tiistai 30. syyskuuta 2008

Pieni askel ihmiskunnalle - iso askel minulle

Nyt se sitten tapahtuu: tämä sähköisen päiväkirjan pito. Ja kuten uusi yleensä, on tämäkin niin innostavaa ja uutta. Tunsin tähän pakonomaista tarvetta, kun pitkän pohdinnan tuloksena totesin, että näitä kunnallisvaaleja ilmeisesti käydään paljolti myös verkossa. Ekologinen ratkaisu sinänsä, kun en usko muutenkaan kaikenmaailman lappujen jakamiseen postilaatikoihin. Toisaalta julisteisiin tienvarsiin ja lehtimainoksiin, ei kerta kaikkiaan ole 0-budjetilla varaa. Eli siinä tuli tuo vaalirahoitusasiakin hoidettua.

Ihana esikoiseni on tutustuttanut minut tähän blogimaailmaan. Allergisena englanninkielen vahvaan otteeseen kielemme köyhdyttäjänä, käyttäisin mieluummin sanaa: päiväkirja. Huomasin, että jotkut muutkin tekevät näin. Päiväkirjassani kerron mielipiteitäni asioista - suoraan ja rehellisesti. Kerron myös kuka olen ja mistä tulen - ehkä myös unelmistani ja siitä minne olen menossa.

Mielelläni soisin, että päiväkirjani olisi mahdollisimman vuorovaikutteinen. Jos mielipiteeni ärsyttävät ja olet sitä mieltä, että "miten joku voi ajatella noin" niin otapa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse, sillä voin ajatella niin, kun en paremmasta tiedä - mikään ei ole niin innostavaa kuin keskustelu ja toisinaan väittely on suurta nautintoa.

Ei kommentteja: