan pudottamaanse humanististen tieteiden oven postilaatikosta sisään. Kului viikko, postista tuli ilmoitus, että läpyskä oli tullut väärään paikkaan. Pitää mennä käyttäytymistieteellisen. No sinne, jossa ensimmäiseksi sanottiin, että kuuluisi mennä humanistiseen tiedekuntaan - pienehkön ärsyyntymisen ja nuoren virkailijan "luulis jo että tohon ikään mennessä ois valmistunu" kommentin jälkeen oikea läpyskä ja oikea paikka.

Taas kului viikko ja tuli ilmoitus, että pitää mennä maksulapun kanssa joko päärakennukseen tai Viikin toimipisteeseen, joka on auki 9-14 tai jotain. Toimistoon päästyäni ovessa ilmoitus: tänään poikkeuksellisesti aukeaa kello 12.00. No pientä shoppailua ja takaisin toimistoon. Nuori virkailija yrittää epätoivoisesti saada minua koneeseen - ei onnistu. Parin soiton jälkeen joku "Akseli" lopulta sai minut koneeseen. Tyttö pyytää opintokorttia, annan kirjani, jota hän katsoo hetken totaalisen ihmetyksen vallassa "Mikä tämä on?". Kerron, hän laittaa pienen läsnäolotarran etusivulle ja sanoo, että saahan sillä alennusta VR:ltä - no ei saa, mutta kaunis ajatus:)

Sitten seuraava ponnistus. Kielikeskus - voi taivas! En todellakaan tiedä, kuinka paljon siellä juoksentelin, mutta oli kyllä ahdistus ja burn out lähellä. Minulla ei ole mitään suoritteita, koska niitä ei ole kirjattu tietokoneelle. !977 suoritettua latinan pro exercitiota ei ole siis suoritettu - eikä mitään muutakaan - ainoa vaihtoehto on suorittaa kaikki ihan uusiksi. Ja siitä se sitten alkoi - kieliopiskelut! Ihana ohjaajani nauroi itsensä varmaan kipeäksi kun totesi minulle, että "eihän sen kielitoimiston virkailijan äitikään ollut syntynyt kun sinä olet latinasi suorittanut).

Ensin ruotsi. Ensimmäinen kirjallinen - en edes päässyt läpi. Ruotsinkielisen asiakkaani äiti tuumas, että mitä enemmän puhuu ruotsia suomenruotsalaisten kanssa, sitä enemmän kielioppi kärsii. Juu huomasin. Aikoinaan puhdas virheetön laudatur ruotsista (jolloin en suutani ruotsiksi avannut) oli historiaa. Toisaalta ammattisanasto - kielenjänne yms olivat totaalisesti hukassa. No sitkeää yritystä, toisella kerralla toimi. Pääsin suulliseen haastatteluun, jossa mm. haukuin ruotsinkielisen keilihäiriökirjan vuodelta anno dominoo hyvin suorin sanoin. Esseen kirjoitin tarjolla olevista artikkeleista - siitä, joka sattui olemaan omani. Mielenkiintoinen prosessi ja ole tyytyväinen, että nyt suullinen osaaminen on parempaa kuin kirjallinen.

Sitten englanti. Yritin vikistä, että on tässä tullut tehtyä abstrakteja kansaivälisiin konferensseihin ja pidetty trational platform esityksiä. Ja ylioppilaspaperitkin olen aikoinaan saanut Texasista. Juu, ei. Mikään ei käy. Ensin piti kirjoittaa essee. Miltä ylioppilaskirjoitukset tuntui, miltä opiskelun aloitus tuntuu ja mitä mieltä olet yliopiston pääsykokeista. Kirjoittelin 30v takaisista tunnoista kirjoituksissa ja mietin pääsykoekäytäntöjä. Lehtori soitti, että saako käyttää tekstiä, johonkin tutkimukseen. Tässä vaiheessa, tein kaikkea lähinnä huvittuneen kiinnostuneena. Kuinka pitkälle yliopisto vanhaa kyykyttää!! Ja se kyykytti. Seuraavaksi oli artikkelin referointi - ihan hyödyllinen työ -oikeasti. Ja voi taivas, kuvittelin, että haastattelujuttu on ihan piece of cake, mutta ei. Piti löytää itselleen pari ja valita aihe. "Talking Pictures" kuulosti mukavalta ja sain parikseni samassa tilanteessa olevan miesopiskelija. Hieman meni pullat väärään kurkkuun, kun tajusin että kyseessä ei todellakaan ole kuvien käyttö vuorovaikutuksessa, vaan elokuvan historia. Luin hulluna artikkelia ja yritin päntätä vuosilukuja ja saada jotain käsitystä elokuvahistorian myrskyisistä alkuvaiheista. Mielenkiintoinen parihaastattelu - ei kauaa kestänyt, tuumasivat, että voitte jatkaa keskenänne keskustelua. Emme jatkaneet. Haastattelukokeen odotushuoneessa oli Marianne karkkeja. Huh englanti suoritettu!

Ja koska minusta siis oli tulossa maisteri ihan uusien vaatimusten mukaisesti, piti suorittaa vielä TVT. Tässä kohtaa meinasi kyllä usko mennä. Ohjaajani tuumasi, että se on ihan helppo juttu sulle, kun osaat ja olet käyttänyt tietokonetta. Juu, mutta en yliopistolla ja tuntu, että pitäis osata jopa rakentaa niitä. Ja vielä pahuksen PuuCeeta koko homma. Näyttökoe oli kyllä ihan kauhea. Mitä teet jos yliopiston työasema on ollut käytteetön 20min. Mitä väliä - mä en sinne mene. Miten saat printattua johonkin Porthanian kerrokseen jotain. Ihan kaikkea jonninjoutavaa MINULLE, tietysti jos olisin nuori opiskelija, niin ilmeisen hyödyllinen juttu. Fiksuja tehtäviä oli mm. liittyen exceliin, kuvien pakkaamiseen, tiedostojen luomiseen ja hakemiseen jne. Suunnattoman jännityksen ja ponnistelujen jälkeen homma tehty. AAAH.

Meidän laitoksen - puhetieteiden porukat - olivat kaiken aikaa ihan kartalla, vaikka oli valtavaa myllerrystä meneillään. Kun vanhoja suorituksia kuten approja piti muuttaa - yhdeltäkin laitokselta tuli kommentti "Minä nyt en ymmärrä mitä pitäisi muuntaa ja miksi" - Ooh en minäkään, mutta lopulta kaikki sitten saatiin muunnettua.

Pisteitä 358+TVT kun maisterin tutkintoon tarvitaan 300. Jäi siis varalle. Paitsi vaan. että varmaan vanhenevat, kun tämän uuden tutkinnomuutoksen tultua voimaan, myös vanhenemissäännöt muuttuivat - huonompaan suuntaan - tietysti.

Pieni ryppy oli vielä loppumetreillä. Oli ihan pakko toimittaa kopio alkuperäisestä Huk todistuksesta. Onneksi löytyi.

Pitkä tie ja suuri vaiva - ei näy palkkakukkarossa, mutta kyllä tuntuu hyvältä. Vaikeuksin kautta onneen. Hieno pahvikansio tuli postissa syyskuussa.

Hyvän ystäväni opettaja sanoi: "Ei kukaan tule kysymään sinulta kuinka pitkään siihen meni vaan miten sen teit ". Todella ihmettelen itsekin!