Vanhemmuus ja lastenkasvatus (tai kasvun tukeminen paremminkin) ja opettaminen sekä kuntouttaminen vaativat huikeaa osaamista ja taitamista. Lapsen maailman ymmärtäminen ja sen valossa päätyminen ratkaisuihin, jotka ihan oikeasti ovat lapsen parhaaksi, on hyvin haasteellista. Maailman sivu on ollut erilaisia guruja. Suuria Syyllistäjiä, jotka saattavat ihan hyvää tarkoittaen tuomita asioita, joista eivät mitään tiedä. Tuntematonta on vaarallista tuomita.
Kun omat lapseni olivat pieniä syyllistyin milloin mistäkin. Yksi esimerkki oli lelut. Lehdissä , lastenkasvatusopuksissa ja televisiossa paasattiin siitä, että kyllä lelut ovat pahasta. Ihan pitäisi olla vaan palikoita tai korkeintaan puuleluja. Meillä oli pyykkikopat täynnä duploja ja legoja. Vähitellen tuli uskomaton vimma kerätä Masters of The Universe -ukkoja. Kummitätikin tiesi, mitkä Masterit olivat jo hallussa Ja leluhulluin olin tietysti minä. Pikkuiset pojat repivät minua ulos Stor och Litenistä ja halusivat takaisin laivaan ja hyttiin leikkimään laivaa pyöreän ikkunan luo. Hämmennyksen vallassa luin usein yleisönosaston keskusteluja, missä yksi ja toinen valistunut kansalainen ja asiantuntijakin avautui huolesta, kuinka lapset ei enää ymmärrä mitään käpylehmien päälle.
Onneksi minulla on viisaita ystäviä. Kerran mökillä eräs toimintaterapeuttiystäväni, joka oli erityisen vihkiytynyt leikkiin ja sen tutkimiseen valaisi minua ja antoi synninpäästön leluhullulle äidille. Hän oli pitkin aamua seurannut poikien Masters leikkiä ja analysoinnut sitä. Liikuttuneena hän kertoi kuinka ihanaa oli seurata miten lapset rakensivat leikkinsä. Miten hyvä ja paha taistelivat ja kuinka hyvä sitten voitti. Samaisen toimintaterapeutin kanssa teimme myös sen viikonlopun aikana käpylehmiä. Viimein minäkin sain tuntuman siihen Suurten Syyllistäjien käpylehmäelämään. Ja olihan se hauskaa ja kyllä me kaikki tykkäsimme käpylehmistä. Myös Masters of the Universe -hahmot, jotka kummasti liitettiin leikkiin! "Tää ois niin kun tän kotieläin!"
Kun asiantuntijat yksioikoisesti lausuvat, että digielämä on pahasta lapselle ja lapsen kasvulle, syyllistetään vanhempia vahvasti. Asiantuntijoilla on useimiten hyvin kapealainen kuva pelaamisesta, mutta ei kaikesta siitä muusta, mitä teknologia mahdollistaa. Oma osaaminen rajoittuu ehkä puhelimeen, sähköpostiin ja yksinkertaisten voimapisteiden tekemiseen sekä googlettamiseen. Kasvatuksen ja yleensä lasten elämään vaikuttavien asiantuntijoiden velvollisuus on tutustua ja opetella digimaailmaa. Ei voi sano, että minä en noista tietokoneista perusta. Ja jos ei oikeasti ole perehtynyt eikä aio perehtyä, niin on kyllä väärin asiantuntijaviitta hartioilla antaa tuomioita. Tietotekniikan mahdollisuudet ovat rajattomat niin pahassa kuin hyvässä. Aikuisten tehtävä on viitoittaa sellainen tie, joka mahdollistaa vuorovaikutuksen ja luovuuden tietotekniikan avulla. Me mahdollistamme myös tietotekniikan turvallisen hyödyntämisen, jos me kehitämme itseämme osaaviksi aikuisiksi.
Jos tietotekniikan hyödyntämistä, sen mahdollisuuksia vuorovaikutuksen lisäämiseen, porukassa tekemiseen, upeaan luovuuteen ja ennen kaikkea ilon ja ihmeen jakamiseen, ei nähdä tämän ajan mahdollisuudeksi, on se kovasti surullista. Viikonloppuna oli Turussa valatakunnalliset lastentarhanopettajaliiton päivät. Oma aiheeni oli "iPad ja kosketuksen ihme varhaiskasvatuksessa". Aihe innoitti 300 kuulijaa saliin. Toivon, että tavoitteeni siitä, että tietotekniikka on tämän päivän lapsille arkipäivää, mutta sisällöllisesti esimerkiksi varhaiskasvatuksen asiantuntijat ovat suuren ja uuden äärellä. Toivon, että kipinä tablettiin tarttumiseen on sytytetty. Ja että se nähtäisiin eräänlaisena värikynänä. Kyllähän värit tuo mustavalkoiseen elämään ihan toisen tunnelman. Ja oikeasti mikä sen hienompaa kuin saada vaikka käpylehmät puhumaan ja liikkumaan ihan omassa elokuvassa! Ja todellakin jos joku sanoo, että pelaamisesta on haittaa, kuvastaa vaan sanojan omaa kapea-alaista ja rajallista näkemystä tämän päivän teknologiasta ja epäuskoa siihen, että aikuisella olisi mahdollisuutta vaikuttaa lapsen digielämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti