tiistai 30. syyskuuta 2008

Kuka olen

Vanhempani ovat kotoisin länsi-Suomesta. Isä Raumalta, jossa minäkin olen syntynyt ja äitini Turusta. Perhe siirtyi vähitellen kohti Helsinkiä. Asuimme Raumalla, Turussa, Salossa (jossa pikku-siskoni Eeva syntyi). Helsingissä asuimme nelisen vuotta. Kansakoulun kävin Kylänevan kansakoulussa. Olen saanut elää ihanan lapsuuden siinä suhteessa, että äitini on ammatiltaan kotiäiti, nyttemmin lapsenlapsilleen ihana ja korvaamaton koti-Mamma.

Olen pienestä saakka ollut oma-aloitteinen ja toimeen tarttuva. Harrastuksiin hakeuduin itse. Pienenä taitoluisteluun ja partioon. Teini-iässä Judoon, Jazz-tanssiin ja milloin mihinkin. Samanlainen olen aikuisenakin. Harrastuksia riittää: puutarhanhoito, viljely, sienestys, marjastus, laskettelu, vesijuoksu, snorklaus, purjehdus, keramiikka ja viimeisenä hauskuutena Pilates. Ajankohdan ja fiiliksen pohjalta joku on aina ylitse muiden.

Helsingistä muutimme Espooseen, Karakallioon ja sitten Laaksolahteen oppikoulun alkaessa eli yli 40v sitten. Oppikouluun pyrin Mannerheimintien yhteiskouluun ja siellä kävin myös lukion ja pääsin ylioppilaaksi 1976. Välillä vietin kokemusrikkaan vuoden Texasissa, Abilinessa, joka oli pieni kaupunki, hyvin asenteellinen ja uskovainen yhteisö. Tuon vuoden jälkeen aloin arvostaa omaa kotimaatani ja Suomea ehkä nuorena yltiöpäisestikin.

Ylioppilaaksitulon jälkeen vietin välivuoden töissä Finboardissa, suomalainen kartonkifirma ja nimikkeenäni oli ”sihteerikirjeenvaihtaja”. Tuohon maailman aikaan työsaanti kouluttamattomana oli suhteellisen helppoa, varsinkin kun oli kielitaitoinen ja käynyt konekirjoituskurssit.

1977 aloitin pitkän ja hartaan opiskelun Helsingin yliopistossa puheterapeutiksi. Menin naimisiin koulukaverini kanssa. Saimme kaksi ihanaa poikaa. Olin opiskeluajan kokopäivätöissä lähinnä Espoossa: hotellin vastaanottovirkailijana ja erilaisissa sihteerin tehtävissä, oppaana ja erityisopettaja. Nuorena solmittu avioliitto kariutui ja mieheni irtisanoitui isän tehtävästään. Tässä kohtaa oli pakko valmistua ja työni lasten kuntoutuksen parissa alkoi ihannoimassani Lastenlinnassa. Olimme ensin asuneet Otaniemen opiskelijakämpässä ja esikoisen ollessa pieni muutimme Espoon Kirkkojärvelle, jossa asuimme 16 vuotta

Olen kiitollinen elämästäni yksinnauttijana. Vaikka vaikeuksia ja vastoinkäymisiä on ollutkin, olen kokenut että kasvattajana olen ollut onnellisessa asemassa: minun lapseni, vastuuni ja päätökseni ja toisaalta tänä päivänä minun ylpeyteni. Toki ilman ystäviä, naapureita ja ennen kaikkea isovanhempia, emme varmaankaan olisi selvinneet näin tähän päivään.

Kirkkojärvellä 16 vuotta. Siellä on poikieni juuret. Samojen hiekkalaatikkokavereiden kanssa on menty jopa armeijaan. Vaikka muutimme Latokaskeen 10 vuotta sitten sama porukka pyörii edelleen yhdessä. Sieltä edelleen omat hyvät ystävät, joiden kanssa ajan saatossa, ei mikään ole koskaan kesken.

Elämäni tänään
Olen elämääni tyytyväinen espoolainen, keski-ikäinen nainen. Kahdenkymmenen yksinnauttijaäitiyden jälkeen olen löytänyt elämänkumppanin, jonka kanssa nautin erityisesti arjen jakamisesta. yhteisestä tekemisestä, joutenolon hetkistä esimerkiksi huljussa tähtitaivaan alla joen rannassa tai soutelusta kauniilla Päijänteellä.
Lapseni ovat löytämässä paikkaansa yhteiskunnassa. Huoli ja ikävä on kuitenkin jokapäiväistä. Äitini on elämäni kiintotähti – nainen, jota eniten elämässäni arvostan. Vanhemmiltani olen kasvatuksessa saanut arvot, jotka ovat elämässä kantaneet hankalien paikkojenkin yli. Isän, turvallisen aina valmiina tulemaan apuun, ikävä ei häviä koskaan.

Ei kommentteja: