tiistai 30. syyskuuta 2008

Kuka olen

Vanhempani ovat kotoisin länsi-Suomesta. Isä Raumalta, jossa minäkin olen syntynyt ja äitini Turusta. Perhe siirtyi vähitellen kohti Helsinkiä. Asuimme Raumalla, Turussa, Salossa (jossa pikku-siskoni Eeva syntyi). Helsingissä asuimme nelisen vuotta. Kansakoulun kävin Kylänevan kansakoulussa. Olen saanut elää ihanan lapsuuden siinä suhteessa, että äitini on ammatiltaan kotiäiti, nyttemmin lapsenlapsilleen ihana ja korvaamaton koti-Mamma.

Olen pienestä saakka ollut oma-aloitteinen ja toimeen tarttuva. Harrastuksiin hakeuduin itse. Pienenä taitoluisteluun ja partioon. Teini-iässä Judoon, Jazz-tanssiin ja milloin mihinkin. Samanlainen olen aikuisenakin. Harrastuksia riittää: puutarhanhoito, viljely, sienestys, marjastus, laskettelu, vesijuoksu, snorklaus, purjehdus, keramiikka ja viimeisenä hauskuutena Pilates. Ajankohdan ja fiiliksen pohjalta joku on aina ylitse muiden.

Helsingistä muutimme Espooseen, Karakallioon ja sitten Laaksolahteen oppikoulun alkaessa eli yli 40v sitten. Oppikouluun pyrin Mannerheimintien yhteiskouluun ja siellä kävin myös lukion ja pääsin ylioppilaaksi 1976. Välillä vietin kokemusrikkaan vuoden Texasissa, Abilinessa, joka oli pieni kaupunki, hyvin asenteellinen ja uskovainen yhteisö. Tuon vuoden jälkeen aloin arvostaa omaa kotimaatani ja Suomea ehkä nuorena yltiöpäisestikin.

Ylioppilaaksitulon jälkeen vietin välivuoden töissä Finboardissa, suomalainen kartonkifirma ja nimikkeenäni oli ”sihteerikirjeenvaihtaja”. Tuohon maailman aikaan työsaanti kouluttamattomana oli suhteellisen helppoa, varsinkin kun oli kielitaitoinen ja käynyt konekirjoituskurssit.

1977 aloitin pitkän ja hartaan opiskelun Helsingin yliopistossa puheterapeutiksi. Menin naimisiin koulukaverini kanssa. Saimme kaksi ihanaa poikaa. Olin opiskeluajan kokopäivätöissä lähinnä Espoossa: hotellin vastaanottovirkailijana ja erilaisissa sihteerin tehtävissä, oppaana ja erityisopettaja. Nuorena solmittu avioliitto kariutui ja mieheni irtisanoitui isän tehtävästään. Tässä kohtaa oli pakko valmistua ja työni lasten kuntoutuksen parissa alkoi ihannoimassani Lastenlinnassa. Olimme ensin asuneet Otaniemen opiskelijakämpässä ja esikoisen ollessa pieni muutimme Espoon Kirkkojärvelle, jossa asuimme 16 vuotta

Olen kiitollinen elämästäni yksinnauttijana. Vaikka vaikeuksia ja vastoinkäymisiä on ollutkin, olen kokenut että kasvattajana olen ollut onnellisessa asemassa: minun lapseni, vastuuni ja päätökseni ja toisaalta tänä päivänä minun ylpeyteni. Toki ilman ystäviä, naapureita ja ennen kaikkea isovanhempia, emme varmaankaan olisi selvinneet näin tähän päivään.

Kirkkojärvellä 16 vuotta. Siellä on poikieni juuret. Samojen hiekkalaatikkokavereiden kanssa on menty jopa armeijaan. Vaikka muutimme Latokaskeen 10 vuotta sitten sama porukka pyörii edelleen yhdessä. Sieltä edelleen omat hyvät ystävät, joiden kanssa ajan saatossa, ei mikään ole koskaan kesken.

Elämäni tänään
Olen elämääni tyytyväinen espoolainen, keski-ikäinen nainen. Kahdenkymmenen yksinnauttijaäitiyden jälkeen olen löytänyt elämänkumppanin, jonka kanssa nautin erityisesti arjen jakamisesta. yhteisestä tekemisestä, joutenolon hetkistä esimerkiksi huljussa tähtitaivaan alla joen rannassa tai soutelusta kauniilla Päijänteellä.
Lapseni ovat löytämässä paikkaansa yhteiskunnassa. Huoli ja ikävä on kuitenkin jokapäiväistä. Äitini on elämäni kiintotähti – nainen, jota eniten elämässäni arvostan. Vanhemmiltani olen kasvatuksessa saanut arvot, jotka ovat elämässä kantaneet hankalien paikkojenkin yli. Isän, turvallisen aina valmiina tulemaan apuun, ikävä ei häviä koskaan.

Talar du svenska?

Jag har varit flera år i tvåspråkig skapande keramik grupp. Igår när jag sade att ni kan gärna rösta mig, frågade en dam, att kan jag svenska. Juu visst, svarade jag.

När jag var i skolan över trettio år sen svenska var så kallad "pakkopulla". Jag var en bra student och i student examen hade Laudatur med inget fel. Men kunde inte tala svenska. Nr jag började jobba på Finnboard svensk var firmas språk och jag bestämde mig att jag måste börja prata svenska på jobbet. Dessutom jag tog en risk och gifte mig med en finlands svensk. Hans far var svenskspråkig.

När jag började inte bry mig om grammatik - att prata svenska var så mycket roligare och lättare. En av mina finlands svenska kamrater sade, att vet du din grammatik är ju hemskt - du har ingen aning när det skulle vara en eller ett etc "MEN DET GÖR INGENTING, HANNELE". Tack för det kära vänn.

Jag har varit frlera gångar i Sverige. Annars går det bra men jag har svårigheter när någon talar till expempel Göteborgiska - det är lite för mycket och jag gärnä talar engelska där.

Det finns en sak jag har alltid undrat: när jag börjar tala svenska, det är mest dels så att finlands svenska byter till finska. Är det därför att man vill inte lyssna dålig svenska eller är det så obekvämt? Vet inte. Kanske ni kan hjälpa mig förstå det.

Det är så viktigt att vi har bra lärarna i skolor. Att studera olika språk måste vara motiverande. Jag också tror att det måste vara eget val. Min lärare var en fin dam och jag tackar mest henne för mitt svenska kunskaper men kanske det kunde ha varit mera motiverande utan "leikkimielistä tukistusta letistä" när jag hade grammatik fel stående bredvid "pulpetti". Sånt var skolan dåtiden

Pieni askel ihmiskunnalle - iso askel minulle

Nyt se sitten tapahtuu: tämä sähköisen päiväkirjan pito. Ja kuten uusi yleensä, on tämäkin niin innostavaa ja uutta. Tunsin tähän pakonomaista tarvetta, kun pitkän pohdinnan tuloksena totesin, että näitä kunnallisvaaleja ilmeisesti käydään paljolti myös verkossa. Ekologinen ratkaisu sinänsä, kun en usko muutenkaan kaikenmaailman lappujen jakamiseen postilaatikoihin. Toisaalta julisteisiin tienvarsiin ja lehtimainoksiin, ei kerta kaikkiaan ole 0-budjetilla varaa. Eli siinä tuli tuo vaalirahoitusasiakin hoidettua.

Ihana esikoiseni on tutustuttanut minut tähän blogimaailmaan. Allergisena englanninkielen vahvaan otteeseen kielemme köyhdyttäjänä, käyttäisin mieluummin sanaa: päiväkirja. Huomasin, että jotkut muutkin tekevät näin. Päiväkirjassani kerron mielipiteitäni asioista - suoraan ja rehellisesti. Kerron myös kuka olen ja mistä tulen - ehkä myös unelmistani ja siitä minne olen menossa.

Mielelläni soisin, että päiväkirjani olisi mahdollisimman vuorovaikutteinen. Jos mielipiteeni ärsyttävät ja olet sitä mieltä, että "miten joku voi ajatella noin" niin otapa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, sillä voin ajatella niin, kun en paremmasta tiedä - mikään ei ole niin innostavaa kuin keskustelu ja toisinaan väittely on suurta nautintoa.